Matkapäiväkirja
2006 Brasilia – Koillis – Brasilian kiertomatka
Mukana menossa: Niina ja isi
14.2.2006
Saavuimme Finnairin siivin Brasiliaan maanantai iltana. Heti kentällä meitä oli odottamassa matkayhtiömme aurinkomatkojen linja-auto oppaineen. Heidän johdollaan siissyimme majoittumaan hotelliimme Comfort Fortalezaan, joka nimensä mukaan sijaitsi Fortalezan miljaanakaupungissa. Hotelli oli valtavan korkeassa kerrostalossa, jonka ikkunasta saimme ihmetellä, kuinka lähistölle valmistui uusia vastaavia rakennuksia, joiden työntekijöillä ei ollut minkäänlaisia suojaköysiä tai muita näkyviä suojavarusteita. Hotelli sijaitsi muutaman sadan metrin päässä rantapulevardilta, jonne emme tosin heti ensimmäisenä iltana lähteneet kävelemään. Oipimme vain vähän jalkojamme ja kävimme ostamassa pientä iltapalaa läheiseltä huoltamolta ennen nukkumaan käyntiä.
15.2.2006
Tiistai aamu alkoi aamiaisen jälkeen klo 9.00 tervetulotilaisuudella, jossa oppaamme kertoi maan tavoista ja tottumuksista sekä tulevien kahden viikon ohjelmasta. Ohjelmaamme tulee sisältymään kevyt aloitus ja lopetus Fortalezan kaupungin sydämessä ja siinä välissä suhteellisen tiivis kiertoajelu ympäri Koillis-Brasiliaa. Tuokion jälkeen osallistuimme linja-autolla toteutettuun kiertoajeluun, jossa oppaamme esitteli Fortalezan katuja ja rantoja. Nyt tiesimme, mistä lähteä etsimään tuliaisia loppulomasta. Loppupäivän kävelimme ja tutustuimme rantaan ja hotellin lähialueeseen. Kävimme syömässä erään hotellin ravintolassa. Maan tapaan ruokailu tapahtui seisovasta pöydästä niin, että eri lautasille otettiin alkupaloja, pääruokaa ja jälkiruokia. Annokset punnittiin ja painon mukainen hinta merkittiin asiakkaalle pöytään annettavaan korttiin. Korttiin lisättiin myös santsiannosten painon mukaiset hinnat, ja ruokailun jälkeen maksoimme lapun mukaan vain syömämme ruoan painoarvon. Erittäin näppärä tapa ruokailla. Ihme kun tapa ei ole rantautunut Suomeen. Jo nyt on päässyt huomaamaan, kuinka tärkeää Brasilialaisessa kulttuurissa on estetiikka. Kaikki ruoka ja juomat on laitettu erittäin kauniisti ja runsaasti esille ja usein koristeltu tuorein hedelmin ja kukkasin. Esillä on siis valtavasti paitsi ruokaa, myös silmänruokaa. Heti ensimmäisillä ruokailuilla saimme tuta, miten suolaista paikallinen ruoka oli! Ja itse kun oli elänyt käsityksessä että söi kotona liian paljon suolaa! Ilmeisesti kotona saatu määrä olikin erittäin asiallinen, sillä täällä suolaa oli joka ruoassa lähes yhtä paljon kuin meillä kotona sillissä tai oliivipurkin vedessä. Siinä syömästä lähtiessämme meidät yllätti trooppinen sadekuuro. Vettä tuli kuin aisaa ja hetkessä kaduilla oli vettä nilkkoiohin asti. Autotkin kahlasivat vedessä. Meidät tuli pelastamaan eräs pikkupoika, joka pikkurahasta saattoi meidät aurinkovarjoa pidellen rannan lähellä olevan hotellin terassille, johon jäimme odottamaan kuuron loppumista, että pääsisimme tutustumaan rantaan. Illalla kävimme vielä uudemman kerran rannalla. Sinne oli auringon laskettua ilmestynyt suuri valaistu basaarialue, jossa myytiin vaatteita ja koriste-esineitä. Katseltavaa riitti hyväksi aikaa, ja taisi sitä tulla jotain pientä jo hankittuakin.
16.2.2006
Tänään lähdimme aamiaisen jälkeen Koillis-Brasilian kiertomatkalle. Ensimmäinen määränpäämme on Ubajara, jossatulemme majoittumaan kaksi yötä. Linja-auto läksi hotellimme edestä 7.30. Ensimmäisen kerran pysähdyime Sobralin kaupungissa, jossa saimme lounaaksi paikallisia ruokia kiloravintolassa. Tästä jatkoimme matkaamme Pousada da Neblinaan, jossa olimme perillä neljän maissa. Päivä oli hyvin pitkälti linja-autossa istumista ja karuhkojen maisemien katsomista oppaan välillä kertoessa tarinoitaan. Linja-auto oli lähes täynnä vielä vieraita ihmisiä, joka loi matkaan omaa jännittyneisyyttään. Ihmiset selvästi vielä kyräilivät toistensa seurassa. Mutta opas meillä oli loistava! Pysähdyimme matkalla johonkin pieneen lylään tai kaupunkiin, jossa tarvitsevat pääsivät oppaan kanssa käymään apteekissa hammaslankaostoksilla yms. Siinä samalla kerkesimme vähän kierrellä ja katsella kylän arkea. Oli mielenkiintoista nähdä, miten paikalliset möivät lihaa suoraan kadulla kolmenkymmenen asteen helteessä. Hurjan näköistä toihua länkkärin silmissä, mutta samaa lihaahan mekin täällä vieraillessamme syömme.
Pousada osoittautui erittäin viihtyisäksi. Olimme trooppisen metsän ympäröiminä ja ikkunan läpi kuuli ihmeellisiä linnunääniä. Söimme yhdessä päivällistä noutopöydästä. Ruokailtuamme ilta alkoi jo hämärtää ja siirtyessämme avoimesta ruokailutilasta pihalle ja sieltä huoneellemme saimme todistaa sademetsän eliöitten runsautta. Kaikenlaiset yöperhoset, sammakot ja muut öttiäiset hakeutuivat kohti valoja, jotka huoneiden ulko-ovien vieressä paloivat. Hassunkurinen näky, mutta ei heikkohermoisille=)
17.2.2006
Tänään lähdimme aamiaisen jälkeen klo 8.00 muutaman tunnin pituiselle patikkareissulle Ubajaran kansallispuistoon. Puisto oli trooppisen metsäinen. Kävelimme pitkin luontopolkua ja kuvailimme kauniita kasveja ja maisemia. Harmiksemme emme vielä olleet hankkineet digikameraa. Sellainen on laitettava hankintaan seuraavaa reissua ajatellen. Eräs pariskunta, jonka kanssa olimme tutustuneet esitteli meille omaa digikameraansa ja se vaikutti suorastaan mullistavalta keksinnöltä. Matkalla kävimme upealla näköalatasanteella ja näimme puissa jotain ihmeellisiä hedelmiä, joiden nimi ei tietenkään jäänyt mieleen.
Retken loppupuolella laskeuduimme n. 500m köysiradalla ja pääsimme näin alas tippukiviluolaan. Luolakierroksella ihailimme luolan hienoja seinämiä sekä luolan katossa nukkuvia satoja, jollei tuhansia lepakoita, joiden ulosteen tuoksun aisti ilmassa ja kävelyn jälkeen myös sandaalien pohjissa.
Päivälevon jälkeen vierailimme oppaan johdolla rapadoura valmistamossa eli pienessä “ruoko sokeri tehtaassa”, jossa saimme maistaa ja ostaa kotiin muistoksi paikallisesti valmistettua makeaa herkkua. Illallisen näutimme Vicosa do Cearan kaupungissa ravintolassa, johon saimme kavuta valtavat portaat. Kyllä siinä nälkä kasvoi kun kiipesi lähemmäs sata porrasta näköalaravintolaan. Mutta kyllä se oli vaivanarvoista, sillä niin ruoka, kuin näköalakin olivat kauniita ja ruoka tietysti maukastakin. Kaupungissa vieraillessamme asioimme myös pienessä liikkeessä, joka myi kaikenlaisia kotitekoisia herkkuja. Puoti oli kuin suoraan vanhasta lastenkirjasta, jossa eriväriset pullot ja purkit oli asetettu kauniisti esille hyllyille. Hyvän mielen näky kerrassaan.
18.2.2006
Tänään lähdimme heti aamulla aikaisin eli kahdeksalta Ubajarasta kohti Piauin osavaltiota ja siellä Sete Cidadesin kansallispuistoa. Puistossa kiertelimme jalkaisin muutaman tunnin ajan. Puisto oli erittäin kuuma ja paahteinen, sillä varjopaikkoja ei oikein ollut tarjolla. Tästä oli onneksi varoitettu etukäteen. Heti puistoon mennessämme näimme erään kallion seinämän vieressä parikymmensenttisen tarantellan. Tai jos ei tarantellan niin ainakin noin ison mustan ja karvaisen hämähäkin=) Puiston erikoisuus ovat kivirykelmät, joiden alkuperää kukaan ei ole osannut selvittää sen enempää kuin tarkoitustakaan. Kivirykelmät näyttivät valtavilta kilpikonnan kuorilta, eikä niissä ollut mitään sisäänkuluaukkoja. Jäänee vielä pitkäksi aikaa arvoitukseksi ovatko mystiset rykelmät ulkoavaruuden olentojen vai alkuasukkaiden kyhäämiä, vai onko luontoäidillä ollut sormensa pelissä näiden kanssa ja miksi. Upeita kyhäelmiä joka tapauksessa. Paikalliset ihmiset ja luonnon ihmeet ovat olleet tähän asti matkan parasta antia! Saavuimme seuraavaan majapaikkaamme Parnaibassa iltapäivällä ja aterioimme vielä yhdessä ennen unille rauhoittumista.
19.2.2006
Tänään oli kiva päivä! Pääsimme jokiajelulle Parnaiban jokisuistoon. Lähdimme pousadan, eli majatalomme edestä linja-autolla klo 8.30 kohti Porto do Tatusia, jossa nousimme oppaamme ja paikallisoppaan kanssa jokilaivan kyytiin. Laivamatkan aikana ihmettelimme maitokaakaon väristä jokivettä sekä siinä kalastavia ihmisiä. Laivan kokki katkarapuja suoraan mieheltä, joka oli niitä kalastamassa joessa ja valmisti ne meille välipalaksi. Saimme nähdä myös kuinka pieniä taskurapuja saalistettiin jokisuistossa puiden juurien seasta. Näitäkin herkkuja meidät opetettiin syömään puista alustaa ja nuijaa apuna käyttäen. Tuoreempia vedeneläviä ei enää voi olla ruokapöydässä!
Ruokailtuamme laiva pysähtyi ja pääsimme hiekkadyyneille kahlaamaan, kävelemään uimaan ja keräämään pieniä simpukoita rantavedestä. Kuka mitenkin tahtoi. Isi kävi vielä kurkkaamassa erääseen kalastusmajaan, jossa eräs rouva esitteli “keittiötään”. Erittäin antoisa päivä, joskin iltapäivää kohden väsyttävä, sillä aurinkoa tällä matkalla on riittänyt! Illan suussa tutustuimme Parnaiban kaupunkiin kauniine katolilaisine kirkkoineen. Teimme myös pieniä ostoksia satama-alueen puodeissa. Itse ostin puisen taulun, joka tulee aina muiistuttamaan tropiikin runraudesta. Satama-aluella olisivat olleet tarpeen pitkät vaatteet, sillä siellä pyöri paljon pieniä hyönteisiä, joita ei päässyt pakoon puodeissakaan. Harmittomia ötököitä, mutta kiusallisia, sillä purivat ja kutittivat.
20.2.2006
Tänään lähdimme pousadan edestä klo 9.00 kohti Camocimia, jossa lounastimme yhdessä. Täältä matka jatkui ensin lava-autoilla ja myöhemmin vesikirpuilla kohti Jericoacoaraa ja siella seuraavaa pousadaamme. Kyyti lava-autoilla oli erittäin töyssyistä, mikä otti huonompiselkäisten kunnolle. Matkan varrella pääsimme ylittämään vesistön lava-autoissamme. Autot ajettiin juuri ja juuri niille mitoitettujen lauttojen päälle, joita pienet pojat työnsivät pohjasta kepeillään kohti vastarantaa. Onneksi matka ei ollut pitkä. Vastarannalla annoimme kiitokseksi pojille purkkaa, tikkareita ja mustekyniä. Mitä vain, mitä kassista löytyi ja millä lapsille sai aikaan hyvän mielen. Toki pojat tai heidän vanhempansa olivat työstään palkankin saaneet, mutta ryhmämme halusi kannustaa poikia työntekoon tällä tavoin.
Loppumatkan ajelimme sitten vesikirpuilla, joiden vauhti yltyi välillä turhankin kovaksi. Ajajilla oli kiire päästä perille pitkin rantatörmäitä ennen vuoroveden nousua. Olimme nimittäin hieman myöhässä edellisen vesistön ylityksen vuoksi. Se ei siis kuuluinut alkuperäiseen suunnitelmaan, kuten ensin luulimme. Tuuli tuiversi tukkaan autojen kiitäessä perille, ja harjalle oli käyttöä heti majoituttua. Illalla kävelimme yhdessä kylän halki ja kävimme valtavalla hiekkadyynillä ihailemassa merelle laskevaa aurinkoa. Pahaksi onneksi aurinko laski pilveen, eikä näyttäytynyt koko komeudessaan. Tämä auringonlasku olisi pitänyt nähdä, sillä se on kuulemma jossain luokiteltu maailman viidenneksi upeimmaksi. Olisi kiva tietää missä auringonlasku on maailman upein ja mähdä se vielä joskus. Oli muuten mukava seurata korkealta dyynin päältä miten paikalliset lehmipojat ratsastivat vedenrajassa. Kyllä oli päivä täynnä hienoja elämyksiä!
21.2.2006
Tänään lähdimme aamiaisen jälkeen klo 9.00 vesikirppujen kyydissä retkelle, jolla näimme paljon hienoja dyynejä ja järvimaisemia. Ajelimme vesikirpuilla alas isoa dyyniä. Meno vaikutti ensin hurjalta, mutta todellisuudessa vauhti oli suhteellisen hiljainen, eikä jännitystä oikein päässyt kokemaan. Hieno kokemus kuitenkin. Siinä ajelun ohessa pääsimme pulahtamaan uimaan laguniin. Tämä virkisti mukavasti kuumana ja paahteisena päivänä. Illan ohjelma oli vapaa. Kävimme kumpikin tahoillamme kävelemässä ja tekemässä pieniä ostoksia. Itse näin kävellessäni suuren vihreän taulun, johon oli maalattu alkuasukaspoika. Tästä muodostui myöhemmin asia, jonka ostamatta jättämistä olen usein harmitellut. Kävimme isin kanssa kaksistaan päivällisellä. Jericoacoaran kylä oli pienehkö, mutta siellä oli kuitenkin useampi ravintola, josta valita missä syödä. Syönnin jälkeen unille ja huomista odottelemaan.
22.2.2006
Tänään ohjelmassa oli vapaaehtoinen retki, jolla halukkaat pääsivät aamulenkille Pedra Furadan kivimuodostelmille. Isi päätti lähteä kylälle ostoksille ja minä kävelylle. Päivä oli ehkä matkan paahtavin. Kävelimme vajaan tunnin kivimuodostelmille ja samanverran takaisin. Näköalat korkeilla rantatörmäillä olivat huikeita! Itse kivimuodostelma näkyi vasta meidän laskeuduttuamme alas rannalle. Muodostelma oli suuri ja kaarimainen, sen läpi olisi mahtunut kulkemaan isompikin vene nousuveden aikaan, mutta se tuskin olisi ollut turvallista. Täällä ostin eräältä kaupustelijalta kookoksen, jota hörpin mielissäni. Illalla vuorossa olisi ollut ryhmän yhteinen pizza/pasta illallinen, mutta isi sai lähteä sinne yksin, sillä olin saanut huovista, juomista ja aurinkolaseista huolimatta auringonpistoksen ja jäin oksentamaan pousadaan. Isi toi tullessaan tuliaisiksi kaupasta löytämäänsä urheilujuomaa ja aamuun mennessä olo oli jo hyvin tasaantunut, joskin väsynyt ja heikko kaikesta oksentamisesta. Ja tämän jälkeen en ole koskaan voinut edes katsoa vihreiden juotavien kookosten kuvia tuntematta kuvotusta. Hohhoi..olisi varmaan pitänyt mennä kaupoille ja jättää lenkkeily väliin.
23.2.2006
Tänään meillä oli koko aamupäivä vapaata ohjelmaa. Teimme viimeisiä ostoksia. Jericoacoarasta mukaan tarttui ainakin brassibikinit, joissa oli oikeaoppisesti kangasta yhtä paljon kuin miehen solmiossa, postikortteja ja magneetti muistoksi. Lähtö pousadan edestä oli klo 13.00. Alkumatkan Jijocoan kylään teimme lava-autojen kyydissä pomppien. Ei kovin miellyttävää eilisen pahoinvoinnin jälkeen, mutta onneksi tämä kyyti ei kestänyt kauan. Isikin valitteli huonoa selkäänsä. Loppumatkan Fortalezaan ajelimme tutussa ilmastoidussa linja-autossamme välillä syömään pysähtyen. Jossain kaupassa näimme omatoimisen kisuasiakkaan, joka pisti hymyilyttämään. Kissanruokasakit olivat kaupassa avoinna ja niistä olisi voinut ostaa mirrin murkinaa kilottain. Ei jäänyt epäselväksi, mikä laatu oli kissojen mieleen parasta=) Perillä matkan viimeisessä hotellissa olimme ilta kahdeksan aikoihin. vähän piti vielä päästä ulos jaloittelemaan ennen unen tuloa. Eli matkustuspäivä kerrassaan.
24-27.2.2006
Loppu loman asustelimme Fortalezassa. Kiertomatka oli mukava ja erittäin antoisa, mutta kieltämättä oli mukava olla ja heräillä omaan tahtiinsa, eikä ryhmän aikataulun mukaan näin vaihteeksi. Paitsi pahuksen isillä on raivostuttava tapa herätä ennen kukkoa ja läimästä heti herättyään valot päälle…mur. No joo, pitihän sitä aina aamiaiselle herätä muutenkin, ei tänne oltu nukkumaan tultu vaan näkemään ja kokemaan. Fortalezan päivien aikana kävelimme paljon rannalla. Siellä oli jonkin verran paikallisia kaupustelemassa kookospähkinöitä ja aurinkolaseja, mutta ei riesaksi asti. Löysimme rannan tuntumasta myös mukavan jäätelöbaarin, jossa oli monia kymmeniä eri makuja, joista valita tötterönsä. Rannalla näkyi myös jonkin verran kalastajia, mutta varsinaisesti kalastukseen ranta ei oltu suunnattu, joten kalan haju ei täyttänyt ilmaa kuten useissa pienemmissä kalastajasatamissa.
Yhtenä päivänä matkasimme ostoksille valtavaan ostoskeskukseen. Täällä hankimme tuliaisia ja katselimme tavaran paljoutta. Koetimme myös syödä kerran reissussa normaalisuolaista ruokaa menemällä mäkkäriin. Ajattelimme, että tällaisten ketjujen ruoka on standartoitu tietynlaiseksi, mutta vielä mitä. Ruoka oli yhtä suolaista kuin kaikkialla muuallakin Brasiliassa. Mahtaa olla elimistö järkyttynyt kotiin päästyään ja suolansaanti romahtaa ehkä noin kymmenykseen lomanaikaisesta. Loistava loma on kyllä ollut. Ensimmäinen kaukomatkanihan tämä oli. Sitten 28.2 olikin jo kotiin lähdön aika. Lento Helsinkiin lähti 15.25 ja oli perillä seuraavana aamuna 8.25. Ja sitten vain potemaan ensimmäistä kunnon aikaeroa=)
MaailmanRakas 