Matkapäiväkirja
2011 Vietman – Saigon ja Phan Thiet
Mukana menossa: Niina ja Rauno
16.11.2011
Matkustuspäivä alkoi varhain ja jatkui varkain seuraavan päivän puolelle. Kello soi kotona klo 7.00. Kerrankin oli suht helppo herätä. Aamiaiseksi nakki-oliivi coctail paloja, pikku kurkkuja ja juustoleipiä. Klo 8.00 noutaja saapui viemään meitä junalle. Kaupungin ukot jäi kaivureineen lopettelemaan meijän putkiremppaa..kaipa se on valmis kun palataan parin viikon päästä. Vr vei meidät Tikkurilaan, josta linja-autoilimme lentokentälle, josta pääsisimme pian kohti Vietnamia ja siellä Saigonia.
Tunnelma kentällä oli yhtä kutkuttava kuin aina. Tarkoituksenamme oli ollut matkustaa Laosiin reppureissulle, mutta alueen pahat tulvat saivat meidät muuttamaan suunnitelmia ja nyt kohteena oli Vietnam. Istahdimme irkkupubiin ottamaan yhdet lähtöjuomat, joiden jälkeen lähdimme hipsimään rauhassa porteille olevinaan hyvissä ajoin. Mutta lentokentän kellot näyttivätkin jo 16.40, joka sattumoisin piti olla koneemme lähtöaika! Ja Raunon samsung, josta olimme vahtineet aikaa näytti vasta vaille neljää! Se siitä puhelimen lentotilakokeilusta. Ei varmaan käytetä toiste kentällä. Se on sanottava, että on varsin epäkäytännöllistä, että kentän kuullutukset eivät kuulu baarin sisälle, eikä siellä ole lainkaan kelloa. Kappas vain, koneen ovet olivat jo kiinni ja rinkat poistettu koneesta. Oli aika kova isku nähdä kone ikkunoiden läpi, kun virkailija ei enää päästänyt meitä siihen sisään. Onneksemme samana iltana (after six hours) lähti Bangkokkiin vielä toinen kone, johon saimme paikat pienestä lisämaksusta (100€/hlö). Finnairin henkilökunta teki kaikkesa meidän eteen ja saimme kuulla, että venäläiset kohtalotoverimme joutuivat maksamaan samalle lennolle 650€/hlö lisämaksun. Eebookersin kautta sitten siirsimme jatkolentomme Bangkokista Vietnamiin (156€) ja matka oli pelastettu. No siinä piti sitten keksiä kaikkea kivaa ajan kuluksi uutta lentoa odotellessa. Kävimme syömässä ja päätimme hemmotella itseämme Finnair spassa. Täällä saimme nauttia kokovartalo naamiosta/kuirinnasta sekä upeista saunoista ja lekotteluosastosta. Aika hulppea paikka. Ja uudelle lennolle katsoimme kelloja seinien monitoreista, emme puhelimesta!
17.11.2011
Huhhei! Viimein perillä Vietnamissa. Matka oli pitkä ja okainen, mutta nyt alkaa tuntua jo lomalta. Pääsimme suht nopeasti kentältä hotelliimme Universe Central Hotel Saigon kellon ollessa 22.00 paikallista aikaa. Eli lennolta myöhästymisen takia matka kesti yhteensä n.30h! Huh huh! Väsyneenä, mutta helpottuneena päästiin perille. Hotelli oli siisti ja melko hyvällä paikalla. Tuloiltana syötiin heti aidosti katukeittiön herkkuja turhia pöpöjä pelkäämättä. Vaikka skoottereiden määrä oli olevinaan tiedossa, niin voihan pappatunturi!! Liikenteen määrä oli järkyttävä! Ilma oli juuri niin lämmin ja kostea kuin arvelimmekin. Tykästyimme heti kaupungin tunnelmaan.
18.11.2011
Vaivalloinen herätys aamiaiselle, jossa oli jäljellä enää jämät kun saavuimme väsyneinä paikalle vähän viimetinkaan. Edellispäivien matkustaminen ja aikaero väsyttivät kovin. Muuten aamiainen oli kyllä oikein lupaavan oloinen. Kahvi tehtiin lähes poikkeuksetta valuttamalla vesi alumiinisten suodatinastioiden läpi vaalean erittäin makean nesteen päälle. Kahvi oli siis aika jäykkää ja sokerista. Myös ruoissa maistuu ennemminkin makeus, kuin suolaisuus. Päivän aikana kaupunkia tutkiessamme totesimme, että ruoka-annokset ovat kauniita ja maukkaita, mutta länkkäreille kuten me suolattomia ja hyvin pieniä. Mutta eipä haittaa, saa hyvällä omallatunnolla tilata useampaa eri ruokaa ja maistella eri annoksia. Hedelmät ovat taivaallisia kuten tropiikissa yleensäkin ja syöminen puikoilla luo ruokailuun oman tunnelmansa
19.11.2011
Tänään emme jaksaneet herätä aamiaiselle lainkaan, vaan päätimme jo eilen illalla, että nukkuisimme tänä aamuna reissuväsymystä pois. Köröttelimme taksilla keskustaan suureen kauppahalliin, missä myyjät hyökkäsi heti kiinni kuin korpit raatoon. Kyllä on verissä vietnamilaisilla tämä myyminen ja kaupankäynti. Rauno löysi itselleen hienoja hihattomia paitoja, minkä jälkeen söimme yhdessä kauppahallin kojuista beef-noodeli keittoa. Namnam Vietnam namnam!
Kävelimme ympäri kaupungin katuja ja puistoja, kunnes alkoinälättää ja jalat tarvitsivat pientä lepuutusta. Oltiin rohkeita ja maisteltiin mustekalaa paikallisella pippurila sekä friteerattua sammakkoa. Mustekala oli kuulemma erinomaista, mutta sammakoista jäi kyllä kova nälkä, sillä ne olivat lähinna frittitaikinaa ja pieniä luita. Hotelleja lukuunottamanna paikalliset huussit ovat oikea elämys. Kun länkkärit käyttävät istuttavia pönttöjä ja venäläiset kyykkivät näiden päällä tai kun useissa paikoissa ympäri maailmaa käytetään reikävessoja, vietnamilaiset suosivat tavallisia pönttöjä, joilla asioidaan seisten. Tämä vaati huomattavasti jalkalihaksia. Eikä vessapaperi tietenkään kuulunut kuvaan, vaan sen asemaa ajoi valtava vesikorvo ja iso muovinen kauha…iisibiisi, tai sitten ei=)
20.11.2011
Söimme hotellilla aamiaista ja saimme samalla seurata viereisessä kokoussalissa juhlittavia häitä. Usein näki katukuvassa, että hotellien eteen oli laitettu kaunis juhlakaari, joka tarklitti, että paikassa juhlittiin sinä päivänä häitä. Huristelimme taksilla vietnamin sotamuseoon, jossa oli esillä kuvia sodasta, sen tuhoista, sen vastustajista, vanki- ja kidutussellejä, ranskalaisten mukanaan tuoma kiljotiini sekä amerikkalaisten maastoon jättämää sotakalustoa. Myös suomalaisia sotaa vastustavia lööppejä oli ikuistettu museon seinille. Museon jälkeen kävimme värikkäässä hindutemppelissä, veimme suitsukkeita ja kukkia jumalille. Uhrilahjoista piti maksaa sikäläisittäin muutama euro. Sitten saimme kokeilla kantaa kadulla liikkuvaa “kookoskauppaa”. Meinasimme antaa myyjälle tästä kiitokseksi pikkutipin, mutta hän ei suostunut ottamaan sitä vastaan, vaan halusi myydä meille mieluummin kookokset juotaviksi. Vietnamissa näkee mitä kummallisempia kuljetuksia. Yleistä on, että tavaraa kuljetetaan ja myydään olalla kepin nokassa tai erilaisista polkupyöräviritelmistä. Yhteistä näille kaikille on, että kaikki kuljetukset ovat ääriään myöten täyteen pakattu.
Nälkä alkoi kurnia, joten suuntasimme ravintolaan, josta leijui hyvä lihan tuoksu. Ravintolassa oli kaksi upeaa piirrettä. Ensinnäkin pöytien keskellä oli kaasulevyt, joissa saimme itse paistaa tilaamamme lihat ja toiseksi saimme ensimmäistä kertaa matkan aikana suolaa sitten finnairin lennon. Ennen lomaamme alueella olleet tulvat olivat vaikuttaneet ruokatavaratoimituksiin niin, että edes soodavettä ei ole saanut ostettua mistään ja hikoilun myötä elimistö oli jo aika kramppitilassa suolan puutteesta. Kyllä silmät kirkastuivat välittömästi kun suola pääsi makunystyröille. Illalla kävimme vielä uudemman kerran kaupungilla. Suuntasimme kauppahalliin ostoksille illan viileydessä, sillä päivällä ei oikein jaksanut keskittyä tinkimaan ostoksistaan kuumuuden vuoksi. Kotiin tuli ostettua viemisiksi ainakin kauniita paikallisia lakkatöitä ja meille onnea tuomaan kaksi puista kurkea, meidän lintujamme!
21.11.2011
Aikainen herätys retkelle Chu-chi-tunneleille. Pika aamiaisen jälkeen matka chu-chiin kesti vain pari tuntia. Pysähdyimme matkalla katsomaan, kuinka paikalliset valmistivat kuuluja lakkatöitään pajalla. Käsitöiden työstöä oli mukava katsella. Täältä sai myös todella hyvää mango-smoothieta. Kierros Chu-chi tunneleilla alkoi englanninkielisellä historia/propakandavideolla, jota turistina olleet jenkit katsoivat hieman ihmeissään. Saimme nähdä monenlaisia ansoja ja ansakuoppia ja ryömiä vietnamilaisten sodan aikana rakentamissa tunneleissa, jotka olivat tärkeä osa heidän sodankäyntiään ja pelastumistaan. Tunneleissa kömpiminen oli suhteellisen epämukava kokemus isolle länkkärille, sillä vietnamilaiset rakentajat ovat olleet huomattavasti meitä pienempiä. Tunnelit jota ryömimme oli turisteillejo levennetty ja silti mitoiltaan vaiin 100x50cm. Tunneleissa oli pakko jatkaa vain eteenpäin, sillä niissä kuljimme niissä yhtenä jonona, eikä silloin voinut jäädä lepuuttamaan puutuneita jalkojaan tai kääntyä ahtaanpaikan kammon yllättäessä takaisin. Kokonaisuudessaan sodan aikana rakennettu tunneliverkosto oli 250 km pitkä! Huisi kokemus. Sademetsässä oli kuumaa ja hiostavaa. Jostain kuului Raunon sanojen mukaan AK47 tai MI16 kiväärin ääni. Ja kuinka ollakkaan, lähemmäs hiivittäessä eteen paljastui ampumarata, jolla Rauno sai 350 000VD kymmenen kutia AK47 kivääriin ja pääsi ampumaan radalle.
Retken jälkeen palasimme hetkeksi huilimaan hotellille. Muutaman tunnin levon jälkeen oli aika lähteä kiertoajelulle saigon joelle. Alus oli komea kolmikerroksinen turistibotski. Kaikki oli viimeisen päälle upeaa ja siistiä. Saatiin romanttinen kahden hengen pöytä ikkunan vierestä, joten saimme rauhassa ihailla illan valojen loistoa hämärtyvässä jokimaisemassa. Merimiesasuihin pukeutuneet tarjoilija tytöt tarjoilivat meille seitsemän suokalajin päivällisen pöytiin punaviinin kera.
Risteilyn aikana meitä viihdytti perinteisiin asuihin pukeutunut ryhmä soittajia ja tanssijoita. Musiikki oli vietnamilaista ja sitä soitettiin perinteisillä soittimilla sekä pienillä teekipoilla, joita ruokailijatkin pääsivat kokeilemaan. Esityksen jälkeen esiintyjät kauppasivat sitten pieniä pussukoita, joissa oli em. kipot, heidän levyttämäänsä musiikkia, sekä paikallista silkkiä oleva huivi. Turretavaraa, mutta siitä sai hienon muiston illastamme saigon joella. Risteilyn jälkeen vietimme viimeistä iltaa Saigonissa. Istuimme pienessä kadunvarsikojussa muovisilla kalusteilla, joissa pöytä oli länsimaisen tuolin korkuinen. Samanlaisia kalusteita olivat kadunvarret täynnä. Siinä se ilta vierähti skoottereiden vilinää ja paikallisia ihmisia seuraillen. Mukava ilta tosiaan!
22.11.2011
Oijoi, kun oli mukava nukkua pitkään. Paikalliset aloittavat aherruksensa jo siinä 4-5am ja jos joku nukkuu yli yhdeksään on hän luultavammin oikeasti vakavasti sairas. Me naitiskelimme kymmeneen asti, keitimme omassa huoneessa aamukahvit, sillä paikallinen kahvi ei ole oikein ollut mieleemme. Siihen lisätään aina tautisen paljon sokeria. Söimme eilen ostamiamme hedelmiä, dragonfruittia ja litsejä ja pakkasimme tämän jälkeen kamppeemme kasaan osotteen vaihtamista varten. Varasimme eilen paikallisesta matkatoimistosta bussiliput Saigonista Phan Thietiin. Ennen matkaa kavimme vielä syömässä ja sitten köröttelimme linja-autossa luvatun neljän tunnin sijaan kuusi tuntia. Ja tässä ajassa matkaa taittui tasan 200km, mikä osaltaan kertoo Saigonin liikenneruuhkista. Matkalla saimme kaikessa rauhassa katsella Vietnamin vilkasta kaupunki elämää ja maaseudun kumipuu, kahvi ja aloevera viljelmiä. Perillä bussi-isäntä neuvoi meille missä jäädä pois kyydistä ja sitten huristelimme loppumatkan taksilla hotellille. Taksin lähtömaksu täällä on 10 000 dongia, mikä vastaa noin 30 centtiä. Kotona varatessa katsoimme, että mennään nyt tuohon Park Diamond hotelliin, ku muihin ei taida olla varaa, ja mitä paikanpäältä löytyikään. Varmaan hienoin hotelli, jossa ollaan ikinä oltu! Kaapeissa oli itsestään syttyvät valot ja huoneen ovessa ovikello, erikseen kylpyamme ja sadesuihku, pöytätilaa vähintään 7m ja siisti kokolattiamatto. Osaakohan täällä edes olla!
23.11.2011
Tänään saimme sekoituksen vietnamilaisesta ja länsimaisesta aamiaisesta. Erittän hyvää ja kulissit oli todellakin kohdallaan. Ja tarjolla oli kahvia länsimaisittain ja suolasirottimet löytyivät jokaisesta pöydästä. Yleensä maistelemme mielellään kaikkea erilaista reissatessamme, emmekä ole mitenkään ronkeleita, mutta kosta täällä käytetään usein suolan asemasta sokesia ruokien maustamiseen ovat lihakset olleet useaan otteeseen krampeilla ja elimistö kyllästynyt ruoan makeuteen. Kävelimme hieman hukassa kaupungilla ja jätimme postikortit johonkin paikkaan, josta sai postimerkkejä. Posti se ei ollut, joten katsotaan pääsevätkö kortit Suomeen asti. Hotellin allasalue on hieno, tosin koko hotelli on täynnä venäläisiä turisteja, jotka osasivat ottaa siellä oman tilansa. Vaikka olimme altailla vain tunni, saimme ihoomme mukavasti väriä. Kummallista tämä tämmöinen lomailu, ei jotenkin osaa rauhoittua paikalleen. Söimme illalla kaupungilla ja ihailimme eräältä sillalta kauniita värikkäitä kalastusaluksia. Ja niitä oli muuten valtavsti. Niin ja koska illalla tuli vielä iltapalan nälkä, kokeilimme meille ihan uutta juttua ja tilasimme huonepalvelusta pihvit huoneeseen. Siistiä, kun ravintola on koko yön auki. Kuusamotropiikissa esimerkiksi saa ilta yhdekaän jälkeen ostettua vain pikku purkin sipsejä evääksi, että siinä vertailukohde hotellin palvelulle.
24.11.2011
Eteläkiinanmeri näytti myrskyiseltä ja harmaalta. Merenkäynti on ollut koko ajan kovahkoa. Rannalla kävellessä tuntuu välillä, että olisi saanut hiekkapuhaltimesta säärilleen. Niin kovaa tuuli iskee rantahiekkaa säärille puhureiden mukana. Hotellin lähellä rannan ympäristö on todella kaunis. Mysteeriksi jäi, miksi iso osa rantaa oli peitetty isoilla betonilaatoilla. Rannan hiekasta sai kerätä isoja simpukoita, jotka olivat kuin suoraan kuvakirjasta. Väriltään ne olivat usein puna-valko tai ruskea-valko raidallisia. Jokaisen meren rannalla on niin omanlaisensa simpukat. Tällaisiakaan emme olleet missään enne nähneet. “Hiekkatuuli” esti rannalla makoilun, joten siirryimme nauttimaan olostamme hotellin altaille.
Illalla ruokailimme keskustassa ja tutustuimme paikalliseen markkina-alueeseen. Alueella myytiin kaikkea taivaan ja maan väliltä…astioita, vaatteita, rihkamakoruja, kasviksia, kalaa, lihaa, eläviä kanoja ja ankkoja yms. Kaikki esillä maassa tai pikkukojuissa ilman kylmälaitteita. Ja toki paikalla vilisi myös kissanpennun kokoisia rottia, joita muuten näimme jo ensimmäisenä iltana Phan Thietissä ruokaillessamme. Mutta niitähän nää paikalliset popsii. Ei ole onneksi ruokalistoilla näkynyt!
25.11.2011
Aamuhan meillä meni makoillessa, mutta siitä päästyämme otimme taksin ja ajelimme sillä Mui Ne nimiselle turistialueelle n. 20km Phan Thietin keskustasta. Täällä oli paljon tosi hienoja hotelleja, villoja ja ravintoloita. Täälläkin osa rantatörmäistä oli betonoitu, mutta meri on aina meri! Mui Nessa saimme viimein ostettua tuliaisia. Se on tuottanut vähän päänvaivaa, sillä Saigonissa ei oikein saanut katsella kojuja kauppiailta rauhassanja Phan Thiet taas ei ole mikään ostosparatiisi turistille, vaikka siellä paljon liikkeitä onkin. Tuliaisiksi ostettiin mm. simpukkakoru, lakkatöitä, syömäpuikkoja ja viinapulloja, joiden sisällä oli oikeita kobria ja skorppioneja. Raunokin oppi nauttimaan shoppailusta saadessaan “viikkorahan” ja “luvan” poistua lähimpään ravinteliin oluselle Niinan törsätessä ostoksiin. Illalla päätimme syödä pokkeuksellisesti hotellin omassa ravintolassa. Ennen päivällistä nautimme aulabaarissa lasit punaviiniä kuunnellen, kun eräs mies soitti meille flyygeliä. Tai no ei nyt varsinaisesti meille, mutta hotellin asiakkaille kuitenkin=) Sitten söimme loistavaa hotpottia ja saimme mitä parhainta palvelua. Hotellin henkilökunnan ilme kirkastuu aina, kun osoittautuu, että emme ole venäläisiä.
26.11.2011
Tänään Rauno tunsi itsensä vähän kipeäksi, joten pysyttelimme hotellin läheisyydessä. Kävimme vähän kävelyllä ja nautiskelimme hotellin altailla. Toipumisia huomiseen!
27.11.2011
Oho! Aamiaissali oli tupaten täynnä. Ilmeisesti sunnuntai oli paikallisten lepopäivä, joka vietetään mahdollisuuksien mukaan perheen parissa, sillä joka puolella näki laumoittain lapsiperheitä isovanhempineen. Aamiaisen jälkeen ajelimme Mui Neen “keltaisille dyyneille”. Valkoiset dyynit olisivat olleet keltaisia isommat, mutta 20km kauempana, joten päätimme jäädä tutustumaan näihin keltaisiin. Dyynien hiekka oli uskomattoman ohutta ja todella kuumaa kuten arvata saattaa. Rauno käveli siellä kengittä, joskin loppuajasta näytti pikemminkin siltä kuin hän olisi tanssinut tulisilla hiilillä. Pystyi hyvin kuvittelemaan olevansa autiomaassa, kamelit vain puuttui. Kamelien sijaan paikalla oli lapsia vuokraamassa liukureita, joilla laskea dyynejä alas. Hauskan näköistä touhua!
Taksi oli odottanut meita “aavikkoseikkailumme” ajan ja vei meidät nyt Mui Neen ruokailemaan. Matkalla pysähdyimme ihailemaan kalastusaluksia merellä. Söimme, shoppasimme ja katselimme rannalla paikallisia pyöreitä kalastusveneitä. Olisi ollut vekkulia päästä kokeilemaan yhtä. Pois lähtiessä satuimme saman taksikuskin kyytiin. Mies oli ollut meille niin lojaali koko päivän, että tilasimme häneltä jo valmiiksi taksikyydin Saigonin lentokentälle lähtöpäiväksemme. Pieni paikallinen yrittäjä oli hyvillään. Ei varmaan usein pääse ajamaan niin pitkiä välejä, mikä taas tuo leipää perheelle pöytään.
28.11.2011
Viimeinen kokonainen päivä Vietnamissa. Päätimme ottaa viimeiset rusketukset altaalla ja rannalla. Kävelimme illemmalla kaupungilla ja kävimme ostoksilla paikallisessa supermarketissa. Hyvin riisi ja nuudeli painotteinen valikoima. Tuoretuotteet näyttivät hyvin houkuttelevilta, mutta maitotuotteita ja leikkeleitä myynnissä oli hyvin niukasti. Ostimme iltapalaksi hotellille herkkuja. Kahta erilaista juustoa, leikkelettä ja kaksi erilaista “suolaista” piirakkaa. Piirakat osoittautuivat nakkipiiraiksi, joiden päällä olo makeaa pullamaista taikinaa ja hilloa nakkien päällä! Tämä oli ensimmäinen kauppa, jossa näimme makeisia matkamme aikana. Ei sillä, emme niitä ole kaivanneet, mutta huomioimme tämän kuitenkin. Hotellilla teimme taas survomisen maailmanennätyksen ja rinkkoihin jäi vielä paljon tyhjää tilaa.
29.11.2011
Herätys, aamiainen ja kympiltä tilaamaamme taksiin. Junalla tai bussilla olisimme varmasti päässeet paljon halvemmalla, mutta päätimme valita varmemman, nopeamman ja miellyttävämmän vaihtoehdon. Kone Bangkokkiin lähti yli tunnin myöhässä ja meidän piti vaihtaa porttia. Bankokissa ajelimme taksilla hotellille, jossa olisimme vielä kaksi yötä ennen Suomeen paluuta. Hotelli oli sijainniltaan erinomaisella paikalla, mutta huone olisi tarvinnut täydellisen rempan. Hotelli oli rakennettu 70-luvulla ja kaikki paitsi petivaatteet olivat alkuperäiskalustoa mukaan lukien esimerkiksi suihkuverhot. Kävelimme vähän ulkona ja piipahdimme 7elevenissä iltapalaostoksilla. Kaduilla haisi vuoron perään hyvä ruoka ja urea. Vaikka vesi ei enää lainehtinut maassa, kauppojen edustoilla oli yhä hiekkasäkkejä tai betonista valettuja vesiesteitä kertomassa muutamien viikkojen takaisista pahoista tulvista alueella. Tulvasta kieli myös hotellin hinnasto, jossa veden hinta oli pompannut 110 bathista 160 bathiin sekä aamiaisella esillä olleet kyltit, joissa pyydettiin asiakkaita ottamaan ruokaa puutteellisten ruokavarastojen vuoksi vain sen verran kuin jaksaisivat syödä.
30.11.2011
Tänään oli Bangkok päivämme. Aamiainen oli ok, joskin pekoni jota maistoimme oli pilaantunutta. Hotelli oli aivan keskustassa Bangkokin korkeimman rakennuksen vieressä. Päätimme siis käydä ihailemassa sieltä avautuvaa maisemaa. Huikeita maisemat olivatkin. Hissillä menimme ensin 77 kerrokseen ja siitä vielä toisella hissillä 84 kerrokseen, jossa pääsimme ulos rakennuksen ympärillä pyörivälletasanteelle. Maisemia ihaillessa Niinaa rupesi närästämään kovin, joten seuraava kohde oli apteekki. Ja tämän jälkeen pääsimme viimein oikeaan thaimaalaiseen jalkahierontaan. Tämä jos joku tuntuu taivaalliselta. Teimme vielä viimeisiä ostoksia ja söimme paikallisessa ravintolassa. Ja nyt ruoka alkoi maistumaan! Aivan toista kuin Vietnamissa syöty ape! Aivan loistavaa tom yamia ja tofupastaa! Nautimme hotellin kattoaltaalla drinkit, imettiin viimeiset auringonsäteet itseemme ja pulikoitiin vähän vedessä. Viimeisen iltamme vietimme äärimmäisen hienossa pubissa. Paikan seinät oli paneloitu ja tapetoitu vanhoilla sanomalehdillä. Seinät olivat täynnä vanhoja paperisia ja peltisiä mainoksia ja kuvia kaikista kaikesta mitä voi kuvitella jenkkikapakkaan. Ja täällä esiintyi livebändi, joka esitti tosi vanhaa diskomusiikkia. Omistivat vielä laulaessaan minulle kappaleen “my girl”=) Ruoaksi saimme ensin juusto-jalopeno natsoja ja sipulirenkaita neljällä eri dipillä ja sen jälkeen possunpihviä maustevoilla, muusilla ja salaatipedillä. Ei thaimaalaista ruokaa, mutta todella maukasta. Hotellilla kävimme nukkumaan puoliltaöin ja seuraavana aamuna kello soisi lennolle 5.15. Sitä ja seuraavaa matkaa odottelemaan.
MaailmanRakas 