Matkapäiväkirja
2009 Japani – Tokio, Fuji ja Kioto
Mukana menossa: Niina ja Rauno
20.9.2009
Ajelimme omalla autolla Joensuusta Helsinkiin. Aina loman alussa ja lopussa saa kirota tätä turhalta tuntuvaa alkumatkaa, joka pidentää matkustusaikaa viidestä kuuteen tuntia. Mutta toisaalta kentälle menossa on oma kutkuttava tunnelmansa, joten valitus loppuu yleensä heti autoon päästyä. Kahville pysähtyessä Niina oli kiukkuinen kuin ampiainen, sillä kameran näyttö oli mennyt pimeäksi. Hyvin alkoi reissu, kun kamera ei toiminut ensimmäisellä stopillakaan. Mutta, mutta.. taisi olla turha kiukku. Kamerassa oli vain joku ihmeellinen säätö päällä ja pienen näpräyksen jälkeen se lähti toimimaan. Huh, koko reissu pelastettu! Lensimme Helsingistä Tokioon Finnairin siivin. Jo koneessa saimme tutustua joukkoon sirosti sipsuttelevia paikallisia, jotka kantelivat toilet pussejaan päästäkseen pesemään hampaitaan heti herättyään. Lennolla tarjoiltiin japanilaisia makuja kuten merilevää ja vihreää teetä. , perillä Tokiossa olimme seuraavana aamuna klo 8.55 . Pitkä oli lento, mutta pitkä oli matkakin.
21.-23.9.2009
Heti Tokion kentällä meidät valtasi epäusko, mihin oimme päätyneet. Kenttä oli valtava, Hissit tervehtivät meitä ja hissimusiikki oli vähintäänkin avaruusaikaista. Oli heti tunne, että nyt oltiin tultu paikkaan, jota emme olleet osanneeet kuvitellakkaan. Kentällä ensimmäinen tehtävämme oli löytää sielllä sijaitseva junaterminaali, josta Tokioon kulkeva juna lähtisi. Terminaali löytyi luonnollisesti pohjakerroksesta ja liputkin saimme ostettua kaikesta ihmetyksestä ja väsymyksestä huolimatta. Junamatka kesti puolisen tuntia ja sen aikana junassa kierti tarjoiluvaunu, josta olisi saanut ostaa halutessaan virvokkeita. Ensin junan ikkunoista näkyi riisipeltoja, mutta vähitellen kuvaan astuivat omakotiasunnot ja lopulta loppumattomalta tuntuva kerrostalojen viidakko. Kaupunki tuntui valtavalta! Jollain konstilla osasimme jäädä pois oikealla pysäkillä Shinjukun keskustassa ja matka kohti hotelliamme Sun lite Shinjukua alkoi jalan. Olimme varanneet täältä westernstyle huoneen, mikä käytännössä tarkoitti, että meillä oli oikeat jalalliset sängyt ja pöytä. Huone oli todella pieni. Hyvä kun sillä mahtui kääntymään kapean pöydän ja sänkyjen välissä. Maisema ikkunasta käsitti naapuritalon seinän. Kylpyhuone oli mielenkiintoinen. Se oli käytännössä kuin laivankylpyhuone ammeella ja kummallisella vessanpöntöllä, jossa oli istuimenlämmitin ja muita mukavuuksia. Mielessä kävi, että jos vessassa kohtaa kulttuurishokin, miten mahtaa käydä kun ehdimme ihmettelemään kaupungin menoa kadulle. Olimme pitkän päivän jälkeen pienet torkut ansainneet. Torkkujen jälkeen läksimme vähän tutustumaan Shinjukuun. Tokiossa on yhteensä seitsemän keskustaa, joista Shinjuku on yksi moderneimmista kauppoineen ja ravintoloineen. Illan hämärtyessä kävimme syömässä ensimmäisen oikean ruokamme Japanissa. Tatä hetkeä olimme odottaneet kauan. Kävelimme sisään pieneen intiimiin kanaravintolaan, josta tilasimme molemmille erilaiset annokset tietämättä tarkkaan, mitä ne sisälsivät. Ruoka oli taivaallista. Makujen tasapaino oli jotain, mitä ei voi millään sanoilla selittää. Puikoilla syöminen julkisesti oli hieman pelottavaa ensikertalaisille,mutta kotona harjoittelu oli selvästi tehnyt tehtävänsä, sillä ruokailu sujui oikein mallikkaasti. Ruoan jälkeen kävelimme vielä hetken kaupungilla ennen hotellille menoa. Kävimme erään puiston portilla, mutta emme päässeet sisään, sillä se oli jo sulkenut ovensa. Japanissa puistot ovat avoimia yleisölle vain päiväaikaan, jotta kodittomat eivät majoittuisi niihin ja toisaalta, että ne pysyisivät turvallisina ja siisteinä. No, puistoon ehditään myöhemminkin. Kaupungin kadut kylpivät mainosvaloissa, eivätkä ne koskaan nuku. Ihmisvirta kaduilla oli taukoamatonta, mutta silti lähes huomaamatonta. Käsittämätöntä. Illan hämyssä löysimme vielä aivan hotellimme vierestä pienen kauniin temppelialueen, joka jäi täysin piiloon ympärille rakennettujen kerrostalojen keskelle. Olipa mukava mieli mennä hotellille kuumaan kylpyyn pikku ammeeseemme käytyämme ensin herkällä ja hiljaisella temppelialueella. Oikein japanilainen tunnelma.
22.9.2009
Heräsimme Tokion aamuun huonosti nukutun yön jälkeen. Sängyt osoittautuivat hyvin koviksi ja uni oli muutenkin levotonta pitkän matkan jälkiltä. No, kun silmät sai auki ja muisti missä oltiin, olo virkistyi kummasti. Emme olleet jaksaneet herätä hotellin aamiaiselle, joten päätimme poiketa piknikille puistoon, jonka olimme eilen löytäneet. Ostimme matkanvarrelta 7elevenistä paikalllista purtavaa, jota pääsimme nauttimaan puiston nurmelle maksettuamme ensin pienen sisäänpääsymaksun, jolla puistoa pidettiin kunnossa. Eväänämme oli friteerattuja kanapalloja ja pikkuisia munia sekä kylmää vihreää teetä. Siinä sitten mutusteltiin uusia herkkuja ja ihmeteltiin puistoa ja paikallisia. Puistot, kuten pihatkin ovat Japanissa erittäin kauniita ja pikkutarkasti hoidettuja harmonisia kokonaisuuksia, joita katsellessa sielu lepää. Voi kun vastaavan osaisi toteuttaa kotona! Paialliset nurmella perheineen ja katselivat lasten leikkiä. Puiston vessassa vastaan tuli taas uusi ilmiö. Japanissa julkisissa vessoissa ei ole lainkaan käsipyyhepaperia, vaan paikalliset kantavat laukuissaan omia pieniä nenäliinanmallisia, mutta froteekankaasta valmistettuja käsipyyhkeitä. Käytännöllistä, ekologista, taloudellista ja hygienistä! Vietettyämme tarpeeksi aikaa puistossa, lähdimme katselemaan. miltä Shinjukun keskusta näyttää päiväaikaan. Ihmettelimme ravintoloiden näyteikkunoita, jotka notkuivat muovisia malliannoksia ruoista, joita ravintoloissa oli tarjolla. Annokset kieltämättä helpottivat ruoan tilaamista, sillä monessa ravintolassa menut olivat vain japaniksi. Illalla otimme vinkkiä opaskirjastamme Tokiopassista, joka neuvoi meitä menemään ruokailemaan johonkin Tokion pilvenpiirtäjistä. Kipusimme hissillä ties monenteenko kerrokseen, jossa söimme hienossa ravintolassa. Tilasimme itsellemme vihreään ja mustaan teehen tehdyt alkudrinkit, pääruoaksi nautimme yakitoria, eli kanavartaita, joissa oli kanan lihaa, sydäntä, nahkaa ja maksaa. Niin ja ei saa unohtaa lämmintä sakea, joka yksinkertaisuudessaan oli erittäin hyvää. Maisema-aulasta katsottuna näytti, että pimeydessä loistavat kaupungin valot jatkuivat silmänkantamattomiin.
23.9.2009
Heräsimme uuteen aamuun huomattavasti virkeämpinä kuin eilen. Kävimme aamiaisella hotellin ravintolassa. Ravintolan löytäminen tuotti hieman vaivaa, sillä se löytyi eri rakennuksesta tien toiselta puolen. Asiasta koitettiin kertoa meille respassa, mutta paikallisten englanti murretaan niin japanilaisittain, että puolet puheesta jäi oman tulkinnan varaan. Aamiainen oli jotain länsimaisen ja japanilaisen väliltä. Ehkä länsimaalainen aamiainen japanilaisittain olisi osuvimmin kuvattu. Lautaselle oli aseteltu kauniisti paistettua munaa, höysytettyjä ohuita nakkeja, hapatettua kaalia ja jotain mistä emme oikein tienneet mitä se oli. Oikein hyvä aamiainen. Aamiaisen jälkeen lähdimme kohti juna-asemaa, sillä meidän oli tarkoitus lähteä tänään Tokiosta kohti Fujia. Matkasimme kahdella eri junalla. Tokiosta lähtö oli helppo, mutta pienellä vaihtoasemalla meillä ei ollut hajuakaan missä olimme ja mihin meidän tulisi mennä. Tilanne oli kihelmöivä, sillä täällä ei tunnettu englanniksi kirjoitettuja opasteita ja paikallisten japanintaito on hyvin vaihtelevaa. Päättelimme lopulta kulkusuuntamme. Siinä junaa odotellessa katselimme, kuinka laiturilla myytiin lounasrasioita, joita paikallisilla oli tapana ostaa mukaansa. Rasioista löyti riisiä tai nuudeleita, lihaa tai kalaa ja aina jotain kasvista sekä tietenkin teryakikastiketta ja syömäpuikot. Jo matkalla näimme junan ikkunasta Fuji-vuoren sekä maalaiskyliä, joissa ihmisillä oli takapihoillaan riisiä kuivumassa. Syksy oli siis tulossa tännekkin. Kawagutsikon juna-asemalla ostimme liput linja-autoon, jonka reitti kulkisi hotellimme ohitse. Meillä ei ollut aavistustakaan, missä nousta pois kyydistä. Kartasta kastelimme hotellimme sijaintia ja vertailimme sitä vieressä kimmeltävän järven muotoihin ja päätimme vain jossain kohden painaa pysäytysnappulaa. Hämmennys oli suuri, kun huomasimme poistuneemme autosta juuri royakanimme eli majatalomme edessä. Kirjaudumme sisään Tagaohgi ryokanin länkkärimalliseen huoneeseen. Täällä meille opetettiin kädestä pitäen miten meidän tulisi asetella kenkämme huoneeseen astuessa ja mistä löytäisimme yukatamme, eli puuvillaiset olotakkimme. Vessassa käyntiä huoneeseen oli varattu erilliset punaiset tohvelit, joita ei saanut käyttää muissa tilissa. Ikkunasta näkyi suoraan tien toisella puolella avautuva pieni Yamanakako järvi, jolla seilasi joutsenen mallisia turistilauttoja. Päätimme heti, että niiden kyytiin meillä ei ollut mitään asiaa. Rajansa kaikella kuitenkin. Kokeilimme heti illalla olotakkejamme ja keittelimme huoneessamme vihreää teetä. Illan huipentuma oli päästä ensimmäiseen oikeaan japanilaiseen kuumaan kylpyyn. Ryokanissa oli erittäin perinteinen malli kylpeä. Miehille ja naisille oli omat kylpytilat, joissa peseydyttiin ensin pienillä jakkaroilla tausaa apuna käyttäen. Vasta tämän jälkeen sai siirtyä kuumaan 40-60 asteiseen veteen rentoutumaan. Altaita oli kolme; kylmäallas sekä kuumat altaat toinen sisällä, toinen ulkona. Mikään ei ole tuntunut nautinnollisemmalta, kuin ulkoaltaan kuumaan veteen pulahtaminen ja samalla raikkaan viileän iltailman hengittäminen tähtitaivaan alla! Kylpyosastolta löytyi myös “sauna”, mutta se ei ollut saunomista, vaan kuivattelua varten. Kyllä oli rentoutunut olo, kun vielä illan päätteeksi kokeili jalkojen akupisteitä hierovaa laitetta ja sadalla jenillä toiminaa hierontatuolia, joista molemmista tuli hittejä vierailumme ajaksi.
24.9.2009
Tälle aamulle olimme varanneet hotellistamme japanilaisen aamiaisen. Hipsittyämme ravintolaan saimme ensin istua erittäin matalajalkaisen pöydän ääreen vielä matalampijalkaisille istuimille. Silmät pyöreinä katsoimme, kun eteemme tuotiin valtavat tarjottimet, joilla oli uskomaton määrä pieniä ruoka-annoksia. Kaikki omissa kauniissa tarjoiluastioissaan kauniisti aseteltuna. Tämän jälkeen tarjottimiemme viereen tuotiin vielä kolme erillistä kulhoa, jotka sisälsivät säilöttyjä kasviksia, misokeittoa ja tietenki riisiä. Laskujemme mukaan ruokalajeja oli yhteensä neljätoista! Niin ja lisäksi saimme jotain hyvin terveellisen makuista mehua ja vihreää teetä. Kahvin tulisimme nauttimaan myöhemmin kadunvarsilla vilisevistä automaateista, joista sai muutamalla sadalla jenillä valita mieleisensä kylmän tai lämpimän kahvitölkin kymmenistä eri vaihtoehdoista. Näihin automaatteihin juomineen olemme hyvin ihastuneita. Mutta takaisin aamiaiseen. Keskellä tarjotinta oli kaasulevyn päällä kiehumassa keittoa, jossa oli ituja ja tofua. Lisäksi tarjottimella oli ainakin japanilaista makeaa munakasta, jättikatkarapua, säilöttyä lootusta ja kasviksia ja jotain kala juttuja. Niina ei luonnollisesti kaloihin koskenut, mutta Raunon mukaan nekin olivat herkullisia. Uusia makuja oli meille lähes yhtä monta kuin ruokalajejakin. Japanilaisen tavan mukaan lasiaan ei koskaan kuuluisi joutua täyttämään itse, vaan se on seuralaisen tehtävä. Täällä tehtävää hoiti tarjoilija, joka täytti sekä lasimme, että teekippomme aina ennen kuin se kerkesi kokonaan tyhjetä. Maisteltuamme kaikkia uusia makuja lähdimme tutkimaan Yamanakakon kylää. Rannalla hotellia vastapäätä löysimme pienen laiturin, jolta turistit ilmeisesti syöttivät isoja karppeja, joita uiskenteli paikalle laumoittain. Myöhemmin löysimme rannalta koreja, joissa oli pusseissa jotain kalojen ja lintujen syöttämiseen tarkoitettuja muruja, joita sai ottaa korista vapaasti jättämällä sinne pikkurahaa. Emme innostuneet kalojen ruokinnasta, mutta niisen katselu oli kyllä metkaa. Kiertelimme rantalinjaa ja löysimme 7 elevenin, josta ostimme lounasboksit, jotka söimme rannalla hauskan kalapatsaan luona istuksien ja auringosta nauttien. Japanilainen ruoka on osoittautunut todella herkulliseksi ja siksi olemme pyrkineet ostamaan myös pikkukaupoista vain paikallisia makuja, kuten tuoreita riisikakkuja, kolmioleipiä, kanapalleroita, kylmää teetä, erikoisesti maustettuja sipsejä… Tämän kalapatsaan juurella tuli syötyä reissun aikana useammatkin eväät. Jotenkin valikoitui meidän paikaksi. Katukuvassa meitä ihastuttivat tarkkaan laitetut pihamaat pikkutarkasti leikattuine puineen sekä kivilyhtyineen ja -asetelmineen. Yksinkertaisia, mutta tarkkaan harkittuja kokonaisuuksia oli mukava katsella. Talot olivat pääsääntöisesti kivitaloja, joissa oli usein massiiviset ulos asettuvat ikkunan reunukset. Hassua sinänsä, että vaikka olemme teknologian huippumaassa, niin sisällä asumuksissa niin sisustustyyli, kuin teknologia olivat suoraan 1990-luvulta. Telkkarit olivat pieniä harmaita putkimalleja ja lattioita peitti usein kokolattiamatto. Huoneet olivat kuitenkin aina siistejä ja kalusteet tarkoin harkittuja ja sijoiteltuja. Mielenkiintoista.
25.9.2009
Tänään läksimme heti aamusta kohti Fujia, toiminnassa olevaa tulivuorta, joka on nukkunut vuodesta 1707 rauhassa. Tulivuoren huiputus alkoi hieman takkuillen, sillä respassa työskennellyt vanhempi setä ei puhunut sanaakaan englantia. Kielimuurista huolimatta onnistuimme löytämään linja-auton, jolla pääsimme Kawagutsikon asemalle. Täällä englantia osattiin jo puhua ja liput vuorelle lähtevään turistibussiin sai ostettua vaivattomasti. Bussit oli tehty kivasti vanhantyylisiksi, ehkä 60-lukua jäljitteleviksi. Bussilla nousimme sitten serpentiinitietä vuoren rinteelle paikkaan, josta kuului jatkaa matkaa jalan. Tähän oli rakennettu hyvän kokoinen matkamuistomyymälä, jonka edestä olisi saanut vuokrattua myös hevosen, jolla lähteä ylös rinnettä tai käydä muuten vain pienellä ratsastuksella talutettuna. Jatkoimme matkaa jalan. Sää oli aivan loistava. Aurinko paistoi siniseltä taivaalta ja antoi väriä jo hieman alussa olevalle ruskalle. Noustessa ylemmäs ja puuston loppuessa, paljastui tulivuoren paljaahko rinne, jota peittivät siellä täällä pienet kasvitupot. Maa-aines oli hauskan näköistä tummaa huokoista laavakiveä, jota keräsimme pienen murun kotiin matkamuistoksi. Rinteeltä aukesi kaunis maisema alas laaksoon, jonka pohjalla näkyi Yamanakako järvi ja sitä ympäröivät asuinalueet. Huipulle asti emme lähteneet kiipeämään, sillä meidän olisi pitänyt olla paikalla jo kukonlaulun aikaan keretäksemme ylös asti. Käännyimme takaisin alas paikassa, johon moni oli rakentanut pienen huiputusmerkin kivistä. Kokosimme oman merkkimme ja lähdimme hyvillä mielin takaisin alas. Bussilla Kawagutsikoon ja siitä toisella Yamanakakoon. Emme vieläkään oikein osanneet toimia oikein paikallisbussissa. Seurasimme bussin edessä vaihtuvia pysäkkivaloja ja laskimme montako väliä olimme olleet kyydissä. Kuski ymmärsi kyllä meitä ja rahasti matkan päätteeksi kertomamme mukaan, mutta jollain muulla tapaa meidän olisi pitänyt toimia. Illan päätteeksi päädyimme ruokailemaan merirosvopizzeriaan. Pitkä ulkoilupäivä oli takana ja ilta alkoi jo vähän viideltä. Oli rentouttavaa juoda lasit viiniä ja istua terassilla kaasulämmittimen vierellä. Tuntuipa hyvältä!
26.9.2009
Tänään päätimme nähdä Fujin ja lähimaaston hieman erilailla kuin aiempina päivinä. Päätimme vuokrata tandemin ja polkea sillä yhdessä järven ympäri. Siinä sitä sitten poljettiin Rauno edessä, Niina takana. Emme olleet koskaan aiemmin ajaneet tandemilla, joten yhteisen rytmin löytäminen vei pienen hetken, mutta sen löydettyä matkanteko oli todella mukavaa. Eikä kertaakaan menty hatelikkoon. Matkalla Fuji näyttäytyi kauniisti järven takaa ja pysähdyimme useamman kerran sitä ihailemaan. Vuorta katsellessa ei tarvitse ihmetellä, miten se on vaikuttanut japanilaisiin niin syvästi. Vuori on lähes symmetsinen ja lähe keskellä maata ja omalla tavallaan mahtava, mutta myös herkkä ja kaunis.
Koska sää oli taas mitä mainioin, ei tandemointi riittänyt meille ulkoreippailuksi, vaan päätimme lähteä vielä kokeilemaan, millaista kyytiä saa poljettavilla ankoilla, joita vuokrattiin aivan vastapäätä hotelliamme. Ankoilla polkeminen tuntui raskaammalta kuin tandemointi, mutta mukavaa se oli. Katselimme hotelliamme ja maisemia ankasta käsin, kun viereemme lipui kyhmyjoutsen. Tämäkin elävä oli selvästi päässyt aiemmin osalliseksi turistien tarjoamista herkuista, sillä se uskaltautui heti aivan aluksemme viereen. Ankkamme lattialta löytyi muutamia kaloille ja linnuille tarkoitettuja rehupalleroita, jotka nakkelimme joutsenelle, joka vaikutti tyytyväiseltä välipalaansa. Illan päätteeksi yllätimme itsemme päätymällä ravintolaan, jossa söimme elämämme ensimmäistä kertaa kobee härkää ja hotpottia. Ravintolan alakerrassa oli tunnelmallinen vanha kamina ja hauska 100 jenin kolikoilla toimiva sateenvarjoteline, johon olisi saanut jättää sontikkansa talteen ravintolassa asioinnin ajaksi. Ruoka oli aivan taivaallista! Hotpot oli ruoka, jossa pöytään tuotiin tarjottimella liekin päällä kiehuva liemi ja paljon siinä kypsytettäviä kasviksia ja raakoja lihasuikaleita. Ja sanat ei riitä kertomaan maun täysellisyyttä!!
27.9.2009
Fujilta meidän oli tarkoitus mennä junalla Hiroshimaan, mutta jo ennen Fujille tuloamme olimme huomanneet, että meillä ei tulisi olemaan läheskään tarpeeksi aikaa tutkia valtavaa Tokiota. Siksi olimme peruneet Hiroshiman majoituksemme ja ajelimme nyt linja-autolla takaisin Tokioon samaan hotelliin, jossa olimme lomamme aloittaneet. Linja-autolla Fujin ja Tokion väli meni paljon vaivattomammin, kuin tullessa pienillä junilla. Hotellilla meitä tervehdittiin tuttavallisesti ja saimme lähes samanlaisen huoneen, kuin meillä oli viimeksi ollut. Pakko sanoa, että Fujin hotellin kuumia kylpyjä oli jo nyt ikävä, sillä niitä emme loman aikana pääsisi enää muissa hotelleissa kokemaan. Mutta Tokioon oli hienoa palata. Lähdimme heti kävelemään Shinjukun katuja ja ihmettelemään kauppoja ja ihmisvilinää. Katselimme ravintoloiden näyteikkunoita ja päädyimme lopulta syömään paikkaan, jossa myytiin okonomiyakia. Okonomiyaki on japanilainen kaalimunakas, jonka voi tilata sellaisenaan tai esimerkiksi juustolla tai pekonilla höystettynä. Annos on siitä erikoinen, että se tuodaan pöytään raakana niin, että ainekset ovat kerroksittain kulhoon ladottuna. Pöydässä kukin saa sitten sotkea ainekset puikoilla ja paistaa itse oman lettusensa pöydän keskellä olevalla paistolevyllä. Herkullista ja terveellistä kuten kaikki täällä syömämme ruoka. Istuimme vielä iltaa muutamassa kuppilassa ennen hotellille rantautumista.
28.9.2009
Tänään lähdimme metroillen tutustumaan siihen vanhimpaan ja aidoimpaan Tokioon, Asakusaan. Täällä kävimme Tokion vierailumme suurimmalla temppelialueella. Portin ja itse temppelin välissä oli suuri hiekalla täytetty ruukku, johon ihmiset asettivat palamaan suitsukkeita ja kauhoivat niiden parantavaa savua alueille, joille toivoivat helpotusta kuten särkyihin tai mielenvaivoihin. Itse temppelissä koetimme olisivatko jumalat meille suopeita. Nostimme ennustuspurkista tikun, joka kertoi, mistä seinällä olevista laatikoista meidän oli nostettava ennustus, joka onnekemme oli käännetty myös englanniksi. Onneksi siksi, että tiesimme jättää epäonnisen ennustuksen roikkumaan temppeliin orrelle jumalien hoidettavaksi. Vaikka itse päätemppelin julkisivu olikin verhottu restaurointia varten, oli alueella paljon kaikkea kaunista katsottavaa. Vanhoja jumalpatsaita, kivestä tehtyjä koristepatsaita ja punaisia temppelirakennelmia. Tästä rauhallisesta tunnelmasta siirryimme temppelin portista ulos astuessamme suoraan kauppiaiden valtaamille kujille, joissa oli myytävänä valtava määrä turisteille tarkoitettuja tuotteita, jotka olivat hinnoissaan, mutta ihmeen hyvä laatuisia. Jossain vähän syrjempänä olisi ollut paikallisten suosima kauppa-alue parempine tuotteineen ja edullisimpine hintoineen, mutta nyt emme olleet shoppailemassa. Niinpä siirryimme kävelemään hetkeksi jokivarteen kirsikkapuiden reunustamalle kävelykadulle. Ennen Shinjukuun siirtymistä metroilimme vielä Ikebukuroon, jota näimme tasan yhden ostoskeskuksen kerroksen verran. Metrosta pääsimme suoraan valtavan ostoskeskuksen herkkukerrokseen, joka vain jatkui ja jatkui! Kerroksessa myytiin tavallisia tuoretuotteita, uskomattoman kauniita lihoja, kaloja, kokonaisen osaston verran leipiä ja sämpylöitä, valmisruokia ja loppumattomasti leivonnaisia ja muita konditoriotuotteita. Ostimme pientä välipalaa ja metroilimme Shinjukuun, jossa evästimme herkut hotellimme lähellä olevalla temppelialueessa. Osansa eväistä sai myös pikkuinen kisu, jolle Rauno heltyi syöttämään yhden sushirullistaan.
29.9.2009
Tänään metroilimme Ginzaan ja suuntasimme asemalta jalan kalamarkkinoille. Tiesimme, että nähdäksemme suurimmat kalat ja torialueen täydessä vilinässä, meidän olisi pitänyt olla paikalla jo ennen viittä. Siitä huolimatta päätimme herätä vasta seitsemältä ja käydä katsomassa, mitä katsottavaa vielä oli. Suuria kaloja emme enää nähneet, vaan kalastajat olivat jo pesemässä myyntitiskejään. Katetulla kaupustelualueella oli kuitenkin useita kujia, jotka kuhisivat elämää. Täällä myytiin kaikkea mahdollista, mitä merestä oli voinut saada ylös ravuista pieniin kaloihin ja mitä kummallisimpiin öttiäisiin. Kaikki myytävät tuotteet olivat esillä lajeittain vedellä täytetyissä kaukaloissa, joissa ne kimaltelivat houkuttelevasti kaikissa väreissään. Päässä alkoi tuntua, että aamukahvi oli vielä saamatta, joten etsimme pientä purtavaa ennen kuin jatkoimme taivaltamme kohti Ginzan kuuluja puistoja ja keisarin palatsia. Kävelimme yhden upean puiston läpi, ennen kuin pääsimme Keisarin palatsin aukiolle johtavalle portille. Aluetta reunusti vallihauta, jonka vesi oli epäilyttävän näköistä, Itse palatsialueelle ei turisteja päästetty, mutta aukio muurien ulkopuolella oli vaikuttava näky sekin. Toisella puolen aukiota kohoti korkea moderni pilvenpirtäjistä ja kerrostalista muodostuva seinämä ja toisella puolen näkyi pitkä rivistö kauniisti leikattuja havupuita. Palatsistakin näki vilauksen muurien välistä. Siinä aukiolla seistessä ylitsemme lipui ilmalaiva. Sellaistakaan emme olleet ennen nähneet. Huomenna jätämme taas Tokion taaksemme ja jatkamme matkaa Kiotoon.
30.9.2009
Tänään jätimme taas Tokion taaksemme, kun läksimme junalla kohti Kiotoa. Eikä millä vain junalla, vaan Shinkansenilla, luotijunalla, jonka huippuvauhti oli 300km/h. Liput olimme varanneet jo eilen valmiiksi. Se oli helppoa, sillä meillä oli jo valmiiksi mukana Suomessa tilatut turistipassit Japanin junia varten. Jos maassa aikoo junailla enemmänkin, passi on erittäin hyvä olla olemassa, sillä se helpottaa asiointia ja on turistille edullinen tapa matkustaa. Matka sujui leppoisasti, eikä kovaa vauhtia juuri huomannut jos ei katsonut ikkunoista ulos. Perillä Kiotossa etsimme ensimmäiseksi majatalomme Sakura Ryokanin, jossa meille oli varattu japanese style room. Majatalo oli kodikas. Huoneemme oli toisessa kerroksessa. Huoneessa oli samantyyppinen laivan kylpyhuone, kuin Tokion hotellissammekin oli. Muuten huone koostui tatamilattiasta, kaapista, jossa päiväaikaan säilytettiin patjoja ja petivaatteita, sekä pienestä riisipaperilla muusta huoneesta erotetusta syvennyksestä, johon oli sijoitettu pieni pöytä teenvalmistusvälineiden kanssa. Kaikki huoneessa oli lattiatasolla, jopa telkkari oli maassa pienessä seinään tehdyssä syvennyksessä. Pienen pyöreän pöydän jalat olivat n.30 cm korkeat ja nekin sai taitettua saranoilla kokonaan pois. Tuoleissa ei ollut ollenkaan jalkoja, vain selkänoja ja istuintyyny. Ihastuttava, uusi ja hieman huvittavakin kokemus. Majoituttuamme lähdimme etsimään ruokapaikkaa ja katselemaan vähän kaupunkia. Hetken kaduilla pyörittyämme päädyimme menemään takaisin juna-asemalle, sillä emme oikein löytäneet mieleisemme näköistä ruokapaikkaa. Ja sitten alkoi löytyä niin ravintoloita, kuin kauppojakin. Juna-asema oli osin maan alla ja tulvillaan tarjontaa. Päätimme kokeilla erästä munakaspaikkaa, jossa saimme eteemme nuudeleita, jotka oli verhottu munakkaalla. Höysteenä ruoassa oli viela jauhelihapihvi ja kastiketta. Vaikutti ensinäkemältä hieman erikoiselta yhdistelmältä, mutta maku ruoassa oli kuitenkin herkullinen. Syötyämme katselimme hetken kauppoja ja lähdimme sitten kokeilemaan, kuinka uni tulisi futoneilla.
1.10.2009
Aamu alkoi majatalon aamiaisella, joka nautittiin pitkän puisen pöydän ääressä muiden asukkaiden kanssa. Oikein yhteisöllinen ja mukava tapa aloittaa aamu. Aamiaisen jälkeen lähdimme pienelle kävelylle, joka takaisin majatalolle päästyämme oli venynyt lähes koko päivän mittaiseksi. Nautiskelimme auringosta ja kuljeskelimme vailla päämäärää ohi vanhojen samuraiasuinalueiden ja jokiuoman. Jossain vaiheessa ostimme pientä purtavaa, ennen kuin ajauduimme sisään taas uudelle temppelialueelle. Alue oli laaja ja siellä oli paljon nähtävää. Alueen laidalla ihmettelimme paikallista hautausmaata, joka erosi kovin Suomalaisista. Haudat oli merkitty kivin ja myöhemmin meille selvisi, että niillä olevat puiset kirjoituslastut olivat rukouksia, joita omaiset olivat haudalle tuoneet. Jotenkin kolkkoa, kun haudat oli aseteltu niin vieriviereen, kun kotona on tottunut hautausmailla lehtomaisuuteen. Tunnelma hautausmalla oli kuitenkin hyvin levollinen ja kaunis. Näimme myös vanhan taotun kellon, joka oli vähintään kaksimetrinen. Kelloa kumistettiin paksulla tukilla aina munkkien aloittaessa rukouksensa päätemppelissä. Pääsimme hetkeksi istumaan temppelin tatamille ja kuuntelemaan munkkien laulua. Tuli ihan sellainen olo, kun joku isompi olisi koskettanut. Koko toimitusta emme jääneet kuuntelemaan, vaan jätimme pian munkit kauniiden kullattujen koristeiden ympäröimään pyhättöönsä ja jatkoimme matkaa Kioton kaduilla. Kävimme päiväkahvilla vanhassa samuraitalossa, joka oli onnekseen vanhaa kunnioittaen restauroitu kahvilaksi. Jalkoja pakotti jo, mutta vielä päätimme heittää pienen lenkin ennen majatalolle paluuta. Vastaan avautuikin valtava ostosalue, johon uppouduimme toviksi. Alueella näimme, miten maikallisia tahmanamuja valmistettiin ja ostimme niitä toki vähän kotiin tuotavaksikin. Erääseen käsityöliikkeeseen tykästyimme kovasti ja sieltä tarttuikin mukaan pieni kaunis jokea kuvaava taulu matkamuistohyllyymme, sekä käsilaukku Niinalle. Nyt oli jo korkea aika käydä majatalolla lepuuttamassa vähän jalkojaan enne iltaruoalle lähtöä.
2.10.2009
Viimeinen päivämme Kiotossa alkoi sateisena ja sateisena se myös jatkui. Päätimme silti ottaa kaiken irti päivästä ja läksimme kävelemään taas uuteen suuntaan katsomaan vielä yhtä vanhaa temppelialuetta. Tällä alueella oli suusi kauniisti huoliteltu puutarha. Temppeli itsessään ei ollut kovin suuri, mutta sen portti oli valtava ja temppelin ulkoseinää verhosivat kauniit käsin veistetyt freskot. Vaikka satoi ja hiekkaiset polut täyttyivät lätäköistä, kävelimme läpi koko puistoalueen, niin kaunis se oli puustoineen ja vesialtaineen. Sitten oli kyllä pakko lähteä majatalolle päin kuivattelemaan itseään. Matkalla näimme näyteikkunan, joka oli täynnä oikeita samuraimiekkoja! Liikenteessä yksi silmiinpistävä asia ovat olleet sillat, joita pitkin jalankulkijat ylittävät vilkkaasti liikennöidyt ja valoristeykset. Aivan loistava keksintö. Ei tarvitse osoitella valoissa, eikä varoa autoja ja samalla saa vielä porrasjumppaa. Majatalolle päästyämme olimme kuin saaviin pudonneita. Vaikka meillä molemmilla oli vettä pitävät takit, eivät vetoketjujen saumat olleet kestäneet päivän rasitusta, vaan saimme viettää seuraavan tunnin kuivaillen hiustenkuivaimella rahoja, rahapusseja ja kenkiä. Noh, kokemus se oli tämäkin.
3.10.2009
Tänään kolkuttelimme luotijunalla vielä kerran takaisin Tokioon. Tällä kertaa olimme varanneet huoneen todella korkeasta Shinjuku Prince hotellista. Oli aivan kauhistuttavaa olla ties monennessako kerroksessa, kun huoneen ulkoseinä oli käytännössä kokonaan lasia. Pelotti aivan valtavasti kulkea ikkunan ohi vuoteeseen! Mutta kyllä näkymä oli upea, milloin sitä uskaltautui katsomaan. Huristelimme metrolla vielä viimeisille ostoksille Asakusaan samaiselle turistialueelle, jolla olimme käyneet jo aiemmin. Löysimme alueelta hauskan kaupan, jossa oli myynnissä vain syömäpuikkoja. Puikot olivat esillä kauniisti kaupan seinillä ja hyllyillä niin, että tuli väkisinkin mieleen Harry Potter ja jonkinlainen taikasauvakauppa. Ennen hotellille paluuta kävimme vielä ostamassa loman viimeiset tölkkijuomat automaatista ja nautimme ne hämärtyvällä temppelialueella. Teimme sopimuksen, että tänne on tultava uudelleen, vaikka viiden vuoden kuluttua, vaikka yleensä tahdommekin nähdä aina uusia maita ja kulttuureita. Hotellilla saimme sitten yrittää tunkea kaiken ostamamme jo valmiiksi täysiin rinkkoihin. Illan hämärtyessä kävimme vielä syömässä ulkona ja erehdyimme samalla kurkkaamaan sisään erääseen Tokion sadoista peliluolista. Melu, joka ovelta tulvahti kasvoille oli aivan käsittämätön. Ei mitään asiaa sisälle! Viimeiset kylvyt ammeessa ja samalla uuden uimalelun testaus. Sitten pitikin käydä jo sänkyyn odottamaan lähtöaamua.
4.10.2009
Viimeisenä aamuna heräsimme varhain keretäksemme lennolle. Siinä herättyä saimme vielä nähdä kauniin auringonnousun Japanissa, nousevan auringon maassa!
MaailmanRakas 