Matkapäiväkirja
Englanti ja Wales
Mukana menossa Rauno, Niina, Sarah, Savanna ja pikku Annlisa
9.6.2022
Tästä se vihdoin alkaa! Meidän kauan odotettu Englannin reissu! Ihan käsittämätöntä, miten pitkältä ajalta nuo koronakurimuksen aikana kotimaan matkailun parissa vietetyt, minulle ja Raunolle pari, tytöille peräti kolme vuotta ovat tuntuneet. Tänä aikana matkaamme astui mukaan pikku Annlisa, joka nyt ensimmäisellä matkallaan on 7kk:n ikäinen. Mutta nyt rinkat selkään ja matkaan! Isoille tytöille on hankittu tätä matkaa varten omat rinkat ja Annlisa sai matkarattaansa. Pakkaukset hoidettiin kerrankin ajoissa, sillä Rauno läksi jo päivää aiemmin Lahteen koulutuspäiville. Tämä tarkoitti sitä, että Niina sai huolehtia koko muun sirkuksen mondeolla juna-aseman parkkiin ja sieltä junaan. Kaikki meidän osalta lupsakasti, mutta Vr “ei pettänyt” tälläkään kertaa, vaan oli jo lähtiessä Joensuusta puoli tuntia myöhässä vaihdeongelmien takia. Tämäpä ei meitä haitannut. Aikaa oli runsaasti ja loppupeleissä lentokin läksi puolitoista tuntia myöhässä, joten kiirettä ei ollut. Ihanaa, kun Annlisa tekee kaiken tällä lomalla ekaa kertaa! Eka junamatka meni hienosti meiltä kaikilta. Rauno pomppasi Lahdessa kyytiin ja sai tytöt riehaantumaan onnesta ja lähtöjännityksestä. Koko lössi kasassa katsomaan, miltä Helsinki-Vantaan kenttä tällä kertaa näyttääkään. Ja olihan se muuttunut. Paljon ja asiakasystävällisempään suuntaan. Uusi upea design, tavaroita ei tarvinnut enää purkaa pois laukuista turvatarkastuksessa ja sokerina pohjalla turvatarkastuksen hifistelylaite, joka kykeni purkkeja avaamatta analysoimaan tuutin ja onnin olevan vauvan ruokaa! Hurjaa!
Lento oli siis myöhässä. Ei se mitään. Rayanairin toimintatavat jäivät vaan kummastuttamaan. Kummallista häsellystä. Koneessa Niina ja Annlisa vaihdettiin jo ennen lähtöä turvallisuus syistä eri paikalle, isoja tyttöjä ei voinut jättää yksin, joten Rauno siirrettiin siihen viereen ja rouvalle, jonka paikalle Niina istutettiin ei huomattu kertoa asiasta. Suunnilleen tähän asti Annlisa oli nukkunut sylissä. Oli on kyllä mukavaa matkaseuraa tämä uusin tulokas! Niin hienosti oli koko lennon. Lontoon Stanstedilla etsimme ensin shopitista iltapalaa ja sitten hotellibussin, jolla huristelimme kohti kutsuvia tyynyjä.
10.6.2022
Ah, tänään saimme tutustua Hotel Inn Expressin versioon full English breakfastista. Ja hyvähän se oli! Kaikki pekonista makkaroihin ja jogurttiin oli noin kahdeksan kertaa rasvaisempaa kuin omassa pöydässä kotona. Tämä ei sinällään ollut yllätys. Sen sijaan oli yllättävää, että pekonia lukuun ottamatta eväät olivat suhteellisen vähä suolaisia. Hedelmiä lukuun ottamatta mitään tuoretta ei ollut tarjolla. Tyttöjen silmät loistivat, kun he löysivät pienet nutella napit, jotka oli tarkoitettu toasteille. Sarah diilasi muutaman hihojensa sisällä vielä jälkipalaksi huoneeseen. Aamiaisen jälkeen Rauno käveli hakemaan jo Suomessa vuokratun auton ja naisväki jäi aulaan viettämään aikaa kuka mitenkin. Auton kaartaessa pihaan, alkoi hikinen ajoharjoittelu vasenkaistaisen liikenteen keskellä. Tuskaista touhua, varsinkin liikenneympyröissä, joita ei parhaallakaan käsityksellä voi mielestämme sanoa ympyröiksi. Ehkä turistirinkeli olisi osuvampi sana. Yhdessäkin rinkelissä ajoimme kolmesti ympäri, ennen kuin onnistuimme poistumaan navigaattori tätin ohjaamalle reitille. Sarahin riemuksi pysähdyimme kahville Starbucksiin, mistä tyttö sai valita silmät kiiluen tahtomansa juoman. Meillä perähikiällä kun kyseistä liikettä ei ole. Savanna, joka on pahimmassa nirsoiässä löysi syötäväkseen purkillisen kaurapuuroa mansikkahillolla. Rauno juoksi kahvilan nurtsilla hippaa tyttöjen kanssa ja Savanna keräsi äitille ruusun ja päivänkakkaroita.
Virkistäydyttyämme jatkoimme matkaamme kohti Yorkshireä, jossa ensimmäinen majapaikkamme odotti. Matkalla ohitimme Cambridgen yliopistokaupungin ja Sherwoodin metsät, joissa olisi ollut niin upeaa päästä kävelemään. Tällä matkalla on vaan riskinä tulla aikapula, jos koettaa nähdä kaikki haluamansa paikat. Pakko vain valita mieluisimpia. Toisen pysähdyksen teimme ruokakauppaan, josta ostelimme vähän iltapalajuttuja ja tytöille värityskirjat. Annlisa sai oman kirjansa, joka osasi maukua nappia painaessa. B&B majoituksemme South Moor Farm sijaitsi uskomattoman upeissa maisemissa maalla! Sinne päästäkseen oli ajettava valtavia kuusia kasvavan “suojelualueen” Dalby forestin läpi. Alku ajomatkan ihastelemamme peltomaisemat vaihtuivat hetkessä kumpuileviin metsiin, moottoritiet ensin yksikaistaisiin ja lopulta pikkuteiksi. Sarah totesi, ettei anna äitin enää ikinä varata majoitusta yksin =) Aivan käsittämättömän kaunista sanon minä! Täällä tullaan viihtymään! Majatalon pihassa meidät vastaanottivat 11v koiravanhus ja hänen uusi leikkisä 10vko vanha pentu kaverinsa. Majatalon emäntä kysyi meiltä mitä ja monelta tahdomme syödä aamiaiseksi ja jutteli mukavia. Isot tytöt saivat ensimmäistä kertaa oman huoneen ja me muut jaoimme toisen. Savanna kokeili kylpyammetta, Niina kattoi iltapalan lapsille vanhan, koristeeksi jätetyn takan eteen. Ikkunasta aukesi idyllinen maalaismaisema peltoineen ja laiduntavine lampaineen. Hyvät lähtökohdat seuraaviin päiviin!
11.6.2022
Aamulla herätys klo 8.00. Toinen silmä auki, käytävään ja viimehetken väistö ja ovella olevan pentukakan väistö. Sitten olikin jo molemmat silmät auki. Ihana houstimme oli laittanut aikuisille täydet aamiaiset ja tytöille omat pienet maisteluannokset. Tytöt saivat itse väännellä muroja automaateista, mikä oli yllättävän mukavaa. Annlisan aamupuuron jälkeen housti toi tytölle leluja, joilla leikkiä ja me muut saimme nauttia aamiaisesta rauhassa. Saimme houstilta ajo-ohjeita ja tärppejä alueen riennoista. Rauno bongasi eräästä esitteestä kuitenkin paikan, Scarborough Fair Collection, jossa saisi ajella perinteisillä karuselleillä ja päätimme yllättää tytöt menemällä sinne.
Yllätys olikin melkoinen päästessämme perille. Eikä vain tytöille. Huvipuistoalue osoittautuikin valtavassa hallissa olevaksi huvipuisto museoksi. Hetken mietimme, että museo, hmm.. kuinkahan käy kun menemme sisään, mutta päätimme kuitenkin katsastaa paikan. Ja se kannatti! Sisälle halliin kuljettiin läpi käytävän, joka oli täynnä peilisalin väärentäviä peilejä. Itse hallissa silmät levähtivät auki! Paikka oli täynnä toinen toistaan hienompia vanhoja huvipuistolaitteita ja kulkupelejä. Vanhat autot ja moottoripyörät kiiltelivät huvipuistolaitteiden seassa suorissa riveissä. Mahtuipa sekaan vanhoja traktoreita, paloautoja ja paljon muutakin. Huvipuistolaitteet toimivat kukin vuorollaan ja niiden käynnistymisestä kuulutettiin aina erikseen. Isot tytöt kävivät karuselleissa ja keikkulaudoilla, mutta olivat kaikkein eniten innoissaan vanhoista kolikkomaateista, jotka toimivat vanhoilla kolikoilla, joita sai vaihdettua kassalta. Laitteet eivät olleet rahapelejä, niin kuin ensimmäiseksi voisi olettaa, vaan niissä oli nukketeatteriesityksiä, hekottavia pellejä ja muuta meille uutta ihmeteltävää. Uskomaton paikka! Ehdottomasti käymisen arvoinen. Täällä tuli syötyä vielä ensimmäiset viralliset skonssit paikallisella paksulla kermalla. Ehdottoman herkullisia, syödään varmasti matkan aikana uudestaan.
Poistuttuamme huvipuiston maailmasta halusimme nähdä meren. Ajelimme enempää miettimättä Scarboroughin. Auto saatiin yllättävän helposti parkkiin ja laskeuduimme lukuiset portaan alas meren rannalle ihaillen samalla vanhaa kylpylärakennusta ja kauempana häämöttäviä jyrkkiä rantaseinämiä. Tytöt herkuttelivat jäätelöllä, myöhemmin täytettiin vatsat rantaravintolassa. Isot tytöt pääsivät kahlaamaan mereen, joka oli Savannalle aivan ehdottoman tärkeää. Meressä olisi mennyt pidempikin tovi, mutta puutteellinen rantavarustus ajoi meidät kuivailemaan itseämme vauvanharsoon, ennen kuin kastuimme läpikotaisin. Pois rannalta kävelimme todella kaunista turkoosia siltaa pitkin. Sarah laski, että sillalla on viiden vuoden kuluttua kaksisataavuotis synttärit. Olimme hyvin yllättyneitä kaupungin kauneudesta ja viihtyisyydestä! Yllättyneitä olimme myös siitä, miten vaikeaa Englannissa on löytää vauvalle maitoa. Eilen oli yhdessä isossa kaupassa vesiperä, tänään toisessa. Pitää huomenna jatkaa etsintöjä googlen avulla
Ajelimme takaisin majapaikkaamme samoja pikkuteitä, joilla olimme tulomatkalla kuvailleet jo lampaita ja lähes pellolla seisovia käytössä olevia puhelinkoppeja. Nyt pysähdyimme kuvailemaan valtavia puita, joista tuli mieleen Nalle Puh ja Puolen hehtaarin metsä. Perillä tytöt askartelivat pihanurmella museosta ostettuja juttujaan, kunnes sade päätti saapua ja päästää meidät nauttimaan kylpyammeista. Savanna ilmoitti kylvyssä ollessaan haluavansa olla merenneito ja nukkuvansa kylpyammeessa. Tästä neuvotellaan vielä =)
12.6.2022
Mimmoisessa paikassa me oikein olemmekaan! Katselemme huoneestamme toisen kerroksen ikkunasta, kun pääskyt kaartavat suoraan ikkunan edestä räystään ale pesäänsä. Lehmät ja lampaat laiduntavat tiluksilla, kanaemo hoitaa tipujaan ja kukko herättää takuuvarmasti viideltä Taaempana näkyy kaksi hevosta, musta ja valkea. Aika idyllistä sanoisin. Houstimme hoitavat eläimiä, tilaa ja B&B -majoitusta. Emäntä on todella ystävällinen. Hän on opastanut meitä kiinnostaville reiteille ja pelastanut matkarattaat sateesta. Illallisaikaan alakerrasta leijuu aina niin hyvä tuoksu, että harmittaa, kun emme varanneet täältä edes yhdeksi iltaa ruokaa, vaan olemme ruokailleet aina isommin menoillamme ja kauppaeväitä iltapalaksi. Majatalo on keskellä niittyjä ja kauniita metsiä. Tänään kävimme Raunon ja Annlisan kanssa iltakävelyllä näissä maisemissa. Koetimme löytää mukavaa eväspaikkaa metsäteiltä (Rauno jopa kantoi painavaa karahkaa jonkin matkaa oikean paikan toivossa). Päädyimme kuitenkin kävelemään jalkapolulle ja evästämään romanttisesti tuulessa ja tuiskussa ikivanhan kiviaidan kupeeseen.
Päivän päätavoite oli piipahtaa Goathlandissa ja nummilla. Ajoimme ensin Pickeringin kylään, josta löysimme viimein Annlisalle vauvanmaitoa ja Raunolle ale -olutta. Istuksimme pieniä suklaamunkkeja ja uusia karkki -herkkujamme maistellen kaupan vieressä kulkevan kauniin kanavan vieressä, minkä jälkeen tutustuimme jalan kylään. Tytöt saivat uuden pallon ja Niina löysi kirpparilta Raunolle ehkä seisemänkymmentä -luvun olutlasit, joita koristivat fasaanin kuvat. Kävimme kävelemässä Linnakadulla menemättä kuitenkaan itse linnoitusalueelle. Hienompia linnoja lienee useampia vielä edessä. Sen sijaan kävimme päiväkahvilla Pickeringin vanhalla juna-asemalla, joka oli säilytetty vanhassa loistossaan. Asemalta lähtee höyryjuna, mutta harmiksemme se ei sattunut kulkemaan juuri meidän päiväkahviaikaamme. Upea asema joka tapauksessa.
Ajelimme Pickeringistä Goathlandiin silmät selällään. Olimme toki tienneet nummien olevan suuria, mutta niiden laajuus oli käsittämätön. Kanervanummet jatkuivat silmänkantamattomiin. Aivan kuin meri, jonka vastarantaa ei näe. Kanervanummet ovat varmasti satumainen paikka kanervan kukinnan aikaan, milloin se sitten lieneekään. Teitten varsilla oli syystä tiheään varoituskylttejä lampaista, jotka laidunsivat vapaina nummilla. Niitä oli paljon ja joka paikassa. Karitsat kulkivat emojensa rinnalla tai kisailivat keskenään. Söpöjä olentoja.
Goathvieltin kylällä kulki vapaana mustanaamaisia vuohia, jotka ovat tuttuja Heart Beat -televisiosarjasta, joka meidät paikkaan johdatti. Sarjaa kuvattiin kylässä vuosien ajan, tosin kylän nimi oli muutettu sarjaan Aidensfieldiksi. Kylästä löytyi matkamuistomyymälöiksi muutetut Aidensfieldin kauppa ja Mr Scrippsin huoltamo sekä tietenkin sarjan sydän Aidensfield Arms, joka toimii omalla nimellään Goathlands Hotellina. Myös Sarjassa näkyvä juna -asema olisi ollut ennallaan, mutta käytyämme jo yhdellä vanhalla juna -asemalla tänään, jätimme tämän nyt väliin. Ostimme lahjatavaraliikkeestä pienet matkamuistot ja tytöt käyttivät omia puntiaan. Tytöt söivät hotellin terassilla pienet sipsipussit, ettei verkkarivajakki pääsisi yllättämään ennen ruokapaikkaa, jonka toivoimme löytävämme Pickeringistä paluumatkalta majapaikkaamme. Oli hieno kokemus elää päivä itselle merkityksellisen sarjan maisemissa, kylässä ja nummilla. Voi kun täällä olisi kerennyt olla kauemmin. Kirjaimellisesti sydämellinen paikka!
Illalla käytävän lukunurkkauksessa istuessaan Rauno teki vielä päivän päätteeksi uskomattoman löydön. Käteen oli löytynyt vanha pieni opus, Liisa ihmemaassa. Kirjassa oli kaksi omistuskirjoitusta, äidiltä Christinalle 1958 ja aiemmin Johnille 1922. Ihana pieni pala Englannin historiaa sille omimmassa paikassa!
13.6.2022
Tänään sanoimme haikeat hyvästit houstillemme ja jätimme maalaiselämän taaksemme. Seuraava majapaikkamme olisi Walesissa, mutta ensin halusimme piipahtaa Yorkin viehättävässä vanhassa kaupungissa. York oli siitä hauska paikka, ettei sen keskustaan päässyt lainkaan omalla autolla. Auto piti jättää valtavalle parkkipaikalle ja sieltä huristeltiin keskustaan kaksikerroksisella bussilla. Tytöt ja Rauno kapusivat tietenkin ylös ja ottivat asiasta ilon irti. Kaupunki oli täynnä historiaa. Monta sataa vuotta vanhoja taloja, kapeita kujia ja valtava katedraali. Vanhaa kaupunkia kiersivät linnoituksen muurit, joita pitkin pääsi kävelemään ka ihailemaan kaupunkia pääskyperspektiivistä. Mekin kävelimme muurilla pienen matkaa rattaita portaissa kannellen. Mukava oli ihmetellä tiilikattoja ja hassuja monihaaraisia piippuja sekä itse kaunista muuria. Tytöt ottivat muurista ilon irti juoksennellen edestakaisin ja piiloutuen aina kun mahdollista.
Harry Potter sai meillä matkan myötä uuden merkityksen. Sarahin kanssa katseltiin kotona eka Potter elokuva ja nyt oli upeaa käydä katsomassa paikkoja, missä leffaa oli kuvattu. Onnistuimme löytämään useamman selfie kohteen ja “kaupan, jonka nimeä ei lausuta ääneen”. Sarah sai valita itselleen taikasauvan. Mukaan tarttui Harryn sauva, jonka päässä oli valo ja joka toimi myös kynänä. Savanna valitsi itselleen keräilyhahmon ja molemmat tytöt saivat vielä väritettävän juomapullot Potter kuvituksella. Tosi hieno kokemus oli tämä kauppa. Kauppa oli sisustettu taikamaailman tyyliin. Sieltä löytyi jos jonkinmoista rekvisiittaa leffasta aina luudista pöllöihin, huispaus -tarvikkeisiin ja taikasauvahyllyihin. Enpä tiedä, kumpi oli enemmän innoissaan, äiti vai lapset!
Shoppailtuamme ja kuvattuamme tarpeeksi, jatkoimme matkaamme Walesiin. Kolmen ja puolen tunnin matka venyi viideksi tunniksi Manchesterin ruuhkien ja lukuisten tietöiden takia. Annlisa päätti sanoa voihan peekele, kun neljä tuntia yhdellä pikku stopilla oli kulunut. Mutta kyllä se oli vaivan arvoista. Matkalla näimme valtavat nummialueet, ajoimme tunneleissa ja ihailimme tien viereen löytynyttä merta. Pellot muuttuivat vuoristomaisemiksi. Täällä sitä ollaan seuraavat päivät. Walesissa kuunnellen kymrin kieltä.
14.6.2022
Tänään herättiin Snowdonian vuoristomaisemista. Iloksemme löysimme aamiaiselta viimein kuituja, tosin mitään tuoretta emme vieläkään saaneet. Isommissa kaupoissa on onneksi kunnon hevi osastot. Näytti tulevan hieno aurinkoinen päivä. Tänään jakaannuimme niin, että Rauno sai oman päivän, minkä viettää haluamallaan tavalla vuoristossa ja Niina olisi vahtivuorossa lasten kanssa. Rauno ajeli ja pysähteli kuvaamassa upeita maisemia ja haikkasi 4,5 mailia suurelle vesiputoukselle. Harmi kun tällaisia kuvatessa ei koskaan välity kuvassa kohteen koko, komeus ja kauneus niin kuin se luonnossa on. Kävellessä Rauno onnistui löytämään vanhan kivirinkulan rauniot (kuten Outlanderissa). Maaginen hetki. Päiväkahvilla törmäsimme hotellilla ja Rauno läksi riemuissaan reppu selässä jatkamaan luonnosta nauttimista.
Tytöt jäivät aamiaisen jälkeen hotellille viettämään rokulipäivää ja Niina läksi Annlisan kanssa rattailla tutustumaan kylään. Llanberis (kyllä, kahdella l:llä) on pieni kylä Padarn järven vierellä. Kylässä asuu toki paikallisia, mutta siitä näki sen elävän turismista. Onneksi olimme täällä ennen heinä-elokuun sesonkia! Nyt sai kävellä kylän raittia ja järven rantaa kaikessa rauhassa nauttien luonnon äänistä. Silmä ei voinut välttää ympäröiviä vuoria, jotka eivät sinänsä olleet korkeita moneen muuhun verrattuna, mutta kasvustoltaan ja olemukseltaan niin taian omaisia, että niitä katsoessa odotti väkisinkin näkevän hobitteja. Kylän laidalla oli kapeataiteinen rautatie, josta läksi höyryllä toimiva pieni maisemajuna. Junan saapumiseen ei ollut kauan, joten Niina odotteli nähdäkseen mimmoisesta menijästä oli kyse. Järven ranta oli kokonaisuudessaan kauniisti hoidettua nurmikenttineen. Rannalla oli paljon evästelypaikkoja, yhdellä venerampilla oli joutsenpari ja sorsia lepäilemässä. Rannan takaa kohosivat vuoren rinteet. Annlisa heräsi juuri sopivasti ihmettelemään lintuja. Vierestä löytyi leikkipuisto. Kävellen kylän ympäri, eväsostokset pienestä Sparista ja pikku lepille katsomaan, mitä tytöt olivat saanut aikaisiksi silmän välttäessä.
Iltapäivällä Niina teki tyttöjen kanssa pienemmän kierroksen kylällä. Tytöt nauttivat leikkipuiston tasapainoradasta ja eväät maistuivat leikkipuistossa herkullisilta. Aurinko paistoi korkealla vuoristossa armottomasti, joten sopivalla hetkellä siirryimme pääkadun jäätelökioskiin ostamaan pirtelöä ja muita herkkuja kello “viiden kahville”. Tytöt ihmettelivät värikkäitä taloja ja miettivät, mitä tahtoisivat syödä illalliseksi. Päätimme syödä myöhemmällä omassa hotellissa, jonka alakerrassa oli sporttibaari ja bistro. Tytöt meikkailivat Niinaa Yorkista ostamillaan uusilla meikkipaketeilla ja höynäyttivät tämän maistelemaan “every flavor beans” -nimisiä Harry Potter kaupasta ostettuja karkkeja. Korvamato oli hyvin mielenkiintoinen maku, mutta ilmeistä päätellen saippuan ja oksun makuiset karkit vetivät tästä voiton. Katsotaan illalla, onko Rauno yhtä helposti höynäytettävissä. Kulkiessaan iltapäivällä Raunon oli onnistunut nähdä hetki, kun farmari oli tuonut lampaitaan vuorille. Taas yksi Heart beat hetki, paitsi että se olikin totta. Isäntä vihelteli mustavalkealle lammaskoiralleen ohjeita ja koira teki työtä käskettyä. Huikeaa yhteistyötä
15.6.2022
Tänään vuorossa oli tietyllä tavalla reissun pääkohde, Bangor. Bangor on merenrantakaupunki, jossa Rauno opiskeli jotain metsäalaan liittyvää kahdeksantoista vuotta sitten vaihto-oppilaana. Ajelimme Llanbergista Bangoriin pienempiä teitä ja pysähtelimme välillä kuvaamaan uskomattoman kaunista vuoristoa. Maisemat olivat joka mutkan jälkeen toistaan kauniimpia. Englannissa nähdyt isot lammaslaumat olivat vaihtuneet pieniin rinteillä ruokaileviin tokkiin. Osa lampaista urheili uhkarohkean näköisesti jyrkillä rinteillä. Yhdellä pysähdyksellä Rauno veti isojen tyttöjen kanssa parkkis hippaa pitääkseen tunnelmaa yllä. Sää oli mitä kaunein. Vuoriston petollisen polttava aurinko oli seuranamme tänään.
Bangoriin saavuttaessa parkkeerasimme meren rannalle ja läksimme kävelemään rantatietä pitkin kohden valtavaa laituria, jolla Rauno oli aikanaan viettänyt aikaa. Laituria oli kohenneltu sitten Raunon viime näkemän ja se oli paaaaljon suurempi kuin Raunon vanhoista kuvista oli ymmärtänyt. Pysähdyimme päiväkahville ja slusheille. Laiturin päähän oli rakennettu erilainen kiva leikkipaikka lapsille neljän suorineen, shakkeineen ja muine puisine peleineen. Tytöt viihtyivät varsin hyvin. Ennen lähtöä he opettivat vielä erästä ehkä Intian suunnalta kotoisin olevaa rouvaa neljän suoran peluussa, mikä oli heistä sekä jännittävää, että ihmetyttävää. Miten aikuinen ei tiennyt, miten peliä pelattiin.
Kävelimme nousevia katuja ylös rinnettä Walesin yliopisto -alueelle. Matkalla ihastelimme kauniita istutuksia ja ihmettelimme lokkeja, joita näimme pesineen ja poikasineen savupiippujen päällä. Suklaan voimalla tytöt skarppasivat ylös ja yliopiston pihalla olikin jo kiva leikkiä “käpykorista”. Pihalla olevan männyn alla oli isoja käpyjä, joita heittelimme Sarahin kalastajahattuun ja nautimme yhteisestä ajasta. Annlisakin kölli nurtsilla ja ihmetteli käpyjä
Kävelimme nousevia katuja ylös rinnettä Walesin yliopisto -alueelle. Matkalla ihastelimme kauniita istutuksia ja ihmettelimme lokkeja, joita näimme pesineen ja poikasineen savupiippujen päällä. Suklaan voimalla tytöt skarppasivat ylös ja yliopiston pihalla olikin jo kiva leikkiä “käpykorista”. Pihalla olevan männyn alla oli isoja käpyjä, joita heittelimme Sarahin kalastajahattuun ja nautimme yhteisestä ajasta. Annlisakin kölli nurtsilla ja ihmetteli käpyjä
Tytöt pääsivät leikkipuistoon, mistä näimme yliopiston päärakennuksen vielä kokonaisuudessaan. Tämän jälkeen läksimme Savannan toiveesta etsimään pizza paikkaa. Löysimmekin kivan ravintolan vanhan katedraalin vierestä ja siitä iloksemme ensimmäisen kerran jotain muuta kuin rasvassa uitettua tai käristettyä ruokaa. Tytöt saivat pizzansa ja Niina ja Rauno kauan odotetut salaatit valkosipulileivällä. Hetken näytti siltä, että sade saattaisi yllättää ulkoilijan, mutta väärä hälytys. Aurinko paistoi pian entistä kirkkaammalta taivaalta.
Matkalla autolle Niina ja Sava pyörähtivät vielä kirpparilla. Täällä kirpparit eivät ole valtavia realisointihalleja niin kuin kotona, vaan pieniä lahjoituksin toimivia liikkeitä, joiden tuotot menevät hyväntekeväisyyteen. Kullakin liikkeellä on oma kohteensa, oli se sitten orvot, mielenterveys tai jokin muu. Oletettavasti nämä liikkeet toimivat vapaaehtoisten työpanoksella, mutta tästä en ole aivan varma. Täällä ja Englannissa vapaaehtoistyö vaikuttaa olevan muutenkin hyvin yleistä ja arvostettua. Parkkipaikoilla voi olla kylttejä, joissa kiitetään vapaaehtoisten panosta puhtaanapidossa… Joka tapauksessa Sava sai kirpparilta oman lollinsa ja Niina osti Annlisalle englannin kielisen paimenkoirakirjan ja itselleen vanhan parfyymipullon muistoksi päivästä. Sarah oli innoissaan löydettyään Doridos -sipsejä pahvikotelossa, Suomessa kun niitä myydään vain pusseissa. Autolla tytöt olivat ihmeissään, kun huomasivat meren kadonneen. Vuorovesi oli laskenut meren pintaa yli metrin ja vesiraja oli karannut satojen metrien päähän. Vielä enemmän he olivat ihmeissään, kun kuulivat näin tapahtuvan päivittäin. Sitten olikin i pulkassa. Ajo hotskulle, iltaleikit leikkiksessä ja kylpyyn.
16.6.2022
Tänään oli vuorossa Niinan oma päivä. Aamiaisen jälkeen repun pakkaus ja Rauno ajoi Niinan n. viidentoista mailin päähän paikkaan, josta läksi jalkapolku kohti Crimpiaun huippua. Alkumatkan reitti kulki kauniisti karttaa pitkin, mutta siinä vaiheessa, kun reitin olisi pitänyt lähteä nousemaan ylös, se alkoikin laskeutua alas. Ilmeisesti joku maanomistaja oli päättänyt, ettei hänen peltojensa yli tarvinnut kulkea ja suunnannut reitin toiselle julkiselle jalkapolulle. Pikaisen pohdinnan jälkeen Niina päätti, ettei huipulle nouseminen ollut itsessään niin tärkeää, vaan luonnossa liikkuminen ja uuden näkeminen ja kokeminen. Alas suuntaavia polkuja siis eteenpäin. Matkalla näki uskomatonta luontoa. Samalla n. 3,5 kestäneellä haikilla sai kävellä ensin vuoristopeltojen läpi, sitten sammaloituneessa satumetsässä, nousta rinnettä pellolle, jossa lampaat koputtelivat siltaa yli kuin tutussa tarinassa “kolme pukkia. Maisemat vaihtuivat lehtikuusimetsään, sitten valtavien tammien reunustamiin peltoihin, joiden lomassa oli keksi-tauon paikka. Metsät vaihtuivat joen rantaan, jota pitkin polku läksi kulkemaan. Olisi pitänyt laskea, monenko aidan ja portin yli polku kulki! Porttien ylitse oli tehty perinteisiä porrasylityksiä, joita oli mukava kulkea
Pieni kirkas joki kulki peltojen vieressä ja metsässä kauempana kulkevaa tien linjaa myötäillen soljuen pikkuhiljaa alemmas. Yhdessä kohden joki laski alas komeana putouksena rauhoittuen taas uoman levetessä. Vastaan tuli metsä, jonka puita Niina ei ollut koskaan ennen nähnyt sekä silta, jonka alla lepäävät sammaloituneet kivet loivat kulkijalle zen hetken. Tänne asti taivalta oli saanut taittaa yksin. Pikkuhiljaa vastaan alkoi tulla muita kävelijöitä ja alkoi olla selvää, että jokin majoituspaikka tai kylä oli lähistöllä.
Polku johti yhteen kauneimmista paikoista, joissa oli koskaan saanut käydä! Joki laski puoliksi kuivuneessa uomassaan hiljalleen alaspäin välillä kivien välissä kuohuen. Jyrkät portaat laskeutuivat alas uomaan, jossa ei tiennyt mihin päin katsoa. Sitä ei vain voi kuvata sanoin, uskomaton paikka. Herättyään ihmetyksestä Niina päätti lähteä selvittämään missä oli ja kipusi toiset portaat ylös. Tie olikin jo lähellä ja sieltä sai ilmoitettua Raunolle sijainnin ja pyydettyä tämän ja lapset picnicille joen uomaan! Annlisa oli juuri nukahtanut, joten Niinalle jäi hyvin aikaa kävellä läheiseen kylään, jossa Raunokin oli aamulla pyörähtänyt autolla. Kamala turrepesä, mutta saipahan picnic -eväät ostettua. Matkamuistokaupasta tarttui mukaan vielä magneetti Walesin kansallislaulun sanoilla ja numerokyltti taloomme. Kolme vuotta sitä on oltu ostamassa ja Walesista asti sitä piti tulla hakemaan, mutta nyt se on olemassa=)
Rauno ja Annlisa tulivat hakemaan Niinaa. Isot tytöt olivat halunneet jäädä lepille hotelliin. Rauno oli yhtä mykistynyt eväs paikasta, kuin Niina oli pari tuntia aiemmin ollut! Kävelimme joen uomaa ja Niina innostui kahlaamaan kohti ylävirtaa ensin hyvin taitavasti, mutta pyllähtäen lopulta näyttävästi veteen. Virkistävä kokemus kuuman päivän jälkeen! Sitten evästeltiin kunnolla housut enemmän ja vähemmän märkinä. Jälkkäriksi oli vattuja ja suklaata. Annlisakin maisteli possupiirasta ja vattuja hyvällä menestyksellä. Raunokin kävi vielä kahluulla ja virran toisella puolella kohoavassa metsikössä ympäristöä ihmettelemässä, ennen kuin läksimme keräämään villatuppoja pellolta, josta Niina päivänsä aloitti. Hotellilla tytöt saivat äitiseuraa illalliselle (tyttöjen mielestä parhaita nugetteja ikinä) ja leikkipuistoon. Iloinen ja onnellinen päivä oli taas takana!
17.6.2021
Ajopäivä edessä. Söimme viimeisen kerran hotellimme herkku aamiaiset ja kasasimme tavaramme rinkkoihin ja kestokasseihin. Vielä mahtuivat kamat autoon, mutta kuka kumma ne saa pakattua rinkkoihin, kun tulee kotiin lähdön aika! Päätimme olla tottelematta navigaattoria ja ajaa isojen teiden sijaan alkumatkan maisemareittejä. Näin pääsimme vielä käymään kylässä, josta Rauno oli eilen hakenut Niinan. Kävimme ostamassa Raunolle tämän haaveileman Wales -hupparin (edellisellä Walesin reissulla saatu lentopallo joukkueen collari on edelleen tallessa). Sitten läksimme näyttämään tytöille kylän keskustassa olevaa siltaa ja sen alta virtaavaa jokea. Paikka oli niin täynnä turistia, ettei alkuun suuremmin kiinnostanut aikuisia. Tyttöjen kiipeillessä joenuoman kivillä ja kalliolla löysimme kuitenkin sillan alta upean paikan, johon muut turistit eivät näkyneet tai veden pauhulta edes kuuluneet. Rauno innostui hakemaan meille leipiä ja juomia lähi Sparista ja eväsretki oli valmis.
Tytöt katselivat ostoksiaan, smile paketin ylläreitä ja Harry Potterin pienoiskoulua. Sää oli vähän liiankin hyvä. Lämpö kipusi kolmeenkymmeneen yhteen asteeseen. Onneksi valtaosa päivästä kului ilmastoidussa autossa. Sarah halusi käydä vielä nopsaan ostamassa Marvel -pehmonsa ja savanna sai siinä siivellä kiilusilmänsä. Sitten ajeltiinkin Birminghamin ruuhkiin asti, ennen kuin pysähdyimme jaloittelemaan ja kahville Starbucksiin. Sarah sai koko matkan himoitsemansa mukin kiitokseksi pikkusiskon hoitamisesta automatkoilla. Ruuhka oli melkoinen, mutta siitä selvittyä loppumatka menikin mukavasti. Saavuimme Swindonin asunnollemme ennen seitsemää illalla. Jo kolmas hyvin erilainen majoitus. Tilava, kivasti sisustettu kolmio hauskassa kaarevassa kerrostalossa. Tytöt valitsivat taas riemuissaan sänkyjään ja tutkivat asunnon viimeistä laatikkoa myöten. Rauno kävi ostamassa ilta- ja aamupalaa, Niina pisti pyykäten. Illalla telkkaria katsellessa piti vie googlettaa Birmingham, sillä se oli ruuhkineen ja värillisine väestöineen jättänyt ilmaan kysymyksiä. Ja kyllä. Birmingham on Britannian toiseksi suurin kaupunki ja vuonna 2011 neljäkymmentä prosenttia sen väestöstä on ollut maahanmuuttajia taustaltaan. Mutta nyt tämän tietoiskun jälkeen unta ja huomista odottamaan.
18.6.2022
Tänään vedettiin löysä aamu. Asunnon kaapista ei löytynyt kahvia. Oli tyytyminen teehen siihen asti, kun Rauno kävi kaupassa. Pestiin pyykkiä nautittiin aamiaisesta, joka ei jäänyt painamaan vatsaa puoleksi päivää, niin kuin englantilaisella aamiaisella on tapana tehdä. Ollaan tultu siihen tulokseen, että suolaa täällä ei juuri käytetä, mutta tuo rasvan ja tyhjän hiilarin määrä ruoassa on aivan tolkuton! Isot tytöt tahtoivat jäädä asunnolle Raunon ja Niinan lähtiessä ajelulle. Nyt oli reissun ensimmäinen vähän epävakaampi päivä, mutta emme kastuneet silti missään välissä. Alun perin olimme haaveilleet käyvämme viettämässä Outlander -hetken Stonehengessä, mutta luettuamme sen olevan maksullinen aidattu alue, meni asiasta mielenkiinto. Sitten luimme ”kerranelämässä” blogista lähettyvillä olevasta toisesta ikiaikaisesta kivikehästä, jolla vierailee vuosittain ”vain” 60 000 katsojaa Stonehengen yli miljoonan vierailijan sijaan. Tämä tarkoitti sitä, että tullessamme paikalle löysimme kolme bussilastillista turreja kuvaamasta kiviä sateen uhasta ja kovasta tuulesta huolimatta.
Auto parkkiin ja pikainen mietintä, mennäkö vai ei. Päätimme kuitenkin jäädä, kun kerran sinne asti oli jo tultu ja ajatus kivikehistä kiehtoi kovasti. Ensin ostettiin kahvit kriketti -klubilta, jonka parkkipaikalle olimme automme soluttaneet. Oli ihan hauska nähdä peliä livenä ja klubi sisältä, vaikka se ei asiakaskuntaa ja pelikenttä näkymää lukuun ottamatta tavallisesta kahvilasta juuri poikennutkaan. Sitten ihmettelemään kivikehiä. Kahvitauko oli ollut kannattava. Turisteista oli enää murto-osa jäljellä ja saimme keskittyä kiviin ja tuuliseen säähän. Paikan päällä kehästä ei juuri saanut tietoa, mutta käsittääkseni se on maailman suurin olemassa oleva kehä. Kivikehä kiersi niityllä pientä kyläkeskittymää ollen niin suuri, ettei sen ympyrä muotoa ollut ensi alkuun helppo hahmottaa. Kivet olivat suuria, korkeimmat noin kolmimetrisiä. Miten kukaan on voinut ne pystyttää ja mikä niiden tarkoitus on ollut!? Me jäämme tyytyväisenä siihen uskoon, että kehät liittyvät aikamatkailuun kuten outlanderissa=) Maagista ja pysäyttävää! Ikiaikaista ja huumaavaa!
Loppupäivästä Sarah pääsi Niinan kanssa viettämään aikaa Mark & Spenceriin ja Nextiin sekä herkkuhetkelle Costaan. Samalla reissulla käytiin tekemässä salaisia ostoksia seuraavaksi päiväksi. Rauno kävi Savannan ja Annlisan kanssa leikkiksellä ennen illallisen laittoa. Täytettyjä jumbosieniä, lihapullia, pastaa ja herkku oliiveja. Näillä jaksaa huomisaamuun.
19.6.2022
Tänään päivä alkoi yllätyksellä. Englannissa, niin kuin valta osasta maailmaa, vietetään nyt isänpäivää. Rauno sai siis tälle vuodelle isänpäivän nro one. Aamiaispöydästä löytyi lahjan ja kortin lisäksi juusto pizzaa ja Harry Potter -kakku. Sarah oli kirjoittanut kortin englanniksi ja auttanut lahjan valinnassa eilisellä kauppareissulla. Oikein mukava aamuhetki!
Aamiaisen jälkeen ajoimme Oxfordiin. Tai sen laidalle park and ride alueelle, josta tyttöjen riemuksi hurautimme loppu matkan kaksikerrosbussilla perille. Tiedossa oli jo, että aikaa ei olisi kuin pintaraapaisuun tutustua upean kaupungin tarjontaan, mutta perillä tuntui että aika suorastaan valui hiekkana sormien välistä. Kävelimme ensin summamutikassa Christ Church collegen ja katedraalin ympäri kuvaillen rakennusta pihoineen. College oli se, jonka ruokasali on toiminut innoittajana ja mallina Universal studion tiloihin rakennetulle vastineelleen, jossa Tylypahkan ruokalakohtaukset on kuvattu. Pahaksi onneksi paikalle oltiin juuri rakentamassa suuria tn. lukukauden päätös tanssiaisia, eikä collegeen päässyt kuvaamaan sisälle. Nähtävää oli kuitenkin edessä niin paljon, ettei tuota jaksanut jäädä harmittelemaan.
Jatkoimme matkaa pysähdellen ihmettelemään kaikkea uutta ja mukavaa. Tytöt ihmettelivät krikettiä pelaavia lapsia valkoisine vaatteineen ja keräsivät maasta jalkapallon kokoisia puiden lehtiä. Joen törmällä istui ihmisiä siemailemassa juomaa ja nauttimassa vapaa hetkestä. Joella lipui hiljakseen veneitä (joiden nimen muistan kohta). Pikkuhiljaa päädyimme kasvitieteellisen puutarhan ruusupihalle, jossa paitsi näytti, myös tuoksui huumaavalta.
Jatkoimme seikkailua ohi muiden yliopistojen (joita Oxfordissa on kymmeniä) kohti näyttävää keskustaa. Tytöille tuli juuri sopivasti nälkä, joten päätimme ruokailla The Kings Arms -nimisessä pubissa, joka on yksi vanhimpia pubeja Oxfordissa. Pubit kilpailevat historioillaan, perustamis vuosillaan ja kuuluisilla asiakkaillaan. Tiettävästi The Kings Arms on ollut toiminnassa yli 400 -vuotta ja sen asiakaskuntaan on kuulunut yksi, jos toinenkin Oxfordin yliopistoa käynyt tunnettu hahmo. Nimekäs ja tunnelmallinen pubi sijaitsi aivan kulttuurikeskuksen ytimessä ja oli kävijälle mieluisa kokemus. Ruoka oli sopivan “hienostunutta” ja hyvää. Pubin seinillä oli kehystettynä vanhoja valokuvia ja piirroksia, tulisijat ja lamput olivat vanhaa perua. Yhtä seinää täyttivät hyllyt täynnä vanhoja kirjoja. Pystyi kuvittelemaan, miten vanhat kuulut kirjailijat olivat aikanaan istuneet pubissa lukien ja pelaten tuopillista nauttiessaan ja kuinka he illan päätteeksi olivat astuneet ovesta ulos nähden samat uljaat rakennukset, jotka ympäristössä yhä kohosivat.
Sitten siirryimme tutkimaan Oxfordin kuuluisimpia maamerkkejä. Hertford collegen tien jakamat osat yhdistävä “huokausten silta” oli tuttu niin Komisario Morsesta, kuin monesta muustakin filmiteollisuuden klassikosta. Oxfordin yliopisto taas oli suuruudellaan ja kauneudellaan vertaansa vailla. Tätä komeutta pääsi ihastelemaan alueella olevan katedraalin tornista. Tosin alle kahdeksan vuotiaita lapsia torniin ei päästetty, joten Niina ja Rauno saivat käydä ylhäällä vuorotellen. Ja ihan hyvä niin. Ylös johtavat kiviset kierreportaat olivat kapeudellaan yhdelle ihmiselle mitoitetut, niitä oli paljon ja ihmisiä kulki portaissa molempiin suuntiin huhuillen” täältä olisi tulossa kaksi alas”, että toiseen suuntaan tuleva osaisi soluttaa itsensä pieneen ikkunasyvennykseen tietä antaakseen. Maisema oli kyllä kipuamisen arvoinen! Yksi viehättävimmistä kaupungeista, jota on ylhäältä päässyt katselemaan. Ja itse yliopiston rakennukset kruunasivat kokemuksen. En tiedä tekikö kokemuksesta niin hienon yksin historiallinen kauneus ja arkkitehtuuri, vai vaikuttivatko kokemukseen kaikki me lukuiset Britti -sarjat, joita kaupungissa on kuvattu. Olipa kummin vain, kokemus tuntui harvinaisen syvältä ja olo oli, kuin olisi osa kaupunkia, vaikka siellä oli viettänyt aikaa vain muutaman tunnin.
Sitten olikin aika lähteä hiipimään kohti bussia pysähtyen pienille “Oxford” -ostoksille ja ruokakauppaan. Savanna tahtoisi vielä leikkipuistoon asunnolla Swindonissa. Tästä huolimatta Rauno ja Niina päättivät tehdä kotimatkalla ajaessa vielä pika stopin ja kiivetä juosten eräällä matkalla näkemälleen mäellä tornille maisemia ihailemaan. Tornihan oli mennyt jo kiinni, mutta hienot olivat maisemat mäen harjaltakin. Päivän päätteeksi päästiin vielä ihailemaan asunnon ikkunasta sateenkaarta, joka valtasi taivaan väreillään.
20.6.2022
Moi mä oon Sarah ja me käytiin koko perheellä Legolandissa. Meillä kaikilla oli tosi kivaa. Me käytiin isin ja Savannan kanssa monissa kivoissa laitteissa, mutta äiti ei tullut niihin. Me käytiin vuoristoradassa , semmosessa paloauto -jutussa (peli kautta laite) ja pallon heitto peleissä ja tuuri ei voitettu mitään. No Savanna ja isi kävi vielä joissain laitteissa. Sillä aikaa me käytiin äitin kanssa Lego Friends kaupassa. Ja me ostettiin legoukkeli valot. Mä halusin kaktuksen ja äiti otti Savalle semmosen tyttö Lego Friends valon.
Edellinen kappale on tyttäreni ensimmäinen blogikirjoitus. Aika näyttää, miten kiinnostus aiheeseen kehittyy.
Tänään kävimme siis Legoland Windsorissa, joka oli sopivasti matkan varrella Lontooseen ajaessa. Liput Legolandiin oli ostettu jo etukäteen, sillä Englannissa moni asia on etukäteen varatessa huomattavasti halvempaa. Tässä tapauksessa säästimme noin puolet lippujen hinnasta. Tytöt olivat odottaneet Legolandia kovasti ja varsinkin Savanna oli katsonut siellä kuvattuja videoita YouTubesta kerta toisensa jälkeen. Menosuunnitelma oli siis valmiina! Jonotusajat laitteisiin olivat puolen tunnin luokkaa. Tämä tarkoitti sitä, että neljän ja puolen tunnin vierailun aikana tutuksi tuli eri isä ja tytär kokoonpanoilla yhteensä neljä laitetta, kaksi heittokojua, kullan huuhdonta piste, ravintola ja leikkipuisto. Niin ja muutama Lego shopitti. Niina sai kantoliinailla Annlisan kanssa rauhassa, kuvailla ja tutkiskella alueen tarjontaa ja kauppoja. Rauno pääsi hurjastelemaan tyttöjen kanssa viikinkien virralle, ritarilinnan vuoristorataan, Heartlake Cityn pony -riding vempeleeseen ja sammuttamaan paloa Lego Cityssä. Tulipalon sammutus osoittautui kilpailuksi, jossa neljä perheryhmää kilpaili, kuka saisi ensin palon sammutettua ja pumpattua paloautonsa takaisin lähtöpisteeseen. Tämä voitettiin helposti yhteistyöllä ja metsuri -isin käsilihaksilla! Erittäin hauska “laite”, joka sai ehkä päivän parhaat hymyt aikaisiksi. Palkintoja tästä ei kuitenkaan jaettu. Sen sijaan Sarah onnistui huuhtomaan niin paljon merirosvojen kultahippuja, että sai kullan huuhdonta mitalin!
Puisto oli jaettu teemoittain eri alueisiin niin, että alueella pääsi kulkemaan ikään kuin kylästä toiseen. Läpi kävellen ja tutkaillen tulivat tutuiksi faaraoiden valtakunta, hurja merirosvo keskittymä, pienoismalli kylä ja Ninjago temppeli. Merirosvojen alueella lapset söivät burger -ateriat ja aikuiset asunnolta syömättä jääneitä eväitä. Täällä pääsi riemu irti myös isossa merirosvo aiheisessa leikkipuistossa, jossa oli kiva kiipeillä ja leikkiä piilosta. Ninjago shopitista ostettiin kummipojalle (joka sattuu olemaan kova lego Ninjago fani) ja isoveljelle pienet tuliaiset =)
Päivä Legolandissa oli aurinkoinen ja riemua täynnä. Alueelle rekvisiitaksi kasatut lego taideteokset loivat puistoon värikkään ja leikkisän tunnelman, joka imaisi aikuisenkin mukanaan. Ainoat miinukset paikka saa meiltä musiikeista, jotka sinänsä olivat hienosti teemoihin valittuja, mutta niin kovalla, ettei huutaenkaan meinannut kuulla metron päästä, mitä toisella oli sanottavana sekä liikennejärjestelyt, jotka ruuhkauttivat pois lähdön. Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka, jossa olisi riittänyt katsottavaa ja koettavaa moneksi päiväksi! Edessä vielä ajo Lontooseen, auton palautus ja viimeinen hotelli. Sitten olisi päivä pulkassa.
21.6.2022
Aika Lontoossa alkoi mielenkiintoisesti. Hotelli oli ehdottomasti kehnoin, missä olemme koskaan majoittuneet. Missä lie kuvat hotellin sivustoille otettu, mutta ei ainakaan tässä hotellissa. Lisäksi meidät yritettiin huijata asumaan pienempään huoneeseen, minkä olimme varanneet. Oikea huone löytyi kuitenkin kantamalla rinkat jalkakäytävälle. Eikä tässä kaikki. Lontoossa alkoi juuri tänään suurin julkisen liikenteen lakko kolmeenkymmeneen vuoteen, minkä odotettiin laittavan koko kaupungin sekaisin. Pyydettäessä respaa soittamaan taksin, tämä sanoi, ettemme pääse lakon aikana keskustaan, taksit eivät kulje laitakaupungille, missä hotellimme budjetti syistä oli. Ja taas piti olla ilkeä ja kaivaa tikulla, millä pääsisimme liikkumaan. Loulta respa sanoi että voisimme kokeilla bussia 25, mutta olisi parempi jäädä alueelle ja viettää siellä puistopäivää. Linja-autoa etsiessä päädyimme juna-asemalle. Junien piti kulkea vain harvakseen ja olla tupaten täynnä. Päätimme kuitenkin kokeilla ja bingo! Melkein tyhjät junat kulkivat vaivatta ja olimme Paddingtonin asemalla alta aikayksikön.
Asemalta alkoi armoton taivallus kohti keskustaa. Päivä oli armottoman kuuma. Joka paikassa muistetaan mainita, miten sateista Englannissa on, mutta me olemme kahden viikon aikana polttaneet nahkamme kahdesti ja sadetta olemme nähneet pieninä annoksina yhtä monesti. Kävellessä Hyde parkin läpi, lapset heittelivät kärrynpyöriä nurmikolla ja pysähdyimme rannalle ihastelemaan hanhia ja joutsenia. Jäätelökin maittoi. Totesimme kuumuuden ja pitkien välimatkojen olevan kohtuuttomia lapsille ja keksimme heille helpotukseksi hypätä hop hop on -hop off bussiin. Avonaisessa yläkerrassa ilmavirta vilvoitti mukavasti ja näimme taatusti enemmän, kuin jalkaisin olisimme nähneet. Kokemus oli tytöillekin uusi ja aika kului mukavasti. Ajelimme ohi Piccadillyllä ja monilla muilla “tutuilla” teillä nähden toinen toistaan hienompia maamerkkejä, patsaita, puistoja ja rakennuksia. Lopulta jalkauduimme niiden tunnetuimpien maamerkkien keskelle käyden ihmettelemässä London Eyetä, parlamenttitaloa ja tietenkin Big Beniä. Parlamenttitalo on kyllä valtava kokonaisuus, jota hienompaa rakennusta saa hakea. Täynnä uskomattomia yksityiskohtia. Mittakaavasta kertoo jotain se, että kellotaulun kuvaa zoomatessa huomasimme taulun alareunassa olevien koristekiemuroiden olevan ikkunoita!
Ihailtuamme “isoa penaa” ja muita maisemia tarpeeksi, lähdimme taivaltamaan kohti Hamleystä, joka oli tytöille toinen tärkeimmistä kohteista matkalla. Matkalla istahdimme hienoon pubiin syömään. Tilasimme vihdoin reissun ensimmäiset fish & chips annokset. Käytännössä annokseen kuului ranskalaisia, herneitä ja kokonaisena paistettu paneroitu kala. Vege annoksessa oli kalan sijaan paneroitua halloumia. Molemmat hyvin tuhteja ja herkullisia annoksia. Kello kilkutti eteenpäin ja juoksimme tukka putkella pitkin Piccadillyä ehtiäksemme katsella ja leikkiä Hamleysillä luvatusti. Onneksi kauppa menikin kiinni kahdeksalta, eikä kuudelta, niin kuin kello väitti. Maailman suurimmassa lelukaupassa oli leluja, selfiepisteitä ja kokeiltavia leluja seitsemässä kerroksessa. Katukerroksen keskelle oli luotu valtavaa punainen kaksikerrosbussi, jonka hyllyt notkuivat pehmoleluja. Tytöt nauttivat, kukaan ei hoputtanut ja kukin sai valita mieleisensä lelun kotiin vietäväksi. Sarah osti kaverilleen vietäväksi taikalunta ja löysi itselleen valoreunuksisen piirrustustaulun. Savanna löysi Barbien sairaalasetin ja Annlisa sai duploja, jotka on oli tarkoitettu kylpyleluiksi. Niin ja Niina löysi vielä Raunolle Mr. Beanin nallen. Hamleysin 1760 -luvulle ulottuvasta historiasta ja lapsilähtöisestä toiminnasta voi lukea englanniksi tästä linkistä.
Jätsikiä ja vohvelia. Vielä ihastelimme katukerroksessa työskentelevien Hamleys -hahmojen tanssia, ilakointia ja saippuakuplapaljoutta. Sitten siirryimmekin ihastelemaan maisemia taksin kattoikkunasta.
22.6.2021
Toinen päivämme Lontoossa. Nyt tiesimme jo, kuinka pääsimme keskustaan ja kuinka siellä liikkuisimme näin liikennelakon keskellä. Tämä säästi rutkasti aikaa ja jalkoja. Hurautimme junalla suoraan ihailemaan ja ihmettelemään Paddingtonin rautatieaseman suuruutta ja kauneutta. Olimme katsoneet kotona ennen lähtöä Paddington elokuvan, joten asemalla oli meille jo valmiiksi merkitys. Asema oli huikea! Paddingtonin patsas löytyi helposti ja pääsimme kaikki yhdessä kuvaan karhu herran kanssa. Kävimme myös asemalta löytyvässä Paddingtonin omassa kaupassa, joka on ainoa laatuaan maailmassa. Ihanaa, miten sadut voivat herätä eloon.
Lähdettyämme asemalta jakauduimme niin, että Rauno vei tytöt heidän himoitsemalleen KFC aterialle ja temmeltämään vieressä avautuvaan Hyde parkiin. Niina puolestaan koppasi Annlisan kantoliinaan ja käveli mapsi kourassa osoitteeseen Backerstreet 221b, joka tunnetusti oli Sherlock Holmesin kotiosoite hänen seikkailuissaan. Osoitteesta löytyy nykyisin neljässä kerroksessa oleva museo, johon on kuvattu aidoilla viktoriaanisilla esineillä salapoliisin koti, niin kuin se kirjoissa oli. Ovella lippuja oli tarkastamassa vanhaan virkapukuun sonnustautunut poliisi. Sisällä alimmassa kerroksessa sisäkkö kertoi museon ehdottomasti hienoimpien huoneiden annista. Ylemmistä kerroksista löytyi vahanukkeja, jotka esittivät Sherlockia ja hänen kohtaamiaan vastuksia. Hauskana yksityiskohtana yläkerran vinttihuoneesta löytyi viktoriaaninen toiletti. Onneksi huoneissa sai kuvata vapaasti! Unelmien täyttymys, upeasti luotu museo!
Backerstreetin matkamuistokaupasta tarttui mukaan kiva palapeli. Kävellessä takaisin asemalle Annlisa imaisi pullollisen maitoa ja nukahti liinaansa. Kahvitauko aseman edessä koko porukalla ja lähdimme etsimään turrebussia Towerin sillalle. Bussi löytyi, mutta päästäksemme sillalle, piti meidän vaihtaa kahdesti bussia, jonka piti kulkea jatkuvaa lenkkiä. Kaikki bussit olivat erilaisia palvelultaan, vaikka hinta oli sama. Ruuhkan ja matkanteon hitauden kyllä ymmärsimme, mutta emme tätä ihme säätämistä. Erittäin huono firma, kannattaa välttää brittilippuisia busseja ja pysytellä niissä kauniissa punaisissa. Lopulta kuitenkin pääsimme ihailemaan tornisiltaa ja sen toiselta puolen löytyvää linnoitusta The Toweria. Silta oli kuvan kaunis ja häkellytti koollaan. Jos jossain, niin Lontoossa mittakaavat ovat pirullisia. Alueen ja siellä olevien rakennuksien kokoa ei voi käsittää karttaa tai rakennusten kuvia katsomalla. Jos täällä aikoo nähdä ja kokea jotain uuvuttamatta itseään, on paras suunnitella maksimissaan kaksi kohdetta päivää kohden ja sittenkin mieluiten samalle suunnalle kartalla. Kaupunki on täynnä upeaa arkkitehtuuria ja legendaarisia paikkoja, että kulttuuriähkyn vaara on suuri.
Mitä tähän vielä sanoisi. Huomenna on kotiin lähdön aika. Aamupäivällä olemme suunnitelleet kiertelevämme vielä naapuruston puistossa ja pakkailevamme rinkkamme. Kentälle on lähdettävä useampi tunti etuajassa lakon vuoksi. Lontoossa on käyty ja hienoja asioita koettu. Kuitenkaan emme päässeet edes tutuiksi kaupungin kanssa. Asuessa laitakaupungilla saimme nähdä myös aitoa Lontoota keskuksen suuruuden ohella. Rakastuimme Englannin maaseutuun ja Walesiin. Lontoosta emme niinkään tiedä. Jonain päivänä haluamme vielä nähdä Skotlannin. Se kaikessa uumoillussa hienoudessaan vaatii täysin oman matkansa. Taas rikkaampina ja rakkaampina suunnittelemaan tulevia matkoja
MaailmanRakas 