Meksiko 2013

Matkapäiväkirja

2013 Meksiko – Carmen

Mukana menossa: Rauno ja Appi-ukko

14.1.2013

Eilen ajettiin Pilottiin yöksi. Tänään herätys oli klo 5.30. Intoa puhkuen aamiaiselle ja sitten lentokentälle. Lennon piti lähteä klo 8.40, mutta finnairin tuntien lento läksi puoli tuntia myöhässä. Pitkä lento edessä. Kone pysähtyi Norjassa Trondheimin kentällä, jossa odoteltiin turhaan yhtä matkustajaa, joka ei ilmestynyt lennolle. Pakko sanoa, että jos mahdollista, jatkossa käytetään eri lentoyhtiötä. Finnairilla sai odottaa Norjasta lähdön jälkeen viisi tuntia, että sai minkäänlaista syötävää. Ja viihdejärjestelmä maksoi 8€! Moni muu yhtiä tarjoaa palvelun ilmaiseksi tai sisällyttänyt palvelun lentolippuun. Noh, loppujen lopuksi lento meni ihan hyvin. Noin 15.00 oltiin Meksikossa. Helpotus oli suuri. Oppaat oli vastassa. Appi-ukko ei matkusta kuin valmismatkoilla. Toinen opas puhui norjaa/tanskaa, toinen suomea. Apollomatkojen palvelu ei vedä vertoja aurinkomatkoille, joilla matkattiin Dominikaanisessa. Auto ei löytänyt hotellia ja kun viimein löytää, ehdotetaan vaihtoa toiseen hotelliin. Onneksi vaihdettiin. El  Tukaanissa löytyi parveke, huone oli isompi, näkymät oli kuin viidakosta ja aamupala oli loistava. Umpiväsyneenä käytiin nukkumaan.

15.1.2013

Hee. Herättiin puoli kuudelta aamulla ylös. Jetlag tekee tehtävänsä. Aikaero Suomeen on +8h. Aamiaiselle mentiin kuitenkin vasta seitsemän maissa. Se oli tosi hyvä. Tulisia makuja sai jo huulille. Levättyä lähdettiin hotellilta rannallle. Se olikin jännä paikka. Voiko snorklata vai ei? Ei voi, voi ei. No, ranta oli muuten hyvä ja sää oli lämmin. Rannan jälkeen syötiin hyvää paikallista ruokaa ja käytiin täysin turhassa infotilaisuudessa. Apollomatkat no thanks. Sitten lepiä hotellilla enne illallista. Syötiin pihvit, joskaan ei kovin hyvät ja kalliit. Nukkumaan painuttiin jo hyvissä ajoin. Aikaero vielä väsyttää vähän.

16.1.2013

Aamiainen klo 7.00. Ja se oli muuten todella hyvä. Ei suunniteltu ohjelmaa tälle päivälle. Eli rannalle ekana ja sitten käytiin taas turhassa apollomatkojen infossa. Odotettiin ensin 1h palvelua, mutta sitä ei saatu. Onneksi on Karibian meri, mitä katsella. Otettiin päiväsnacsiksipaikallista ruokaa. Todella hyviä ikään kuin täytettyjä sämpylöitä. Käveltiin hotellille huilimaan. Iltapäivällä käveltiin isoon mega kauppaan.. Se oli kuin suomen Prisma, mutta valikoimaltaan parempi. Otettiin siellä päiväkahvit ja ostettiin evästä hotellille. Siinäpä eväät syötiin ja illasta nautittiin ja kohta nukuttiin.

17.1.2013

Hohhoi! Voisi seuraavan kerran lähteä eri puolelle maailmaa lomalle. Aikaero herätti jo klo 5.00. No siinäpä aamutoimet tehtiin ja aamiaiselle kömmittiin. Alkupäivä meni hyvin samankaltaisesti kuin eilen. Pääasia, että matka on alkanut tuntua lomalta. Illalla käytiin syömässä tosi hyvät ja isot pihvit. Kalliit tosin täkäläisittäin. Carmen on osoittautunut todella kalliiksi jenkkituristeille rakennetuksi lomakohteeksi. Paljon hienoa nähtävää kyllä riittää. Turvatoimet ovat monessa paikkaa tiukkoja ja poliiseja sun muita aseistettuja vartioita näkee katukuvassa paljon. Johtunee osaltaan alueen Meksikon huumebisneksistä. Tarkoitus oli valvoa ja viettää iltaa, mutta kasilta uni vei.

18.1.2013

Meni aamuyö pyöriessä, kun nukuttiin illalla niin aikaisin. Siinä 5.45 noustiin ylös. Tarkoituksena oli päästä tänään kalaan, mutta kova merenkäynti esti suunnitelmat. Näin päivä kului kävellen, hotellilla lepäillen ja isossa ostarissa vieraillen. Ostoskassi täyttyi eväistä, joita herkuteltiin myöhemmin hotellilla. Illalla käveltiin pääkatua, jossa olisi voinut tehdä enemmänkin ostoksia. Rojua oli kuitenkin liikaa ja hinnat pilvissä. Ei ainakaan suomiturrea varten. Pizza palojen jälkeen hotellille, jossa telkkarista tuli espanjaksi dubattu Harry Potter. Unille käytiin vasta 21.20. Edistystä.

19.1.2013

Tänään oli retkipäivä “Chitzen Ichaan” eli Maya-raunioille. Päivä oli hyvä, mutta jokseenkin raskas. Nähtiiin monenlaisia maya-rakennelmia sekä lukematon määrä myyjiä, kuten joka paikassa täällä. Retkeen kuului paikallinen lounas, joka oli ok. Ei ollut ruokahalu parhaimmillaan…mahapöpö pesi jo. Tulomatkan Rauno nuokkui väsyneenä linja-autossaIllalla vähän syöpöteltiin ja lepäiltiin hotellilla. Valvottiin peräti yhteentoista.

20.1.2013

Tänään herättiin “vasta” klo 6.30. Raunon heränneestä mahapöpöstä huolimatta lähettiin rannalle. Hyvä kun lähettiin, sillä rantapäivästä kehittyi hieno. Porukkaa vaan oli rannallakin liiaksi asti. Myöhäislounaaksi nautittiin vähän pastaa, joka oli oikein maukasta. Tultiin hotellille pikku levolle, joka kestikin ilta kymppiin asti. Aikaero rasitti yhä. Rauno jäi lepuuttamaan mahaansa vielä loppuillaksi, mutta appi-ukko kävi vähän haukkaamassa happea kylillä enne unia.

21.1.2013

Nyt voi Raunon maha taas hyvin. Pidettiin rantapäivä. Rauno kävi snorklaamassa ja löysi paljon värikkäitä kaloja. Toisessa paikassa snorklatessa kaloja ei näkynyt yhtä hyvin. Ohjelmassa seurasi lepo hotellilla ja sen päätteeksi lounaaksi texmex pikaruokaa. Ihan huippua täällä. Buenoa ja kohtuuhintaista. Iltapäivällä käveltiin pitkä lenkki kävellen kaupoilla. Rauno löyti Sarahille tuliaisiksi yökkäreitä. Ainakin myyjä lupasi, että ne mahtuvat alle puoli vuotiselle vauvalle. Illallinen syötii mr.Chilissä. Täällä sai hyvää ruokaa ja palvelua edullisesti.

22.1.2012

Tänään päästiin kalaan! Lähtö oli klo 7.30. Vene oli ok. “Miehistö” oli aika vaisua, ei neuvonut tai ohjannut millään lailla. Heti lähtiessä vain pyydettiin maksu retkestä ja juttelu loppui siihen. No, sää oli hyvä ja maisemat upeita! Ite ei kyllä saatu kalastaa juuri ollenkaan. ” Miehistö” kalasti itse ja sitten homma muuttui vetouisteluksi. No siinä venekyytiä otettiin ja onneksi yksi barracuda saatiin napattua. Kala oli pieni, mutta hieno. Huisit hampaat kaverilla. Siinä on oma tunnelmansa saada saalista merellä. Paluumatkalla nähtiin vielä iso merikilpikonna. Hieno kokemus nähdä kilpikonna omassa ympäristössään.

23.1.2013

Tänään oli retkipäivä, joka suuntasi Lobuaan. Täysi bussilasti turreja liikkeellä. Oli sadepäivä, mutta retki oli hyvä. Käytiin viidakkoraunioilla, temppelissä ja ajeltiin pyörätaksilla. Nähtiin Cenote ja mayakylä sekä ruokailtiin porukalla. Viidakkoraunioille sai kiivetä ylös asti. Rauno sen teki vaikkakin alastulo oli hankalaa ja kramppaavaa. Portaat olivat nimittäin erittäin kuluneet ja epätasaiset. Cenote on eräänlainen maavajoama tai luola. Cenoteen mentiin portaat maan alle, mistä löytyi suuri allasalue puolillaan kirkasta vettä. Halukkaat saivat uida altaassa maan alla. Retkellä vierähti koko päivä. Käsittämätöntä, miten nuo valtavat kivirakennelmat on saatu rakennettua ilman konevoimaa. Oikein Indiana Jones-olo tuli rakennelmia tutkiessa. Se on aivan eri asia nähdä ja kokea asioita itse, tv ja kirjat antavat vain mielikuvan ja ennakko-odotukset paikasta jossa voit itse olla paikan päällä.

24.1.2013

Jännäpäivä! Tänään meillä oli treffit Raunon siskon kanssa Cozumelin saarella. Sisko perheineen oli samaan aikaan meidän matkan kanssa Karibian risteilyllä ja treffit oli sovittu tälle päivälle jo ennakkoon. Ajettiin katamaraanilla n.30min matka. Saarella sitten tavattiin ja ihmeteltiin, miten pieni maailma on. Oli kivaa ja erikoista. Mieleenpainuva kokemus varmaan kaikille. Syötiin ja juotiin porukassa ja vähän aikaa käveltiin ja katseltiin ympäristöä. Cozumelin keskusta oli yhtä paha turisti/kaupustelijarysä, kuin Carmen, jossa hotellimme oli. Mukava päivä oli. Oli vähän haikeaa erota, mutta lautalla oli kuitenkin lähdettävä takaisin Carmeniin. Syötiin brazilian steak housessa. Hinta oli kammottava, eikä ruoka todellakaan sen mukaista. Lievä pettymys sinänsä. Mahat täynnä päästiin kuitenkin lepäämään hotellille.

25-28.1.2013

Loppu loma sujui mukavasti rannalla notkuen, snorklaten ja tuliaisostosten parissa. 28.1 oli edessä vähintään yhtä pitkä matka kotiin, kuin tänne päin pari viikkoa sitten. Loppukiteytyksenä voi todeta, että loma oli hyvä. Meksiko oli lomakohteena kallis, mutta paljon sellaista tuli nähtyä ja maistettua, mitä muualla ei koskaan tule eteen tulemaan. 

Takaisin matkapäiväkirjoihin

Takaisin etusivulle

Leave a comment