Matkapäiväkirja
2024 Gardajärvi ja Venetsia
Mukana menossa Rauno, Niina, Sarah, Savanna ja Annlisa
16-17.9.2024
Maanantai oli taas pitkän puoleinen matkustuspäivä. Aamulla lähdettiin jo ennen kahdeksaa ja perillä hotellissa oltiin joskus yhdentoista maissa illalla. Milanon lentokenttä oli vanha, eikä tuloaulassa ollut kauppaa, josta olisi saanut ostettua iltapalaa hotellille, joten ajellessa piti vielä tehdä ylimääräinen stoppi “autogrillille”. Täältä löytyi kuitenkin kolmioleivät, joten nälkäisenä ei tarvinnut käydä nukkumaan. Muuten matka meni mukavasti. Kaikki kulki suunnilleen ajallaan, Annlisa leikki kinderleluillaan ja vuokra-auto löytyi helposti. Vuokra-auton takaa maasta löytyi vielä paperiruusu, jonka Rauno poimi matkaan Niinalle…semiromanttista =)
Tiistaina saikin sitten herätä yllätysmaisemiin. Rauno oli ajellut pimeyden poikki hotellille pikkukylään Nago Torboleen. Hauskaa tästä teki se, että Italiassa ei katuvaloja ollut tieosuuksilla muualla kuin tietulleissa, minkä lisäksi navigaattori ohjeisti käännöksissä teiden numeroilla, kun tienviitoissa taasen oli vain katujen nimet. Hotelli ja kylä osoittautuivat aamulla kuitenkin nappivalinnoiksi. Zeniä oli vain maata sängyssä, jossa oli parempi patja kuin kotona ja katsella kattoa, jossa puuverhous täydellisti vanhoja kattoparruja.
Herkkuaamiaisella päästiin sitten kertaheitolla Italian makuun. Juustoja, makkaroita, hilloja, valtava lajitelma erilaisia makeita jälkiruokia ja tietenkin täydellistä vahvaa kahvia! Käytiin kurkkaamassa allasalue ja todettiin se kauniiksi. Samalla tutustuttiin läheisen kirkon tms kellon kuminaan, joka päiväaikaan nähtävästi kertoo paitsi tasatunnit, myös kellonajan. Pienet lähtövalmistelut ja pihalle tutkimaan ympäristöä. Ja kuinkas ollakkaan, jalat vei suoraan kohden vettä.
Alas rantaan laskeutuva tie tarjosi huikeat maisemat vuorten ympäröimälle Garda-järvelle! Matkalla ihailimme paitsi veden ja vuoriston kontrastia, myös tietä ympäröivillä rinteillä kasvavia oliiviviljelmiä ja alempana siintäviä viinitarhoja. Nähtiinpä matkalla pienen pieni kolibrikin lentelemässä kukkasissa.
Näköalapaikalta löysimme oikotien alas portaiden muodossa. Annlisan rattaat kantoon ja tyttö porrasjumpalle. Alas päästyämme olimmekin heti kylän ytimessä ja intouduimme eksymään muutamaan pieneen putiikkiin, joista yhdessä oli kiva rauhoittumispaikka, jossa sai tutustua kiviin ja valita sieltä “ostoskulhoonsa” itseään eniten puhuttelevat kaikessa rauhassa. Sarah ja Savanna kävivät ostamassa ensimmäiset gelatonsa, jotka olivat niin hyviä, ettei niistä liiennyt äitille maistaa kun puoli lusikallista.
Ranta oli kaunis. Savanna uskaltautui kahlaamaan, mutta vesi oli niin kylmää, että rantakivien keräys osoittautui mielekkäämmäksi ajanvietteeksi. Rannalla oli tarjolla aikuisille moottorittomia vesiurheiluvempeleitä, mutta iloksemme myös oikein kiva leikkipuisto, jossa vietimme hyvän tovin sitruunasoodaa maistellen. Sorsat viihdyttivät olemassaolollaan ja nähtiinpä venepoukamassa kilpikonnakin uimassa.
Nälän yllättäessä lompsimme sisään ensimmäiseen vastaan tulevaan pizzaa tarjoavaan ravintolaan ja täytimme Savannan suurimman reissuodotuksen tilaamalla neitille salamipizzan. Raunon pizzasta löytyi ilmakuivattua kinkkua ja pähkinöitä ja Niinan munakoisoa. Sarah herkutteli salaatilla ja Annlisa veteli sikeitä rattaissa niin että sai osansa pizzoista vasta hotellilla. Sarah ja Savanna tahtoivat liikkua hotellille rivakampaa tahtia kuin me maisemaa ahmivat nautiskelijat, joten heippa hei Niinan käsilaukku ja avain ja tervetuloa hetki maisematerassilla me loput. Annlisalle omppumehua, Niinalle moktail ja Raunolle olutta, aurinkoa ja maisema…kyllä tätä kelpaa jo lomaksi sanoa =)
Tytöt ja Rauno kävivät testaamassa hotellin altaan. Illalla käyskenneltiin vielä hetki hotellin lähellä. Tytöt pompotteli Sarahin Savannalle pelistä voittamaa superpalloa ja mussutti baarista ostettuja jäätelöitä iltapalaksi (lähikauppa oli kerennyt mennä jo kiinni, eikä iltapalan kanssa ollut taaskaan tuuri kohdallaan…tai riippuu keltä kysyy =) ). Siinä samalla meitä tuli jututtamaan mukava Serbiasta lähtöisin oleva setä, joka tiesi Suomesta jonkin metalli bändin, Kotka-cityn, Matti Nykäsen ja sanan “kippis”. Maailmankartalla ollaan siis, hih. Erotessa hän halusi toivottaa meille suomeksi hyvää yötä, mutta sananparressa oli hänen makuunsa liikaa vokaaleja ja näin toivottelimme yöt sanoin “nuku hyvin”.
18.9.2024
Tänään oli tyttöjen päivä. Tämä tarkoitti sitä, että auton keula käännettiin aamiaisen jälkeen kohti etelää ja Gardalandia. Gardaland on suuri huvipuisto, jota tytöt olivat odottaneet kovasti jo heti matkakohteen valinnasta asti. Matkasimme järven rantaa maisemia ihaillen. Ja kyllä niitä keskesikin ihailla…ruuhka oli riittävä ja keskinopeus n.40km/h. Alueen pahimman sesongin sanottiin olleen jo ohi, mutta ihmetellessämme saksalaisten rekisterikilpien paljoutta liikenteessä, meille selvisi järven olevan saksalaisten viikonloppu riviera…eikä nyt ollut edes viikonloppu. Upeaa oli järveä, kyliä ja vuoristoa ihailla yhtä kaikki. Vuoristo oli komeimmillaan majapaikkamme luona järven pohjoisosassa ja laski hiljakseen etelää kohti ajaessa.
Gardalandiin päästessä taivas oli harmaa ja ensimmäisen tunnin vähän ripeksi. Tämä ei kuitenkaan ilonpitoa haitannut! Alueen pienimmille asiakkaille suunnattu Pipsa Possu maailma oli niin kiva, että siellä piti käydä kahdesti, niin tullessa kuin pois lähtiessä. Annlisa sai uuden Pipsa-uikkarin ja pehmon, Savanna iltoutui ostamaan kaksi pyöreää possutyynyä. Ajeltiin porukalla ukki possun veneillä ja junalla ja vielä Pipsan kuumailmapalloilla. Ylhäältä oli hyvä näkymä poistoon ja sen maamerkkinä olevaan upeaan satupuuhun.
Aluehan oli massiivinen ja täynnä mitä hurjempia kieputuslaitteita, 4d-leffateatteria, kojuja ja pelejä. Savanna olisi halunnut käydä enemmän ja hurjemmissa laitteissa, mutta joutui tyytymään vähempään meidän muiden voidessa pahoin jo laitteita katsellessamme. Jumanji-labyrintti osoittautui hienoksi seikkailuksi peilikäytävineen ja pimeine pätkineen. Sava kipaisi tämän läpi kahdesti ja nautti suunnattomasti!
Pipsa Possun lisäksi meitä viihdytti puistossa farmi, jonka eläimet liikkuivat, ääntelivät ja soittivat ympäri farmia meidän köryytellessä traktoreilla =) Tämä oli toinen Annlisan lemppari!
Hyvästeltyämme puiston meillä oli enää tunti aikaa kiertää Sealife aquarim. Onneksemme tunti riitti mainiosti paikan kalojen ihailuun. Rakennuksen ulkoasuun oli panostettu paljon, mutta lajimäätältään aquarium oli pienimpiä, joissa olemme käyneet. Tosin paikka oli ensimmäinen Annlisalle, joka nautti erityisesti merileijonien kisailusta vedessä. Lapsia ajatellen paikka oli kiva. Merirosvoteemainen julkisivu houkutti seikkailuun,joka jatkui vielä sisällä erilaisten tehtävien muodossa.
Kotimatkalla ajelimme supermarkettiin astamaan iltapalaa…homma lähti vähän lapasesta jokaisen valitessa omia herkkujaan ja lopputulos oli kaksi ostoskassillista herkkuja hotellihuoneeseen, jossa ei ollut jääkaappia…mutta kerrankos sitä syö napansa täyteen italialaista mozzarellaa ja pestoa ja kinkkua ja aprikooseja ja ….nam!
19.9.2024
Tänään isoilla tytöillä oli hotellipäivä. Muu lössi otti päivästä ilon irti aamupäivän vaelluksella Nago Torbolen viini- ja oliiviviljelmiä ihaillen sekä iltapäivän autoretkellä Limoneen.
Viiniviljelmät alkoivat heti kylän takaa ja levittäytyivät isoille aloille. Kapeilla teillä oli vain vähän liikennettä, mutta silti jännitti aina auton tullessa vastaan, kuinka se ohitettaisiin taiten. Teitä reunustivat kivistä kasatut pengeraidat ja joka puolella meitä ympäröi vuoristo. Annlisa hävisi kamppailun unta vastaan ja nukahti rattaisiin. Perhosia, aurinkoa, kukkia ja hedelmäpuita bongaillen kävelimme vuorta ylös, kunnes totesimme olevan lounas aika. Ainiin, Annlisa sai myös uusia koira-kavereita.
Autolla ajeltiin eri suuntaan järveä kuin eilen. Reitti oli hyvin erilainen. Tie kulki vuoren reunaa ja sujahti lukuisten tunnelien läpi. Alkumatkasta ajelimme Riva de Gardan läpi todeten sen ihan kivan kokoiseksi kaupungiksi, jolla ei ollut mitään silmään pistävää erityispiirrettä. Limone sen sijaan lämmitti mieliä. Pienehkö kylä jyrkällä rinteellä rajoittuen tietenkin rantaan. Kapeat kujat, mukulakivikadut ja nimensä mukaisesti sitrusta siellä ja lisää täällä. Rakennukset olivat kauniita ja kaikki niin siistiä (ihan niinkuin koko pohjois Italiassa on ollut). Kirkon takapihalla oli futiskenttä. Oli mukava vain kävellä ja tuumailla olisiko pastan vai risoton vuoro.
Ruokapaikka löytyikin näköalaterassilta. Ja pastahan se oli vuorossa, Niinalle tateilla, Raunolle lohella. Annlisa sai oman Shrek-pizzansa ja leipätikkuja, joista on tullut lasten suosikkeja. Ja oli muuten hyvää! Ulkona oli niin mukava istuksia ja Annlisa viihtyi mukavasti järvellä kulkevia laivoja seuraillen, joten joimme samaan syssyyn vielä jälkkäriksi espressot lemon tartan kera. Perinteinen torttu tulikin pöytään purkkiin kootun kerrosjälkiruoan muodossa, mikä vei kielen mennessään.
Annlisa pääsi Limonessa lelukauppaan ja Rauno löysi itselleen uuden kukkaron. Turremyymälöitähän nämä oli, mutta mukavia ja laadukkaita (sekä toivottavasti maistuvia) tuliaisia kuitenkin ostettiin kotiin koiranvahdille. Käytiin vaippakaupoilla iiiisossa kaupassa, jonka hyllyt notkuivat vaikka mitä herkkuja. Ei paljon hotsita kotona käydä prismassa tämän kokemuksen jälkeen. Loppumatkan maisemat salpasivat hengen. Onneksi matkalta löytyi pysähdyspaikka, millä ihailla niitä rauhassa. Illalla kävimme vielä tyttöjen kanssa evästelemässä kirkon takana olevassa leikkipuistossa. Ja meillä kaikilla oli nii’in muu-kaa-vaa…
20.9.2024
Massut täynnä aamiaista lähdimme ajelemaan kohti Venetsiaa. Kaikkihan meni taas niinku suunniteltiin…tai ainaki melkein, mutta kokemuksia, kokemuksia=) Kahden tunnin automatka venyi kolmeen tuntiin. Moottoritiellä oli ollut onnettomuus, joka tukki kaksi kaistaa kolmesta ja saimme liirutella hyvän tovin. Mutta perille päästiin. Tai ainakin melkein. Joka paikassa varoitellaan, ettei Venetsiaan kannata ajaa autolla parkkitilan rajallisuuden vuoksi. Jätimme siis auton parkkiin mantereen puolelle ja jostain käsittämttömästä syystä emme kävelleet 15 min juna-asemalle, vaan kokonaisen tunnin piiitkää siltaa meren yli saarelle.
Mutta tuntuipa hyvältä päästä perille…tosin puukkona selässä kirpaisi nähdä saaren j ä r k k y iso parkkihalli, johon olisimme voineet hurauttaa suoraan autolla. Palkintona urheilusuorituksesta pääsimme heti ihailemaan kanaaleja ja niistä suoraan kohoavia rakennuksia.
Kaunis saari oli mielestämme pilattu turistikrääsäkojuilla, joilta oli vaikea erottaa kauniita rakennuksia ja paikan aitoa henkeä. Savanna löysi yhdestä lasiliikkeestä kuitenkin itselleen korvikset. Taidelasihan on paikan erikoisuus, joten kiva muisto jää paikasta. Niinakin shoppasi taidetta. Erään katedraalin aukiolla oli kirppismyyjiä, joiden aarteista löytyi vintage taulu, joka sai meiltä nyt uuden kodin.
Muksut jaksoivat kyllä upeasti kävellä koko pitkän päivän! Tätä palkittiin gelatolla, joka oli paitsi hyvää, myös super söpöä. Herkut nassuteltiin hauskan isolehtisen puun alla samalla kun lepuuteltiin jalkoja. Ainiin…ja ruoasta puheen ollen. Aiemmin söimme tomaatti-basilika spagetti, frottipottuja sekä kaksia erilaisia gnotseja hyvällä menestyksellä. Ruoka maistui nimittäin kaikille ja gnotsien juustokastikkeet pääsivät “herkkujen herkku” top 10 listalle.
Venetsia tarjosi meille ristiriitaisen kokemuksen. Toisaalta kanaalit, niitä ylittävät sillat ja niissä liikkuvat veneet olivat kauniita ja romanttisia, toisaalta taas kaupunki haisi monessa kohtaa etovalle ja seinät joita ei peittänyt rihkama oli spreijailtu ikävästi. Kauneus, ruusut ja romantiikka kuitenkin painoivat paikan historian kanssa vaakakupissa muita asioita enemmän ja nautimme seikkailusta täysin rinnoin.
Seikkailu osoittautui aidoksi labyrinttikokemukseksi. Toinen toistaan kapeammat kujat johtivat milloin siltojen yli, talojen ali tai umpikujaan kanaalin rantaan. Aina matkalla näki kuitenkin kauniita asioita. Eikä noita vedestä kohoavia taloja ja niiden välissä seikkailevia veneitä voinut olla ihailematta.
Päivän seikkailu päättyi iltakahviin tällaisissa maisemissa ja junailuun autolle.
21.9.2024
Tänään päivä oli lähes luvattoman kuuma. Auton mittari näytti 26 astetta ja aurinko helotti aamupäivän kirkkaalta taivaalta. Vuoristossa aurinko voi olla kavala, mikä tarkoitti ensimmäisten vastaan tulevien hattujen ostoa Niinalle ja Savalle. Eilisen ajelun jälkeen päätimme minimoida päivän ajot ja suuntasimme naapurikaupunkiin Riva de Gardaan, josta Rauno oli löytänyt vesiputoukset nettiä selattuaan. Auton parkkiin saaminen on täällä aina vähän tuuripeliä. Tänään parkki löytyi erään ravintolan takaa viiniköynnösten alta. Pihalla oli kukko kanoineen, joita Annlisa ihmetteli muiden tutkiessa ympäristöä.
Vesiputouspaikka osoittautui ensinnäkin kasvitieteelliseksi puutarhaksi, jonka rinteitä kiertäviä portaikkoja reunustivat toinen toistaan kauniimmat kasvit. Toiseksi paikka osoittautui pelastukseksi paahteelta. Vesiputoukset olivat nimittäin luolassa kallion sisällä, missä ne pärskyivät viilentävää vettä katsojiensa päälle. Upea kokemus olla noin lähellä isoa vesiputousta ja vielä kallion sisällä.
Puutarhassa kuului rentouttava luonnon musiikki, luolassa pauhasi mahtava veden ääni. Ulkona paistoi aurinko, sisällä pimeyden taittoi putouksiin ja kallionseiniin heijastetut väriä vaihtavat valot. Maaginen kokemus! Tätä olisi voinut seurata vaikka kuinka kauan välittämättä vaatteitten kastumisesta. Myös tytöt olivat haltioissaan! Kompakti ja erittäin siisti paikka. Tänne kannattaa piipahtaa kulmilla ollessaan!
Kuvia putouksilta tuli räpsittyä lähemmäs sata, mutta yksikään niistä ei oikein antanut arvoa paikan komeudelle. Liikkuva vesi, vesihöyry ja aurinko ulkona saivat aikaan utuisia kuvia niin luolassa, kuin sen ympäristössäkin. Jotain muistoja tähän kuitenkin haluan tallettaa.
Putoukselta poistuessa päätimme nauttia mukavasta paikasta vielä tovin ja nappasimme kahviosta pizzaa ja pistaasitorttuja kahvin kaveriksi. Terassin maisemissa ei taaskaan ollut valittamista ja herkut katosivat hetkessä naminnälkäisiin suihin.
Iltapäivällä Rauno ajoi Niinan ja Savannan piirtämään Monte Baldon rinteelle, josta laskeuduttiin hotellille etanoita ja viinirypäleitä ihmetellen. Tämän jälkeen Rauno läksi omille teilleen, Sarah ja Savanna altaalle ja Annlisa pääsi Niinan kanssa leikkipuistoon. Puistoon otettiin mukaan eilen Venetsiasta ostettu Pipsa Possu värityskirja, mitä väriteltiin puiston penkillä. Samalla leikittiin vieterillä ja seurattiin pienen kylän yhteisöllisyyttä. Puistossa vietettiin jonkin lapsen synttäreitä, joihin ilmeisesti oli kutsuttu koko kylän lapset. Lapset leikkivät, tanssivat, pelastivat palloa ja vetivät kilpaa köyttä. Kaikilla näytti olevan mukavaa, eikä kellään näkynyt kännyköitä. Tätä oli mukava seurata. Tosin kääntöpuolena ihmetytti, miten kirkkomaalla järjestetyissä lastenjuhlissa oli luontevaa aikuisten juoda olutta ja miten jo arviolta yhdeksän vanhat pojat läpsivät tyttöjä takamukselle kenenkään kiinnittämättä huomiota asiaan. Mutta oli miten oli, vieteri oli meidän illan hitti ja sen kanssa leikittiin kunnes muu lössi tuli hakemaan meitä katsomaan auringonlaskua ja pizzalle. Nopeaan menee tämä aika. Huomenna on jo viimeinen lomapäivä.
22.9.2024
Vika päivä kohteessa. Tytöt on säästelly tienestejään shoppailupäivää varten ja nyt se oli viimein käsillä. Googlella lähin iso kauppakeskus ja kun siellä vielä sattui olemaan Sephora, oli kohde valittu. Sarah kuluttikin aikansa ja rahansa kyseisessä kaupassa Savannan käydessä Claytonissa. Savalla oli pieniä vaikeuksia päästä alkuun rahan käytössä, mutta kun päästiin karkkikauppaan homma melkein lipesi lapasesta. Neiti sai kassillisen karkkia hintaan 84€ =) Rauno viihdytti itseään ja Annlisaa ulkona kävellen ja ostarissa kolikkokoneilla leikkien. Pipsa Possu kopteri oli kuulemma paras. Ja okei,okei…tais Niina kerätä karkkikaupasta yhtä ison kassillisen keksejä ja muuta hyvää.
Tähän vielä raunon kuvat tulossa
Kotimatkalla ajoimme moottoritien sijaan järven rantaa ja ihailimme viimeisen kerran järveä ja vuoristoa. Sanottava on, että miljöö puhutteli meitä isosti ja loma oli hyvin kokemusrikas, mutta aitoa italialaiselämää, jota olisimme halunneet kanssaelää, emme paljoakaan nähneet, sillä saksalaisia oli kohteessa linja-auto laumoittain. Koko vuoristoalue kylineen oli äärettömän siisti ja autoilu yllättävän rentoa. Viini oli halpaa, ruoka oli hyvää ja kaikille oli jotain mieleistä tekemistä tarjolla.
Pakkailut vielä ja sitten pastalle ja burgerille. Haikea mieli,ei meille viikko riitä lomailla. Tätä pohdittiin ja tultiin siihen tulokseen, että mitä useampi matkakumppani, sitä pidempi loma tarvitaan että voi rauhoittua nauttimaan lomasta ja jokainen saa aikaa omille jutuille. Alkaa nämä meijän neitit olla myös jo niin isoja, että seuraavalla lomalla tarvitaan varata perhehuoneen sijaan kaksi erillistä huonetta. Ihana loma, paljon nähtiin ja koettiin, mutta nälkä jäi saada tätä lisää. Seuraavaa lomaa odotellessa siis.
MaailmanRakas 