Maailmaa rakastavat

img20220425163242
Maailmaa ja matkailua rakastaa, ja tämän blogin takana vaikuttaa perhe Tanskanen (Niina ja Rauno sekä Sarah, Savanna ja Annlisa). Matkatahtimme on tasaisen tappava “kerran vuoteen on ulkomaille päästävä”, mutta jos tuohta taskun pohjalle jostain ilmestyisi, ei sen sijoittamiskohdetta tarvitsisi kahdesti miettiä. Niin paljon on maailmalla vielä paikkoja joihin ihastua.
(Ensimmäinen yhteinen kaukomatkamme Costa Ricaan 2008)
Ennen lapsia pääsimme matkustamaan useammin. Nyt kuitenkin maksamme kahden sijaan viiden hengen ihastuksista maailmalla, minkä myötä olemme mieluummin tinkineet matkojen määrästä, kuin laadusta. Myöskään reissaajien määrästä emme ole halunneet tinkiä, vaan lapset kulkevat mahdollisuuksien mukaan sinne, minne mekin ja saavat osaltaan vaikuttaa matkojemme kohteisiin ja sisältöön.  Tämä on meille matkojemme suola, sillä MaailmanRakas on paitsi maailma ihmeineen, myös perhe, jonka kanssa siihen ihastumme aina uudelleen.
Omalla kohdallani olen saanut matkustamisen kipinän jo hyvin pienenä. Alkuun pääsin perheeni (isi, äiti, minä ja pikkuveljeni) kanssa vuosittain ajelulle läpi Suomen, Ruotsin ja Norjan. Saatuani toisen pikkuveljen, vanhempani totesivat, etteivät jaksa kolmea vinisijää auton takapenkillä ja näin pääsin ensimmäiselle matkalleni lentäen Turkin Antalyaan ollessani kymmenen vanha. Tästä kansainvälinen matkailu on jatkunut tasaisena ihastusten tulvana maailmalla. Raunokin pääsi ensimmäisille matkoilleen jo lapsena, mutta todellinen ihastus maailmaan hänen kohdallaan pääsi yllättämään vasta vuonna 2004 hänen ollessaan vaihdossa Walesissa.
(Sarahin ensimmäinen kaukomatka Japaniin, Kawaguchiko järvelle 2014)
(Savannan ensimmäinen kaukomatka Sri Lankaan, Gallen majakalle 2016)
IMG-20220622-WA0006~2
(Annlisan ensimmäinen matka Englantiin 2022)
Se, että olemme saaneet itse lapsena mahdollisuuden nähdä maailmaa useammalta eri kantilta, on tehnyt meistä sen mitä olemme. Olemme uteliaita eri makuja, kulttuureita, luontoa ja ihmisiä kohtaan. Tästä suuri kiitos vanhemmillemme. Esimerkkinne turvin meille on aina ollut  luontevaa, että minne matkaamme, siellä ovat maailmaa ihmettelemässä ja siihen ihastumassa myös lapsemme. Joskin toki mielessä siintää ajatus pyöreistä hääpäivistä jossain tropiikissa kaksin. Toistaiseksi kuitenkin reissaamme yhdessä koko perheellä, eri kokoonpanoilla ja nautimme samalla saamastamme yhteisestä ajasta ilman arjen velvoitteita!