Matkapäiväkirja
Andalusia ja Gibraltar 6.7-13.7.2020
Mukana menossa: Niina ja Rauno
6.7.2020
Paljon on mahtunut vuorokauteen. Eilen jätettiin tytöt Kiteen mummolaan, josta läksimme ajelemaan kohti Vantaata ja lentohotelli Pilottia. Kiirettä ei ollut, joten pysähdyimme kaikessa rauhassa kaksikin kertaa. Lappeenrannassa ihastelimme satama-aluetta ja hörpimme herkkukarvit vanhan kaupungin Marjuskassa (taitaa olla kehkeytymässä vakkari paikka ko.kaupungissa). Toinen stoppi oli Porvoossa, jossa luonnollisesti kävimme käppäilemässä vanhan kaupungin mukulakivisillä kaduilla, kurkkaamassa muutamaan putiikkiin sekä ihailemassa kirkkoa ja kauniita punaisia “rantamakasiineja” vai mitä ne nyt on nimeltään. Pilotti oli uusittu käytännössä kauttaaltaan ja olimme oikein hyvillämme lopputuloksesta. Aamulla meinasimme tosin karata vahingossa maksamatta, mutta sattuuhan näitä.
Lensimme Malagaan business-luokassa ja vielä economya halvemmalla. Tämä maailmalla riehuva pöpöpaholainen corona pannu lentoyhtiöiltäkin palan sekasin. Lennolla piti käyttää maskia koko muun ajan paitsi syödessä. Laitoskammoiselle minulle jonniimoinen paikka, kun helsinki-vantaa oli täynnä hoitohenkilökunnan näköstä sakkia. Vajaa viisi tuntia lento, jonka jälkeen marssimme vuokraamaan autoa kentän vuokrauspisteeltä. Rauno oli etukäteen selvittänyt, että turvallisin ja kaikin puolin helpoin ja mukavin paikka vuokrata auto oli Europecar. Helppoa oli auton vuokraus. 10 min ja kädessä oli tuliterän pösö 3008:n avaimet. Auto oli ööö tuota iso ja espanjan kadut pieniä, joten helpotus oli suuri, kun pääsimme moottoritielle titustumaan autoon ja kääntämään navigaattoria englanniksi.
Rauno ajoi koko päivän. Ensin suuntasimme Gibralttarille. Ja voi turistit. Siinä sitä molemmat ihmeteltiin, kun matkalla kyseltiin passeja. Sitten ihmeteltiin seuraavan kerran kun parkkimittari (joka muutenkin oli susi, ja jonka takia vaihdoimme parkkipaikan viidennentoista maksuyrityksen jälkeen suosiolla pois kadun varresta parkkitaloon) pyysi maksun puntina. Lähdimme kävelemään ilman karttaa kohti vaijerihissejä ja siinä matkalla pysähdyimme ravintolaan jäätelölle. Naapuriravintolan wifin turvin älysimme, että Gibralttar oli luultua enemmän. Se ei ollut vain salmi, josta näkee Afrikkaan, vaan Britannian merentakainen alue omine rahoineen kaikkineen. Vaijerihissi jäi meiltä kokematta ryöstöhintojen takia, mutta oppimastamne innostuneena suuntasimme ostamaan uuden magneetin kokoelmiimme. Kävelimme takaisin autolle pääkatua pitkin. Fish&ships, apinapehmolelut (Gibralttarilla elää euroopan ainoa apinalaji) ja lukuisat viinaskaupat olivat hyvin läsnä katukuvassa. Hauskoja yksityiskohtia olivat punaiset puhelinkopit ja royalmail postilaatikot. Pistäydyimme “leipomoon”, josta ostimme välipalaksi päällystettyä kesäkurpitsaa, sekä paneroituja kala-,kana- ja pinaattipalluroita.
Autolle päästyämme alelimme niemen kärkeen european pointille. Tämä oli tähän asti hienointa tänään. Olimme olleet pettyneitä nähtyämme miten täyteen rakennettu js ylituristoitunut paikka niemi oli, mutta ajellessamme ylös niemeä asutus muuttui paikallisten omaksi ja perille päästyämme saimme ihmetellä olevamme käytännössä yksin yhdessä euroopan hienoimmista helmistä! Todella hyvin hoidettu rantakatu kuvauspaikkoineen vain meidän! Kaunis majakka, korkea ja karu merestä nouseva kallio, Välimeri heti pinnan alla uiskentelevine kalaparvineen ja näkymä meren yli suoraan Marokkoon, kaikki vain meidän!! Uskomatonta!!
Tuo hetki oli niin täydellinen, että ajellessa kohti Jerezin hotelliamme emme ajatelleet kokevamme mitään suurta ha sykähdyttävää. Päivä oli ollut jo pitkä ja ajatuksissa siinsi jo suihku ja liikennemyymälästä ostamamme iltapala. Kuitenkin matkan varrella saimme ihailla jos jonkinmoista. Laajoja sähkömyllyalueita, vuoristoa, oliivipuuviljelmiä, valtavilla pelloilla laiduntavia härkälaumoja sekä jo kuivumaan päässeitä auringonkukkapeltoja. Viimeisin meinasi päästä harmittamaan, kun kuvitteli, miten komeita kukkapellot olisivat olleet viikko pari takaperin, kunnes näimme jo kaukaa jotain keltaista. Se se oli..valtava parhaassa kukinnassaan oleva auringonkukkapelto! Eikä siinä vielä kaikki. Pelto oli kaksikaistaisen tien varressa joten Rauno pääsi kurvaamaan auton tilalle johtavan tien varteen ja siinä saimme ksikessa rauhassa ihmetellä kukkien määrää ja kauneutta, sekä toisella puolen tietä avautuvaa yhtä isoa tomasttipeltoa. Tämä on andalusiaa parhaimmillaan!
7.7.2020
Olipa ansaitut ja hyvin nukutut yöunet. Aamulla nousi mielellään ja kipitteli mielenkiinnolla katsomaan, miltä paikallinen aamiainen näyttää. Tämä pöppiäine oli puuttunut asiaan sen verran, että noutopöytää oli turha odottaa. Sen sijaan saimmekin tarjottimet, joille kahvilan setä kasasi valmiiksi lautaselle kasatut ja kelmulla vuoratut annokset leikkeleitä, tomaattia ja hedelmiä. Siihen lisäksi valmiiksi paahdettua leipää, kookosjugua ja loistavaa kahvia oikeasta bistrokoneesta. Aamiaisen jälkeen otimme pösön alle ja suuntasimme Cadiziin, Euroopan vanhimpaan kaupunkiin. Kaupunki ei ole vatsin mediaseksikäs, mutta me nautimme suuresti vaeltaessamme sen vanhoja kapeita katuja pitkin. Hotellimme respassa oli varsin avulias setä, jokavarasi meille huomiseksi sherrymaitatukset paikallisen viinitilan Pepesin tiloihin ja kertoi meille, ettei Cadizin vanhaan kaupunkiin kannattanut ajaa autolla. Tämä neuvo oli kullan arvoinen ja parkkeerasimme pösön aivan vanhan kaupungin laitaan rautatieaseman viereen. Erittäin hyvä ratkaisu! Olimme hyvin vaikuttuneita vanhasta arkkitehtuusista, värikkäistä taloista, kapeista kujista ja paikoin näkyvistä lasitetuista ranskalaisista parvekkeista. Kaikki oli niin aitoa ja tunnelman kruunasi puhdas espanjalainen puheensorina. Kiitos pöppiäisen, emme kuulleet koko päivänä kuin kerran aamiaisella muuta kuin espanjan kieltä!
Kävelimme vanhan kaupungin läpi nauttien churroista ihanassa suklaajuomassa ja pysähtyen välillä ostamaan juotavaa ja tuliaisia tytöille. Toisessa päässä vanhaa kaupunkia saimme tuta Atlantin valtameren ja vanhan vanhan linnoituksen. Se on sanottava, että espanjassa on todella paljon kaynista ja vanhaa nähtävää, mutta todella vähän tietoa aiheista englanniksi. Eikä valtaväestö osaa edes englannin alkeita!?! Todella yllättävää. Esimerkiksi rannalla olleessa vanhassa linnoituksessa ei ollut sanallakaan kerrottu paikasta ja pöppiäisopastukset sun muut oli laitettu turisteja varten vain espanjaksi esille. Jokatapauksessa oli hienoa käydä niin vanhassa linnoituksessa ja aistia sen alkuperäinen tarkoitus. Miltä on mahtanut tuntua olla vartiossa ja nähdä kaukana horisontissa siintyvä laivue!?
Lämmön uuvuttamana etsiinnyimme paluumatkalla autolle ensimmäiseen tapas paikkaamme, jossa tilasimme kahvien kyytipojaksi lasin vinoa ja kolmea eri tapasta sanoen ei kalaa..lopputulos oli oikeat kahvit, todella hedelmäinen viini, itse tehty perunasalaatti, maailman maukkain ja pehmein toropata ja kalapullat pikku snäksien kanssa. Erihyvää!! Kävimme piipahtamassa pikku ostoksilla (esim annikan tuliainen) pienessä ruokakaupassa ja ihmettelimme kaupungin katedraalia(oli muuten iso ja komea ja rajasi osaltaan suurta sisäpihaa) ulkopuolelta, koska emme päässeet sisään, ennen autolle menoa
Nyt olimme päättäneet vähän eksyä. Ajelimme Jereziin päin ilman navia pikkuteitä pitkin ihaillen pienempiä paikkoja, käyden isossa supermarketissa, nähden hevosia, paikallista asutusta, kattohaikaroita ja suola-altaita, kunnes katsoimme kellosta, että on parempi laittaa navi päälle ja joutua hotellille, jos mielimme vielä iltariennoille.
Hetken lepin ja välisuihkun jälkeen läksimme kävelemään (emme naisen vaistoa, vaan navia uskoen) kohti Jerezin keskustaa. Ehkä niin oli hyvä, sillä oikeaa tietä kävellen emme olisi törmänneet tähän hulvattomaan näkyyn.
Löydettyämme Jerezin keskustaan Rauno heittäytyi romanttiseksi ja vei rakkaansa upean kaksikerroksisen karusellin kyytiin. Ehkä romanttisinta ikinä. Ilta alkoi jo hämärtää, lämpö tuntua miellyttävältä ja aukion valot tehdä pikkuhiljaa osaansa tunnelman luojana. Aukiolta löysimme helposti Tabanco el pasajeen, Jerezin vanhimpaan tabancoon, eli viinijuottolaan. Olimme bonganneet paikan eräästä blogista ja halusimme ehdottomasti nähdä paikan itse. Menimme sisään ja pyysimme saada maistaa paikallista sherryä. Saimme juomamme ja Rauno keksi kysyä onko paikassa mahdollisesti flamenco-esityksiä. Klo yhdeksän, eli neljän minuutin päästä alkaisi illan esitys, jota varten meidät ja juomamme siirrettiin tabancon perälle. Hetken jo pelkäsimme, että esitys olisi vain meille, eikä paikalle tulisi muuta yleisöä, mutta onneksemme saimme seuraa yleisöön. Uskomaton flamenco tanssi, -laulanta ja kitara saivat meidät täysin haltioihimme! Siinä samalla nautimme sherryjä, juustoa, chorizoa ja pikkunaksuja. Ja missä ympäristössä!! Tabanco huokui historiaa ja tunnelmaa! Jotain, mitä on turha koittaa kuvailla, se on vain nähtävä!! Illan päätteeksi joimme vielä parit lasilleset ja nautimme tapaksista karusellimme kupeessa ja kävelimme oikeaa reittiä mäkkärijäätelön kautta hotellille uinumaan. Ihana päivä! Täydellinen ilta!!
8.7.2020
Aamiaisen jälkeen kirjauduimme ulos hotellista. Hotellin respa oli varannut meille kierroksen paikallisen sherrytilan Tio Pepesin tiloihin, mutta sitä ennen meillä oli vielä hetki aikaa käytettäväksi Jerezissä. Minä tutustuin kahteen läheiseen supermarkettiin laihoin tuloksin. Mukaan tarttui vain reikäkauha ja muutama pussi erikoisia ilmapalloja tytöille vietäväksi =) Rauno käveli eri reittiä eiliselle karuselliaukiolle kuvaillen matkalla upeita kirkkoja ja muuta mieleenpainuvaa. Meillä oli treffit varttia vaille yksi Tio Pepen edessä.Tio Pepessä meidät ohjattiin isoon aulaan odottamaan kierroksen alkamista. Kanssamme odotti noin kolmekymmentä muuta sherryn historiasta ja valmistuksesta kiinnostunutta turistia, mikä näytti silmäämme hyvin vastenmieliseltä. Helpotus oli huomattava, kun oppaita olikin kaksi, toinen espanjaa puhuva ja toinen englanniksi opastava setä. Matkaan päästettiin ensin espanjaa puhuva ryhmä, jonka jälkeen meitä jäi kierrokselle enää me mukaan lukien yhdeksän henkilöä. Koronan aiheuttama kotimaan matkailun korostuminen näkyy siis täällä aivan niin kuin kotona Suomessakin.
Sanotaan nyt ensin nämä risut, että päästään sitten hehkuttamaan ruusuja. Kierros oli aivan liian kiireinen! Aikaa edes pikaiseen kuvaukseen, saati sitten asioiden ihasteluun tai kysymysten tekoon ei oltu varattu yhtään. Opas painoi vaan määrätietoisesti kohteeseen, kertoi asiansa ja jatkoi suoraan seuraavaan kohteeseen. Ainut tapa ihailla paikkaa ja ottaa edes muutama nopea kuva oli jättäytyä röyhkeästi jälkeen ryhmästä ja jäädä osittain vaille oppaan selostusta. Eikä lähes neljänkymmenen asteen helteellä ollut koko paikassa edes ostettavissa pullollista vettä!! Viinien maistatuskaan ei ollut kovinkaan aistikasta. Jotenkin tuli olo, että kierros oli nimenomaan rahvaalle tarkoitettu ja hienommat vieraat saisivat täällä aivan toisenlaisen punaisenmaton kohtelun.
Mutta niihin ruusuihin ja itse kierrokseen. Alkuun meidät johdatettiin viinitynnyreiden täyttämän varastorakennuksen läpi pieneen huoneeseen, jossa näimme oikein kivan sherrystä ja Tio Pepen historiasta kertovan lyhytelokuvan. Tähän oli selvästi panostettu tekovaiheessa. Pätkän jälkeen kuljimme oppaan perässä läpi useamman viininsäilytys rakennuksen. Osassa näissä tuoksu oli juuri niin huumaava, kuin matkailuohjelmia katsoessa on olettanutkin. Aivan paras osa kierrosta olivat nimenomaan nämä tuoksuvat ihanauset tynnyrit, joita säilytettiin siisteissä riveissä valkeiden holvikaarien ja ajan patinoiman ruskean kattorakenteen suojassa. Yhdessä tilassa saimme nähdä upeita vanhoja tynnyreitä sekä mahtavassa kunnossa olevia vanhoja kulkuvälineitä. Näitä olisi halunnut ihastella paaaaaaljon kauemmin. Sokerina pohjalla oli pieni soppi, tarinan mukaan alkuperäisessä paikassa, alkuperäisessä kunnossa, täynnä todella vanhoja pölyttyneitä viinipulloja. Hieno näky kerrassaan. Ainiin..hauska pieni yksityiskohta eräässä tynnyritilassa oli maahan asetettu lasi, joka oli aina täynnä sherryä. Kertokoon kuva loput.
Ennen sherryjen maistamista kävelimme vielä espanjan kauneimman kadun läpi. Katu on kenties liian mahtipontinen sana kuvaamaan tilan sisällä olevien rakennusten väliin jäävää kahta pientä risteävää pihatienpätkää, mutta tästä huolimatta näky oli kaunis! Senkin kauneutta olisi voinut ihailla mieluusti rauhassaan vaikka penkillä istuen ja siinä hetkessä pepesin sherryä maistaen.
Maistoimme kuitenkin viinimme siellä missä kuuluikin, muun ryhmän mukana uusituissa modermeissa tiloissa. Sherry itsessään oli ensiluokkaisen hyvää, mutta maistatus tarkoitta tässä tapauksessa sitä, että opas kaatoi meille kahta eri sherryä laseihin ja katosi paikalta. Ei tietoa siitä mitä joimme, miten sherryä tulisi maistella tai mitä makuja meidän tulisi juomistamme etsiä. Eikä mitään, millä neutralisoida suu juomien välillä. Kummaa touhua. Kun vessakeikan jälkeen opas ei ollut vieläkään palannut huoneeseen, päätimme poistua omatoimisesti paikalta. Tämä oli hyvä päätös, sillä saimme kiertää shopin kahden ilman muita turreja ja tämä sai meidät innostumaan ostamaan jotain pientä pub-ranilaan. Ostettiin pieni välipala vielä pienemmästä kaupasta ja nautittiin se hedelmää kantavan limepuun alla (jokunen lime taisi tarttua mukaankin) ja käännettiin auton nokka kohti Sevillaa. Sevillassa meitä odotti 85m2 asunto ilman parkkitilaa, mikä aiheutti Raunolle useamman uuden harmaan partakarvoihin. Minä jäin potemaan veden puutosta sekä auringon, suolan ja sherryn yliannostusta asunnolle Raunon parkkeeratessa pösöä jonnekin noin kilometrin päähän asunnosta. Päätettiin, että Rauno lähtisi omille iltariennoilleen ja minä pitäisin myöhäisen siestan ja nauttisin asunnostamme, olisimmehan täällä vain tämän yhden yön.
9.7.2020
Tänään söimme aamiaista asunnolla. Juustoja, kirsikoita ja mangojälkiruokaa tuoremehulla. Kahvit jäivät myöhemmäksi, sillä olimme hörppineet houstimme varaamat kahvikapselit jo eilen asunnolle tullessa. Haikeana hyvästelimme asuntomme, jossa ehdimme olla vain yhden yön. Vedimme laukut autolle ja nokat suoraan kohti Sevillan kaunista keskustaa. Kaiken kaikkiaan Sevilla näyttäytyi meille lämpimänä, värikkäänä ja kultturellina suurkaupunkina, joka imaisi meidät mukanaan. Aloitimme kierroksemme pistäytymässä panttilainaamossa, josta ostimme kotiin vietäväksi pari peltistä kylttiä, joihin ihastuimme. Tästä suuntasimme joen ja upean rantapulevardin yli kohti katedraalia hörpäten matkalla kaipaamamme aamukahvit ja syöpötellen chulloja ja patonkia lisähiukopalaksi. Ja saimme ensimmäistä kertaa aikoihin tuoretta papaijamehua! Katedraalin suuruus häikäisi kaikkine holveineen ja patsaineen. Sisään emme valitettavasti päässeet, sillä koronarajoitusten mukaan henkilörajoitukset turistikohteissa espanjassa ovat tällä hetkellä tarkat. Katedraalin edessä vastaamme pöllähti mustalaismummo, joka antoi meille oksat rosmariiniä ja luki kämmenestä no tuota, ei iha pienestä maksusta. Mutta ai mikä kokemus! Tuli älyttömän hyvä ja onnellinen olo. Kiertelimme värikkäitä ja hyvin perinteikkäitä kortteleita kohti härkätaisteluareenaa, joka myöskin oli suljettu yleisöltä. Harmi sinänsä, sillä paikka huokui jo aitojen takaa omaa henkeään. Upean näköinen rakennus tämäkin.
Härkäareenan edestä nousimme heppakärryn kyytiin. Seuraavan reilun puolituntisen säästimme jalkojamme sekä nautimme ilmavirrasta, upeasta kaupungista toinen toistaan hienompine rakennuksineen sekä tietenkin kavioiden kopseesta. Kuski kertoi meille espanjaksi rakennuksista ja nähtävyyksistä, joita matkamme varrelle osui. Loppuhuipennukseksi kiersimme vankkureilla läpi val-ta-van puistoalueen placa de espanolille.
Ja tämä placa de espanol..hyvänen aika kun se oli ruuri ja upea! Valtava puoliympyrän muotoinen kivetty aukio, jonka keskellä suihkusi suihkulähde ja kaarireunoja reunusti silmää hivelevän kaunis symmetrinen linnoitus, joka oli täynnä upeita kaakelisia koristeita ja yksityiskohtia. Ja miten onnekkaita olimmekaan ollessamme täällä tässä ajassa, kun turistit käytännössä puuttuivat katukuvasta.
Aukiolta läksimme pilkuhiljaa kävelemään kohti autoa. Matkalla ihmettelimme vielä valtavia yliopistorakennuksia, pysähdyimme tapaksille oluineen ja kahvittelimme eräälä terassilla. Turistin kannalta hauskaa espanjan matkailussa on se, että useat ravintolat ovat sulkeneet vessansa koronan pelossa. Valitsimme ruokapaikkamme siis sen perusteella, mistä löytyi sinetöimätön vessakoppi.
Sevilla oli vienyt sydämemme, niin kuin mekin toistemme. Matka on ensimmäinen kaksin taittamamme sitten esikoisen syntymän ja juhlistimme samalla lokakuista kymmenvuotis hääpäiväämme. Tämän taipaleen ja rakkautemme merkiksi jätimme sevillan sillalle lukkomme, jonka avaimet niin kauniisti upposivat yhtäaikaisesti jokeen.
Matkamme pisin autotaival taittui nopeasti ihaillen maisemia. Koko väli Sevilladta Granadaan oli loputonta kumpuilevaa oliivipuuviljelmää, jota reunustivat välillä jyrkästikkin kohoavat vuorenrinteet. Välillä maisemaan ilmestyi aina joku alueen monista valkoisista pikkukylistä. Valitsimme summamutikassa yhden,Estepan, johon pysäköimme pientä ihmettelylenkkiä varten. Viehättävä valkoinen kylä kohosi lähes suorana katuna ylös mäen huipulle, jonne kipusimme kuvaamaan alhaalla aukeavaa maisemaa viehättävine valkoisine taloineen ja niiden takaa siintävine oliiviviöjelmineen. Huipulla kohosivat Estepan vanhan linnoituksen rauniot ja kirkko, joka ilmeisesti toimi luostarina. Hyvin kaunis ja kuvauksellinen paikka tämäkin.
Hetken ajon jälkeen edessä häämöttivätkin jo Sierra Nevadan vuoristo, Granada ja hotelli, jossa yöpyisimme seuraavat kolme yötä.
10.7.2020
Aamupäivällä pääsimme viimein Alhambran palatsialueelle! Maurilaisaikainen, 1300 luvun lopulla valmistunut palatsi on maailman ainut keskiaikainen muslimipalatsi, eikä sen kauneudelle löydy vertaa rakennustaiteessa. Kertokoot kuvat enemmän, kuin sanat. Ne eivät tähän riitä. Sen verran mainitsen vain, että palatsiin oli kiipeämistä, mutta se kannatti!
Onnekkaina nautimme turistien vähyydestä ja kuvasimme sielumme kyllyydestä. Normaalisti palatsi on nimittäin Espanjan suosituin turistikohde. Lenkkeiltyämme alas kukkulalta tiemme erkanivat hetkeksi. Rauno lähti hotelliin lepille ja minä otin taksin ja hurautin ylös San Nicolasin vieressä avautuvalle näköalatasanteelle, josta avautui suora näkymä Alhambraan ja Granadan kaupunkiin. Ihailtuani maisemaa tarpeeksi nautin juuripuristettua appelsiiniä ja paseeratulla tomaatilla päällystettyä patonkia ennen pitkää vaellusta alas Granadan kaduille.
Pienet matkamuistot turreshopitista ja yhteys Raunoon. Treffasimme suihkulähteellä, josta suuntasimme syömään toista oikeaa ateriaa koko lomamme aikana! Kuumuus ja tapastelu ovat vieneet suuremmat ruokailuhimot, mutta jospa tämä elämä tästä alkaisi tasoittua. Paitsi että nytkin minun evääksi osoittautui valtava palanen juustokakkua Raunon syödessä espanjalaista omelettia. Rauno kävi pikku jalottelulla ja otettiin päivälepit, minkä jälkeen etsimme käsiimme taksin. Pahaksi onneksi taksikuski oli vanhempi setä, joka väitti ymmärtävänsä mihin halusimme. Kun olimme setän mielestä perillä, olimme hyvän matkaa ohi kohteesta jollain paikallisten bussipysäkillä vuorenrinteellä, jossa kulki vain yksi tie. Sanoimme setälle että ehei, ei tämä ole paikka, jossa on musiikkia ja flamenkoa, mutta setä oli sitä mieltä että tämä se oli. Ni, emme jaksNeet tapella setän kanssa ja päätimme ottaa kunnon iltalenkin. Hyvä päätös todellakin. Koimme valtavan aikahyppäyksen. Vuorenrinteessä oli nimittäin lukuisia seinämään kaivettuja luolia, jotka vielä tänä päivänä olivat paikallisten mustalaisten koteja! Aivan älytön elämys! Ihmisiä asumassa luolissa vuonna 2020!
Aikamme käveltyämme luolarinteet oikealla, toinen seinämä alhambran palatseineen vasemmalla puolellamme, pääsimme viimein kohteeseen, johon taksisetän olisi meidät kuulunut jättää. Sacromonten keskustaan, jossa oli upea mustalaisten pitämä luolabaari. Nautimme luolan viileydessä oluet ja tapastelimme oliiveja samalla kun lepuutimme jalkojamme.
Flamenco esitystä emme malttaneet jäädä odottamaan, vaan päätimme lähteä harhailemaan kohti Granadan keskestaa pitkin rinteellä kulkevia pikkuteitä. Ja mitä vastassamme olikaan. Päädyimme vieraaksi mustalaisperheen terassille. Maistelimme oluet, katselimme korkeuksista vastapäätä siintävää palatsia, joka kylpi laskevan auringon säteissä, katselimme mustalaislasten vesileikkejä ja kuuntelimme erään setän tarinoita. Setä oli ollut 20 vuotta ranskan muukalaislegioonassa ja esitti meille kaijuttimesta ylpeänä legioonan marssin. Aivan älytön hetki, joka olisi saanut jatkya loputtomiin.
11.7.2020
Tämän päivän seikkailu johdatti meidät Sierra Nevadan vuoristoon. Ajelimme hiljakseen ohi kylän, jossa näimme toimivan vesimyllyn. Sitten ajelimme serpentiiniteitä ylöspäin..kapeampia serpentiiniteitä aivan rinteen reunassa ylös, alas rinteitä..yhtäkapeita teitä ilman päällystettä, kunnes totesimme, että tiellä kohtaamamme rengasrikkoinen härkäkuljetus oli merkki siitä, että tiellä oli huomattavan isoja ja teräviä kiviä ja auto oli syytä kääntää takaisin Granadaan päin. Upeita vuoristomaisemia saimme ihailla! Aprikoosi- ja oliivipuita ja niitä rinteitä ja karua kauneutta. Alkumatkasta ohittamamme pato ja tekojärvi näkyivät automme kääntöpaikalla (1408m) niin pieninä alhaalla horisontissa. Kaunista, karun kaunista!
Illemmalla keskityttiin lasten tuliaisten ostamiseen, mitä hankaloitti hieman korona, joka selvästi on sulkenut kauppoja, osaksi huonosti ajoitettu ostoshetki, sillä la ilta osoittautui ainoaksi paikallisten vapaa-illaksi sunnuntain sijaan. Noo, isossa kaupungissa on onneksi aina elämää ja jos 4/5 kaupoista oli kiinni, niin jäljelle jääneestä viidenneksestä löysi kyllä etsimänsä.
Katsastimme pikaisesti katedraalin, sillä olimme lukeneet sen olevan “pakollinen” vierailukohde Granadassa. Älytönhän se olikin! Suuri ja mahtava. Katedraali ei ole koko aikaa auki yleisölle, mutta onneksemme siell oli juuri alkamassa jumalanpalvelus, joten pääsimme kurkkaamaan sinne sisään. Iltaruoaksi vielä pizzaa, hunajoituja munakoisotikkuja ja juoman mukana tulleita tapaksia. Sitten ajoissa unille. Aamulla onaikainen herätys kohti seuraavaa kohdetta.
12.7.2020
Auts..kello soi jo puolikuudelta. Ei yleensä meidän reissuilla näin, mutta tänään oli viimeinen ajopäivämme ja olimme varanneet meille kierroksen “kuninkaan polku” nimiselle rotkovaellukselle. Torkutettiin sitten vielä puoli tuntia, mikä tarkotti luonnollisesti sitä, että saimme ajaa kieli vyönalla ehtiäksemme perille puoli yhdeksäksi. Ehdimme juuri ja juuri paikalle, mutta pettymys oli sikamoinen. Reitille johtavan luolan suulla oli opastäti teippaamassa suljettu-lappua portille. Oppaan mukaan tuuli oli niin kova, että polulla olisi liian vaarallista kulkea. Noh, pettymys oli paljo siedettävämpi, kuin mitä se olisi ollut, jos olisimme jääneet kokemusta paitsi myöhästymisen vuoksi.
Upeat rotkomaisemat jäivät nyt näkemättä, mutta aivan ilman luontoelämystä emme jääneet. Reitin alkua pääsi kävelemään omin nokkineen ja löysimme muutaman mukavan sivupolunkin, jonka kävimme katsastamassa. Vuoristomaisema, kaukana siintävät rotkot ja alas avautuva sola jokineen saivat vetämään henkeä. Ja se tuuli..nooo, rinteellä kävellessämme toterimme, että ehkä oli hyvä, ettei ketään päästetty rotkoon ja riippusillalle. Hattu lensi päästä sen siliän tien ja hyvä ku ei tuuli vieny tallajiakin mennessään. Kapealla kallionkärjellä kuvatessa piti oikeasti odottaa puuskien väliä liikkuessaan ja silloinki piti pysyä liki puiden runkoja. Huih! Oli muuten alueella huikeen näkösiä kämppinki alueita! Tuli kovasti halu päästä tänne tai vastaavalle alueelle telttailemaan ja tekemään pitempiäki päivävaelluksia.
Siitä alkoi matkan viimeinen taival kohti Malagaa. Palautettiin auto lentoparkkiin, mistä hurautettiin Malagan keskustaan hotelliin viimeistä yötä varten. Malaga näytti heti taas paljon espanjalaisemmalta kuin Granada, joka oli yliopistoineen hyvinkin eurooppalaisen näköinen kaupunki. Asuntomme oli remontoisun kerrostalon kattokerroksessa. Oikea studio. Ja käytössämme oli “oma” kattoterassi, josta oli huikea näkymä katedraalille.
Kävelimme rannassa välipalalla ja istuksimassa aallonmurtajalla sekä bongailemassa papukaijoja, jotka pesivät polevardien puissa. Rauno osti julisteen, johon myyjä-setä painoi vanhoilla painoleimasimilla nimeni. Setä oli tehnyt tätä jo 47 vuotta, joten kokemusta riitti ja onnistunut lopputulos päätyy varmasti seinälle. Kävellessämme ihmettelimme suuresti tuskaista kuumuutta ja ällöttävän hikistä oloa, jotka iskivät ensi kertaa matkan aikana, vaikka lämpö täällä oli vain 29 astetta ja parhaillaan Jerezissä ja Cadizissa ollessamme lämpö kiipi jopa 41 asteeseen.
Loppuun on vielä sanottava, että oli kaiken kaikkiaan onnistunut ja monin tavoin yllättävä reissu. Käsityksemme Espanjasta oli ollut vastaava kuin kokemuksemme Italiasta, joka ruokaa lukuun ottamatta oli sekava, kos ei jopa kaoottinen. Espanja taas aukeni meille maana, jossa esiintyi kaikin tavoin sama suomalainen kurinalaisuus ja järjestelmällisyys yhdistettynä espanjalaiseen viehättävään tyylitajuun. Espanjalaisissa paistoi kilometrien päähän toisen arvostus ja ylpeys omasta perimästä, omasta maasta. Olimme onnekkaita, kun saimme nähdä maan tämän kolkan omassa rauhassa..olisi ollut varmasti hyvin paljon hektisempi kokemus ilman pandemian aiheuttamia muutoksia. Tämä oli meidän Andalusia!
MaailmanRakas 