Matkapäiväkirja
2-8.7.2019 Norja – Lofootit
Mukana menossa: Niina, Netta, Sarah ja Savanna
2.7.2019
Tänään alkoi uudenlainen seikkailu. Tällä kertaa emme lähteneet matkaan lentäen, vaan starttasimme reissulle pienellä toyotallamme. Suuntana ovat Lofootit norjassa ja suunniteltu reitti kulkee Polvijärveltä Ouluun, Oulusta Ruotsin Abiskoon, Abiskosta Norjaan jonnekkin Lofoottien saaristoon ja sieltä samoja jälkiä mukaillen takaisin. Koko seikkailu temmattiin viikko sitten tuulesta ja nyt lähtöpäivänä oli seikkailumieli kohdillaan. Vastoin kaikkia odotuksia saimme aika näppärästi pakattua kuuden yön varusteet ruokineen pieneen autoomme. Niina, Sarah ja Savanna lähtivät kymmenen maita Polvijärveltä ja noukkivat Netan mukaan Kontiolahdelta. Tästä alkoi ensimmäisen päivän ajotaival kohti Oulua. Matkalla pysähdyttiin Juuassa jätskille ja myöhemmin hampurilaiselle. Vuokatin kautta ajeltiin. Mukava oli ajella, kun matka meni joutuisaan ja sää oli mitä kaunein. Perillä Oulussa käytiin ostamassa tytöille makuupussit xxl:stä. Pienoinen takaisku retkelle oli, että tytöille tilatut ale-pussit eivät ehtineet tulla postissa meille ja nyt saimme ostaa yli puolta kalliimmat pussit liikkeestä. Mutta pääasiahan on, että tytöillä on nyt hyvät, pitkäikäiset kolmen vuodenajan pussit. Oli tytöt tosi onnellisia, kun illalla pääsivät kylmästä tuulesta ihanan pehmeisiin ja lämpimiin pussukoihin unta odottelemaan.
Yöksi ajelimme Nallikarin leirintäalueelle Pohjanlahden rannalle. Teltan kasaus kävi kahdelta hengeltä sukkelaan, kun tytöt viihdyttivät itseään leikkiksellä. Pakko sanoa että loistava leirintäalue on kyseessä. Upealla paikalla ja hyvässä kunnossa pidetty. Huoltokatoksia oli vvain jostain syystä yksi ainokainen käytössä, mikä aiheutti aika pitkiä vessamatkoja teltalta käsin. Iltaruoan jälkeen kävelimme katsomaan, miltä merenrannalla näyttää. Kertakaikkiaan upea hiekkaranta, rauhoittava meri saarinäkymineen ja etempänä näkyvine purjeveneineen ja hieno majakan näköinen näköala/tähystyspaikka merelle. Kiipesimme ylös katselemaan maisemia. Tytöt leikkivät hiekalla ja kuvailivat puhelimillaan onnellisina. Ihanaa olla lomalla! Illalla teltassa lueskeltiin vielä kirjoja ja tehtiin oppi ja ilo kortteja. Huomenna hervottoman pitkä ajomatka edessä, mutta ei haittaa. Niin paljon hienoa nähtävää luvassa!
3.7.2019
Iloinen aamu hyvin nukutun yön jälkeen. Tytöt nautti leirintäalueen leikkiksestä ja tuunattiin strangella puuroa, mehukeittoa ja muita hörsöjä. Sitten suunnattiin Oulun keskustaan etsimään forexia, johon olimme varanneet sekä ruotsin, että norjan kruunuja varoiksi, kun netissä joka paikassa toitotettiin, että niitä on hyvä olla varalta mukana pohjoisessa matkatessa. Pienillä paikoilla kun rahaa ei saa vaihdettua, eikä sen enempää nostettua. Ite ei kyllä löydetty mitään paikkaa ruotsin puolella, missä kortti ei olisi käynyt. Mutta onpahan saanu katsella hauskoja erilaisia seteleitä. Sen sijaan hieman yllätyksenä tuli, että kun puhut kauniisti englantia, sinulle vastataan ruotsiksi! Tämä tuli ilmi, kun olimme ostamassa jäätelöitä matkan varrella olleesta kioskista.
Mutta eipäs hätäillä. Ensin ajoimme Oulusta Kemiin tuskastuttavan hitaasti valtavien tietöiden takia. Siitä suuntasimme Tornioon, jonka liepeillä söimme strangenuudeleita ja siitä Haaparannan kautta Ruotsiin. Heti rajan takana kävimme valtavan isossa karkkikaupassa! Sarah löysi ilokseen metripurkkia ja sinisen välkkyvän tikkaritutin. Savanna hamstrasi irtokarkkeja ja löysi kivoja suklaamunia ja toki aikuisetki löysi yhtä ja toista mieluista.
Matka jatkui koko ajan muuttuvissa pohjoisen maisemissa aina Abiskoon saakka. Vähän väliä saimme ihastella toinen toistaan kauniimpia jokia ja koskia. Yksi kauniimmista koskista sattui olemaan levähdyspaikalla noin tuntia ennen kiirunaa, jossa söimme tyttöjen riemuksi makaronia ja lihapullakastiketta. Siinä joessa huuhdellessaan astioita ei voinut olla miettimättä, kuinka onnekas on, kun pääsi tämänkin hetken kokemaan. Tytöt leikkivät leikkiksellä ja kävivät seikkailemassa Netan kanssa läheisellä sillalla. Savanna löysi jonkin kauniin kukan, jota emme olleet Suomessa koskaan nähneet. Sarah nautti silmin nähden pomppiessaan kivillä ja esitellessään, miten kovaa pääsi juoksemaan. Perheaikaa parhaimmillaan!
Matka jatkui iltaan saakka pikkuhiljaa komistuvissa vuorimaisemissa. Yhden poronkin onnistuimme bongaamaan. Viimein edessä alkoivat siintää upeat lumihuiput, joita pysähdyimme moneen kertaan ihastelemaan ja kuvaamaan. Tytöt keräsivät suopursuja ja ihmettelivät maisemia. Sarahin mielestähän maisema käsitteenä on sama kuin taivas, vuori ja järvi tai pelto samassa kuvassa =)
Abiskossa saimme hieman etsiä, että löysimme leirintäalueen. Paikassa olisi ollut paljon mökki ja hostellitarjontaa, mutta telttapaikkoja ei mainostettu missään ja suojelualueellahan ei telttaansa mihin vain voi laittaa. Lopulta sellainen löytyi kysymällä turreinfosta. Telttailualue ei ollut camping, joka tarkoitti sitä, että saimme kantaa kaikki konttiin pakatut tavarat, jotka halusimme telttaan n.puolen kilometrin matkan telttapaikalle. Mutta ei se mitään. Alue oli valtavan hieno! Telttapaikat vaivaiskoivujen seassa, vierellä lumihuippuiset vuoret ja järvi sekä alueella täysin uudet vessat ja suihkut. Nyt on retkielämä kohillaan! Sääkin on meitä suosinut! Aurinkoisessa säässä olemme toistaiseksi saaneet retkeillä. Iltapala varvikossa vuoria ihmetellen ja sitten telttaan unille. Katsotaan, mitä huominen tuo tullessaan
4.7.2019
Yöllä satoi kiitettävästi. Aamulla herättiin märkään ja harmaaseen maastoon. Ei satanut enää, mutta uusi hieno teltta oli vuotanut molemmista päistä. Onneksi pahimmat vauriot osuivat lasten kirjoihin, eivätkä makuupusseihin! Siitä selvittiin säikähdyksellä. Koko päiväksi oli luvattu pilvistä säätä, mikä tarkoitti, että koko päivän oli vuoroin pilvistä, vuoroin tihkusadetta. Herättyä kävimme suihkussa ja pakkasimme kostean teltan. Telttalätkää luovuttaessa kävimme tutustumassa Abiskon turistisentteriin. Pieni, mutta siisti ja mielenkiintoinen paikka, missä esitettiin mm yötöntä yötä ja lapsille oli siisti oma nurkkaus virikkeineen.
Viitisen tuntia ajettiin Abiskosta Norjan Svolvaeriin, joka kuuluu Lofoottien saariryhmään. Maisemat muuttuivat taas lähes heti rajan jälkeen. Jos Ruotsissa oli kaikki suurta ja huoliteltua, Norjassa kaikki on heppoisen näköistä ja rosoista. Vuoret muuttuivat ensin paljaiksi kallioiksi ja hetken päästä pääsimme mutkittelemaan vuonojen ympärillä. Sääli vaan, kun valtaosa pysähdys ja näköalapaikoista oli metsittynyt umpeen, eikä kuvaamaan oikein päässyt. Matkalla pysähdeltiin kuvaamaan jonkin verran, mutta tihkusade vei enimmät halut nousta autosta. Keittelimme risottoa taukopaikalla, jossa oli toisen maailmansodan muistomerkki. Narvikin ympäristössä sotamuistomerkkejä löytyi jokaisen nurkan takaa. Ajoimme ainakin kahden suuren sillan yli ja lukuisissa tunneleissa, joista pisin oli kuusi kilometriä pitkä! Heti lofoottitien alkaessa tienlaitojen ja maisemien hoitokin muuttui huomattavasti parempaan suuntaan ja oli ilo päästä taas kuvaamaan kauniita maisemia ja vastaan tulevia ihmeitä.
Svolvaerissa piipahdimme hetkeksi suureen ostoskeskukseen, josta tytöt saivat pientä puuhaa, sekä isossa ruokakaupassa, josta ostimme ainakin ihanaa leipää, söpön mini ketsupin, tuubijuustoa ja vähän ruokatuliaisia. Sitten ajeltiinkin vain kymppiminsa ja oltiin leirintäalueella upeissa maisemissa. Ja tällä kertaa saatiin auto teltan viereen ja viime yön jäljiltä räjähtäny takis taas järjestykseen. Päivälliseksi soijabolognesea ja rakettispagettia, teltassa muutama erä dopplea ja iltasaduksi huomisen teemaan sopiva Mauri Kummaksen “viikingit tulevat” ja päivä oli pulkassa. Aivan loistava iltapäivä!
5.7.2019
Aamupalan jälkeen suuntasimme kohti Lofotr viikinkimuseota. Sää oli pilvinen ja tuulinen, mutta onneksi ei satanut. Lippu museoon aikuiselle maksoi 200 norjan kruunua ja lapselle 150. Savanna pääsi ihan ilmaiseksi. Näimme museossa viikinkien käyttämiä työkaluja, koruja ja vaatteita. Museo koostui kahdesta isommasta rakennuksesta ja muista pienistä jutuista ulkona. Aktiviteetteina oli mm. viikinkien aikaisten pelien pelaamista, jousiammuntaa ja talutusratsastusta lapsille. Savanna pääsi ensimmäistä kertaa hevosen selkään, mikä oli ihan mahtava juttu! Talutusratsastus sijaitsi rannalla, missä oli myös viikinkilaiva ja muita veneitä. Ulkona asusti myös söpöjä poneja, villisikoja, lampaita ja kanoja. Viikinkien aikaista kotieläimistöä siis. Museon kaupasta Niina sai itselleen ihanat mustikkakorvakorut, Sarah sai vihkon ja Savanna söpön pupupehmon. Museossa oli vanhan viikinkitalon muotoon rakennettu suuri asumus, ihan kuin ylösalaisin käännetty laiva, jonka sisällä oli esillä viikinkien aikaista elämää esittäviä huoneita ja tarvekaluja. Kaikki uutta tosin. Kahviorakennuksessa oli pieni museohuoneisto, joka kertoi viikinkien ajasta ja esitteli saarelta löydettyjä paikallisia viikinkiaikaisia arkeologisia löytöjä. Hienosti tehty kokoperheen paikka, jossa oli isommalla alalla paljon puuhaa ja tutkittavaa yhdessä lasten kanssa. Jos paikkaan olisi tullut yksin aikuisena, olisi se jättänyt kylmäksi. Sarahkin sanoi olevansa hieman pettynyt, kun museossa ei ollut paljonkaan aitoa, eikä yhtään hurjaa juttua. Täytynee joskus käydä Oslon viikinkimuseossa tutustumassa, jos meno olisi hurjempaa.
Museosta lähdettiin Haukland biitsille, joka oli todella kaunis. Vesi oli kristallinkirkasta ja hiekka lumivalkoista. Ranta antoi hauskan kontrastin jylhälle vuorimaisemalle. Aurinkokin alkoi pilkistää pilvien välistä. Netta keräsi simpukankuoria ja Sarah, Savanna ja Niina laski, että rantakivissä oli yhteensä 61 pientä etanaa.
Seuraavana suunnattiin Nusfjordin kalastajakylään ja aurinko alkoi paistaa ihan kunnolla. Keltaiset ja punaiset pienet mökit loivat väriläiskän keskelle vihreää vuoristoa ja paljasta hasmaata kallioseinää vasten. Sarah ja Niina kiipesivät kylän laidalla olevalle “vuorelle”, josta aukesi kauniit maisemat. Kylästä löysimme kivan pikkukaupan, mistä ostettiin tuliaisia kotiin. Savanna parka kaatui kaupan portaissa ja polveen sattui itkun verran. Kaupantäti toi Savalle lohtutikkarin ja päästiin tutustumaan upeaan kauppaan, jonka seinät oli sisustettu vanhoilla kauppapakkauksilla ja tiskillä oli lähes metrinen vanha kassakone!
Lopuksi ajelimme läheisille rannoille, Rambergiin ja Skagsandeniin, joista ensimmäistä on verrattu Rio de janeiron hiekkarantoihin. Näky jota ei voi vangita kameralla! Turkoosia vettä, valkeaa hiekkaa, kuun sirppinä kaartuva ranta ja kaiken tämän kehystää uljas lofoottien vuoririvistö. Täältä löydettiin iso simpukankuori, joka päätettiin liittää matkamuistoihin. Käytiin kotimatkalla vielä Rema 1000:sta ostamassa nutellaa ja muita hömpötyksiä. Raunolle olisi ostettu tuomiseksi hieno viikinkilaivalla kuvioitu oluttölkki, mutta ilmeisesti Norjassa alkoholin myynti päättyy tuntia aiemmin kuin Suomessa, kun emme vähän kahdeksan jälkeen saaneet olutta ostettua. Illalla syötiin Niinan tekemiä lettuja nutellan kera! Mukava oli paistella ja mussutella lättyjä leirintäalueen huoltokatoksessa ja nauttia samalla lofoottien kauneudesta. Ei nimittäin ollut hullumpi paikka leiriytyä. Sandvika camping, 10 min päässä Svolvaerista, pienellä rannalla, kauniissa vuorimaisemassa! Ihan täydellistä!
6.7.2019 Tänään alkoi kotimatka. Aamulla laitettiin teltta taas kasaan. Tällä kertaa hyvin rivakkaan, kun sade uhkasi alkaa juuri aamiaisen jälkeen. On ollut niin mukava kokkailla ruokaa strangella, syödä ulkona ja juoda kuksasta! Ihan paras tapa elää! Vuoristoilmakin on tehnyt tehtävänsä. Mukavasti on alkanut iltaa kohti raukaista ja haukottaa itse kutakin. Tosin silti ollaan käyty joka ilta nukkumaan lähempänä puolta yötä. Eilenkin alettiin vasta kympin maita paistamaan lettuja. Tytöt ei oo muistanu puhelimia juuri ollenkaan. Autossa on raikanut hevisaurus aamusta iltaan, jokaiselta stopilta on löytynyt jotain kivaa katseltavaa, löydettävää tai puuhaa ja illalla Oulusta ostettu uusi pallo on ollut mitä mainiointa viihdettä. Autoillessa on myös nähty vaikka mitä nelijalkaisia. Tienlaidoilla on laiduntanut heppoja, lampaita ja lehmiä ja auton edestä tien ovat ylittäneet ainakin metsoherra (hyvin läheltä tuulilasia), lumikko, kettuvauva ja saukko. Niin ja nähtiinhän me Ruotsissa se yksi porokin. Näitä on ollut kiva bongailla yhdessä.
Tänään ajettiin vähän lyhyempi pätkä, sillä Norjan puolella sää oli ennusteen mukaan huomattavasti parempi kuin Ruotsissa. Ajelimme Slovaerista Narvikkiin yhdellä jätskistopilla. Narvikin ja Lofoottien välillä ovat tulleet tutuksi monet upean kamalat sillat ja tunnelit, joista pisin oli peräti 6,4km. Tytöt on ollu erityisen innoissaan tunneleista, joita on odotettu aina kovasti.
Narvikissa etsimme ensin leirintäalueen. Ensimmäinen kokelas ei ollut jostain syystä auki. Toinen tärppäsi. Saimme majoittua koko komppanja 200 kruunulla leirintäalueelle, jolla a) ei ollut käytännössä muita kuin me b) oli jonkin omalle pihalle pykätty ja c) tämä joku oli n.50v setä, jolla oli pitkä harmaa heviletti. Pelottavaa. Niina oli ihan varma että tarina päättyy kuin huonoissa kauhuleffoissa. Onneksi iltaa kohti leirintäalue oli käytännössä täynnä karavaanareita ja saimme nukkua huoletta.
Pystytettyämme jälleen teltan (tällä kertaa käytännösä ruoholla naamioidulle kalliolle, johon tikut oli hyvin haastava saada kiinni) lähdimme tutustumaan itse Narvikkiin. Oikein sievä kaupunki, jossa oli paljon sotaan liittyviä muistomerkkejä. Kävimme syömässä pizzat italialaisessa ravintolassa ja tytöt saivat testata peräti kaksi leikkipuistoa, joista toinen oli kauniin kivikirkon kirkkomaalla. Kävimme ostamassa Raunolle tuliaisen ja kävelimme katuja kaikesta kauniista nauttien. Sarah on juuri oppinut lukemaan ja lueskeli vastaan tulevia kylttejä onnesta soikeana. Takaisin teltalle pelaamaan uunoa ja lueskelemaan kuka mitäkin. Pizzaakin jäi vielä iltapalaksi. Huomenna onkin sitten pitkä ajopäivä.
7.7.2019
Sunnuntaina heräsimme ihanaan aurinkoiseen säähän. Ja mikä yllätys meitä odottikaan! Olimme nukkuneet yömme upeiden lumihuippuisten vuorten ympäröiminä! Eilen ei vain ollut asiasta tietoakaan, sen verran tihkuinen ja harmaa iltapäivä oli. Nautiskelimme hitaasta aamiaisesta…paistettiin munia ja syöpöteltiin puuroa kaikessa rauhassa. Niina kävi virkistäytymässä suihkussa, josta perhanan asuntoautoilijat olivat kerenneet viedä kaiken lämpimän veden. Hyvin oli tukka pörröllä kokemuksen jälkeen.
Sitten alkoikin pysähdyksineen semmoinen kahdeksan tunnin ajotaival Narvikista Romaniemelle. Kaunis aurinkoinen sää jäi Norjan puolelle ja Ruotsissa ajelinne pilvisessä, välillä tihuuttavassa säässä. Sen verran kostea keli oli, että strangeruoka vaihtui huoltoaseman “ranskalaisiin hodareihin”. Abiskossa tankkailtiin auto ja jäätiin shoppaamaan karkkeja ja muita paikallisia herkkuja, kun kruunuja oli vielä reilusti jäljellä. Irtokarkkeja tosin emme ostaneet, sillä ne olisi pitänyt ostaa 5l sankkoon!! Ja kilohinta oli kalliimpi mitä vähempi osti!?! Nooo…tytöt löyti kuiteski trollisormustikkareita, tuttitikkareita, valtavia notskivaahtiksia…maukas visiitti siis.
Matka Rovaniemelle oli Kiirunan jälkeen ehdottomasti maisemaköyhin, mutta yllättävän nopeasti aika kuitenkin meni. Rovaniemellä majoituttiin joen rantaan Ounaskoski campingille ja pystytettiin teltta viimeistä kertaa retken aikana. Vähän haikeaa! Netta sai kuuman suihkun ja Niina taiteili soija-italianpataa. Vielä jätskit tytöille ja eiköhän se päivä liene pulkassa telttatouhuja varten.
8.7.2019
Reissun viimeinen päivä alkoi aurinkoisena ja tuulisena. Aamupuuroa syödessä sai pitää eväistään kiinni, ettei tuuli vie niitä mennessään. Teltta viimeisen kerran kasaan ja pakkauduttiin autoon. Vielä oli yksi etappi tehtävänä ennen kuin kotimatka alkaisi. Ajelimme kymppiminsan ja löysimme helposti Joulupukin pajalle. Paja oli upea punaisiksi maalatuista pyöröhirsirakennuksista koostuva alue, jossa oli napapiirin ylityspaikka, joulukukin virallinen postitoimisto, paljon lahjatavarakauppoja, hieno joulusta kertova näyttely, sekä itseoikeutetusti joulupukki ja osa hänen poroistaan.
Kiersimme näyttelyn, joka johti meidät tapaamaan joulupukkia. Pukki kyseli, muistavatko tytöt mitä olivat pukilta viime jouluna saaneet ja Sarah teki pukille reklamaation rikki menneestä piirrustustaulustaan. Pukin kanssa olisi saanut ottaa todella kalliin valokuvankin, mutta onneksi tyttöjä jännitti sen verran, ettei kuvaa otettu ollenkaan. Ostimme tytöille vielä viimeiset matkamuistot pukin pajasta/retkeltä. Seuraavaksi piipahdimme pukin pääpostiin. Lähetimme sieltä kortit kotiin napapiirin omalla portileimalla. Viimeiseksi menimme moikkaamaan pukin poroja. Aitauksessa oli kolme upeaa sarvipäistä urosta, sekä emä ja toukokuussa syntynyt vasa. Ihanan söpöjä, ihanan pehmeitä ja ah niin lutusia Petteri Punakuonon kavereita. Syötimme vasalle ja emälle lehtiä puun oksasta ja rapsuttelimme poroja kylliksemme. Sarah halusi kysyä poronhoitajalta, miksi porojen sarvissa oli karvaa. Tämä selvisi ja lähdimme tekemään retkemme viimeistä strangeruokaa alueen paussipöydille. Vielä kuuden tunnin ajo kotiin ja stopit päälle. Olipa upea reissu!
MaailmanRakas 