Kuvapäiväkirja
2007 Thaimaan ja Kambozan kiertomatka
Mukana menossa: Niina ja isi
Bangkok
Budhapatsaita Wat Pho:n sisäpihalla. Temppeli on maan suurin ja kyllä se olikin vaikuttava.
Matkaava budhapatsasa Wat Pho:ssa oli 46 metriä pitkä. Verraten sinivalas voi kasvaa 16-30metriseksi, eli patsaalla oli melkoisesti kokoa!
Ihailimme joen rannalla sijaitsevaa Wat Arunia jokiveneestä käsin matkatessamme joenrantakortteleihin.
Kiinalaisen kaupunginosan herkku ja eineskauppa.
Kamboza
Kambozassa majoituimme Siem Reapissa, josta käsin kävimme päiväretkillä raunioilla ja kelluvassa kaupungissa.
Miinan uhreiksi joutuneista miehistä koostunut orkesteri soitti paikallista musiikkia ansaitakseen elantonsa. Myynnissä oli myös heidän levyttämänsä cd.
Upeita Angkor Thomin raunioita.
Banteay Srein punertavasta kivestä tehdyt temppelirakennukset olivat kauttaaltaan pitsisten kaiverrusten peitossa ja häikäisivät kauneudellaan.
Seinäkaiverruksia Ta Prohmin kuninkaallisesta luostarista.
Lähdimme joenuomasta veneellä tutustumaan kelluvaan kaupunkiin, jossa ihmiset asuivat veneiden päälle rakennetuissa asumuksissa. Tässä poika oli kalastamassa heittoverkolla rannalta käsin.
Kelluvassa kaupungissakin opiskeltiin. Tässä koululaisia kelluvassa luokkahuoneessa. Oppaamme vei luokkaan viemisiksi riisin valkeaa paperia, joka otettiin iloiten vastaan. Tarvikepulan vuoksi lapsilla oli puutetta puhtaasta piirrustuspaperista.
Kelluvan kaupungin silhuettia. Kaupunki voi muuttaa muotoaan päivittäin, mutta erityisesti siirryttäessä kuivien ja sadekausien välillä, jolloin vedenpinnan korkeus muuttuu huomattavasti selällä ja joenuomassa.
“One dollar, one dollar” kauputteli tyttö banaaniterttuaan. Lapset olivat koulussa joko aamu tai iltavuorossa, jotta heillä oli mahdollisuus muuna päivänä auttaa perheen elannon saannissa. Näin saman perheen lapsista toinen saattoin olla koulussa aamulla ja töissä illalla ja toinen vastakkaisessa järjestyksessä.
Maisemaa joenuoman läheisestä kylästä. Tulva-aikaan vesi voi nousta lähelle parrujen varaan rakennettujen talojen lattiaa.
Kwai joki
Matka kuoleman rautatiellä Kanchanaburista Wang Phoseen kesti 1,5h. Junassa ei ollut ilmastointia, mutta ikkunat voi pitää halutessaan auki. Junassa kulki mies, joka kauputteli päänsä päältä kookoslettuja matkalaisten iloksi.
Junarata kiemusteli jyrkkää joenreunamaa pitkin ollen jopa hieman hirvittävä, mutta upea näky.
Wang Phosta ajelimme pitkähäntäveneillä kolmisen varttia, jolloin pääsimme perille kelluvaan lauttahotelliimme. Hotellilta käsin kävimme vierailemassa Monheimon kylässä. Tässä kuva kylän kouluta keskellä viidakkoa.
Kelluva lauttahotellimme Jungle Rafts. Terassilta käsin olisi päässyt uimaan jokeen halutessaan. Huoneet olivat pienet ja varustettu kaikilla tarpeellisilla mukavuuksilla. Sänkyjen yllä oli moskiittoverkot ja huoneen takaosassa oleva vessa toimi jatkuvalla huuhtelulla (pöntössä reikä suoraan jokeen, jossa kalaparvi odotteli jatkuvaan uutta apetta).
Yövyttyämme lauttahotellissa suuntasimme kohti norsukylää, jonne loppumatkan taitoimme bambulautoilla. Lauttojen hiljaisuus oli miellyttävää pitkähäntäveneiden jälkeen.
Norsukylän nuorimpia pelastettuja asukkaita.
Retken huipentumana söimme ravintolassa, joka oli aivan Kwaijoen sillan vieressä. Kävimme myös Kuoleman rautatie-museossa, jossa paljastettiin rautatien karu historia kokonaisuudessaan.
MaailmanRakas 