6-13.7.2020 Espanja – Andalusia
Matkapäiväkirja
Andalusia ja Gibraltar 6.7-13.7.2020
Mukana menossa: Niina ja Rauno
6.7.2020
Paljon on mahtunut vuorokauteen. Eilen jätettiin tytöt Kiteen mummolaan, josta läksimme ajelemaan kohti Vantaata ja lentohotelli Pilottia. Kiirettä ei ollut, joten pysähdyimme kaikessa rauhassa kaksikin kertaa. Lappeenrannassa ihastelimme satama-aluetta ja hörpimme herkkukarvit vanhan kaupungin Marjuskassa (taitaa olla kehkeytymässä vakkari paikka ko.kaupungissa). Toinen stoppi oli Porvoossa, jossa luonnollisesti kävimme käppäilemässä vanhan kaupungin mukulakivisillä kaduilla, kurkkaamassa muutamaan putiikkiin sekä ihailemassa kirkkoa ja kauniita punaisia “rantamakasiineja” vai mitä ne nyt on nimeltään. Pilotti oli uusittu käytännössä kauttaaltaan ja olimme oikein hyvillämme lopputuloksesta. Aamulla meinasimme tosin karata vahingossa maksamatta, mutta sattuuhan näitä.
Lensimme Malagaan business-luokassa ja vielä economya halvemmalla. Tämä maailmalla riehuva pöpöpaholainen corona pannu lentoyhtiöiltäkin palan sekasin. Lennolla piti käyttää maskia koko muun ajan paitsi syödessä. Laitoskammoiselle minulle jonniimoinen paikka, kun helsinki-vantaa oli täynnä hoitohenkilökunnan näköstä sakkia. Vajaa viisi tuntia lento, jonka jälkeen marssimme vuokraamaan autoa kentän vuokrauspisteeltä. Rauno oli etukäteen selvittänyt, että turvallisin ja kaikin puolin helpoin ja mukavin paikka vuokrata auto oli Europecar. Helppoa oli auton vuokraus. 10 min ja kädessä oli tuliterän pösö 3008:n avaimet. Auto oli ööö tuota iso ja espanjan kadut pieniä, joten helpotus oli suuri, kun pääsimme moottoritielle titustumaan autoon ja kääntämään navigaattoria englanniksi.
Rauno ajoi koko päivän. Ensin suuntasimme Gibralttarille. Ja voi turistit. Siinä sitä molemmat ihmeteltiin, kun matkalla kyseltiin passeja. Sitten ihmeteltiin seuraavan kerran kun parkkimittari (joka muutenkin oli susi, ja jonka takia vaihdoimme parkkipaikan viidennentoista maksuyrityksen jälkeen suosiolla pois kadun varresta parkkitaloon) pyysi maksun puntina. Lähdimme kävelemään ilman karttaa kohti vaijerihissejä ja siinä matkalla pysähdyimme ravintolaan jäätelölle. Naapuriravintolan wifin turvin älysimme, että Gibralttar oli luultua enemmän. Se ei ollut vain salmi, josta näkee Afrikkaan, vaan Britannian merentakainen alue omine rahoineen kaikkineen. Vaijerihissi jäi meiltä kokematta ryöstöhintojen takia, mutta oppimastamne innostuneena suuntasimme ostamaan uuden magneetin kokoelmiimme. Kävelimme takaisin autolle pääkatua pitkin. Fish&ships, apinapehmolelut (Gibralttarilla elää euroopan ainoa apinalaji) ja lukuisat viinaskaupat olivat hyvin läsnä katukuvassa. Hauskoja yksityiskohtia olivat punaiset puhelinkopit ja royalmail postilaatikot. Pistäydyimme “leipomoon”, josta ostimme välipalaksi päällystettyä kesäkurpitsaa, sekä paneroituja kala-,kana- ja pinaattipalluroita.
Autolle päästyämme alelimme niemen kärkeen european pointille. Tämä oli tähän asti hienointa tänään. Olimme olleet pettyneitä nähtyämme miten täyteen rakennettu js ylituristoitunut paikka niemi oli, mutta ajellessamme ylös niemeä asutus muuttui paikallisten omaksi ja perille päästyämme saimme ihmetellä olevamme käytännössä yksin yhdessä euroopan hienoimmista helmistä! Todella hyvin hoidettu rantakatu kuvauspaikkoineen vain meidän! Kaunis majakka, korkea ja karu merestä nouseva kallio, Välimeri heti pinnan alla uiskentelevine kalaparvineen ja näkymä meren yli suoraan Marokkoon, kaikki vain meidän!! Uskomatonta!!
Tuo hetki oli niin täydellinen, että ajellessa kohti Jerezin hotelliamme emme ajatelleet kokevamme mitään suurta ha sykähdyttävää. Päivä oli ollut jo pitkä ja ajatuksissa siinsi jo suihku ja liikennemyymälästä ostamamme iltapala. Kuitenkin matkan varrella saimme ihailla jos jonkinmoista. Laajoja sähkömyllyalueita, vuoristoa, oliivipuuviljelmiä, valtavilla pelloilla laiduntavia härkälaumoja sekä jo kuivumaan päässeitä auringonkukkapeltoja. Viimeisin meinasi päästä harmittamaan, kun kuvitteli, miten komeita kukkapellot olisivat olleet viikko pari takaperin, kunnes näimme jo kaukaa jotain keltaista. Se se oli..valtava parhaassa kukinnassaan oleva auringonkukkapelto! Eikä siinä vielä kaikki. Pelto oli kaksikaistaisen tien varressa joten Rauno pääsi kurvaamaan auton tilalle johtavan tien varteen ja siinä saimme ksikessa rauhassa ihmetellä kukkien määrää ja kauneutta, sekä toisella puolen tietä avautuvaa yhtä isoa tomasttipeltoa. Tämä on andalusiaa parhaimmillaan!
7.7.2020
Olipa ansaitut ja hyvin nukutut yöunet. Aamulla nousi mielellään ja kipitteli mielenkiinnolla katsomaan, miltä paikallinen aamiainen näyttää. Tämä pöppiäine oli puuttunut asiaan sen verran, että noutopöytää oli turha odottaa. Sen sijaan saimmekin tarjottimet, joille kahvilan setä kasasi valmiiksi lautaselle kasatut ja kelmulla vuoratut annokset leikkeleitä, tomaattia ja hedelmiä. Siihen lisäksi valmiiksi paahdettua leipää, kookosjugua ja loistavaa kahvia oikeasta bistrokoneesta. Aamiaisen jälkeen otimme pösön alle ja suuntasimme Cadiziin, Euroopan vanhimpaan kaupunkiin. Kaupunki ei ole vatsin mediaseksikäs, mutta me nautimme suuresti vaeltaessamme sen vanhoja kapeita katuja pitkin. Hotellimme respassa oli varsin avulias setä, jokavarasi meille huomiseksi sherrymaitatukset paikallisen viinitilan Pepesin tiloihin ja kertoi meille, ettei Cadizin vanhaan kaupunkiin kannattanut ajaa autolla. Tämä neuvo oli kullan arvoinen ja parkkeerasimme pösön aivan vanhan kaupungin laitaan rautatieaseman viereen. Erittäin hyvä ratkaisu! Olimme hyvin vaikuttuneita vanhasta arkkitehtuusista, värikkäistä taloista, kapeista kujista ja paikoin näkyvistä lasitetuista ranskalaisista parvekkeista. Kaikki oli niin aitoa ja tunnelman kruunasi puhdas espanjalainen puheensorina. Kiitos pöppiäisen, emme kuulleet koko päivänä kuin kerran aamiaisella muuta kuin espanjan kieltä!
Kävelimme vanhan kaupungin läpi nauttien churroista ihanassa suklaajuomassa ja pysähtyen välillä ostamaan juotavaa ja tuliaisia tytöille. Toisessa päässä vanhaa kaupunkia saimme tuta Atlantin valtameren ja vanhan vanhan linnoituksen. Se on sanottava, että espanjassa on todella paljon kaynista ja vanhaa nähtävää, mutta todella vähän tietoa aiheista englanniksi. Eikä valtaväestö osaa edes englannin alkeita!?! Todella yllättävää. Esimerkiksi rannalla olleessa vanhassa linnoituksessa ei ollut sanallakaan kerrottu paikasta ja pöppiäisopastukset sun muut oli laitettu turisteja varten vain espanjaksi esille. Jokatapauksessa oli hienoa käydä niin vanhassa linnoituksessa ja aistia sen alkuperäinen tarkoitus. Miltä on mahtanut tuntua olla vartiossa ja nähdä kaukana horisontissa siintyvä laivue!?
Lämmön uuvuttamana etsiinnyimme paluumatkalla autolle ensimmäiseen tapas paikkaamme, jossa tilasimme kahvien kyytipojaksi lasin vinoa ja kolmea eri tapasta sanoen ei kalaa..lopputulos oli oikeat kahvit, todella hedelmäinen viini, itse tehty perunasalaatti, maailman maukkain ja pehmein toropata ja kalapullat pikku snäksien kanssa. Erihyvää!! Kävimme piipahtamassa pikku ostoksilla (esim annikan tuliainen) pienessä ruokakaupassa ja ihmettelimme kaupungin katedraalia(oli muuten iso ja komea ja rajasi osaltaan suurta sisäpihaa) ulkopuolelta, koska emme päässeet sisään, ennen autolle menoa
Nyt olimme päättäneet vähän eksyä. Ajelimme Jereziin päin ilman navia pikkuteitä pitkin ihaillen pienempiä paikkoja, käyden isossa supermarketissa, nähden hevosia, paikallista asutusta, kattohaikaroita ja suola-altaita, kunnes katsoimme kellosta, että on parempi laittaa navi päälle ja joutua hotellille, jos mielimme vielä iltariennoille.
Hetken lepin ja välisuihkun jälkeen läksimme kävelemään (emme naisen vaistoa, vaan navia uskoen) kohti Jerezin keskustaa. Ehkä niin oli hyvä, sillä oikeaa tietä kävellen emme olisi törmänneet tähän hulvattomaan näkyyn.
Löydettyämme Jerezin keskustaan Rauno heittäytyi romanttiseksi ja vei rakkaansa upean kaksikerroksisen karusellin kyytiin. Ehkä romanttisinta ikinä. Ilta alkoi jo hämärtää, lämpö tuntua miellyttävältä ja aukion valot tehdä pikkuhiljaa osaansa tunnelman luojana. Aukiolta löysimme helposti Tabanco el pasajeen, Jerezin vanhimpaan tabancoon, eli viinijuottolaan. Olimme bonganneet paikan eräästä blogista ja halusimme ehdottomasti nähdä paikan itse. Menimme sisään ja pyysimme saada maistaa paikallista sherryä. Saimme juomamme ja Rauno keksi kysyä onko paikassa mahdollisesti flamenco-esityksiä. Klo yhdeksän, eli neljän minuutin päästä alkaisi illan esitys, jota varten meidät ja juomamme siirrettiin tabancon perälle. Hetken jo pelkäsimme, että esitys olisi vain meille, eikä paikalle tulisi muuta yleisöä, mutta onneksemme saimme seuraa yleisöön. Uskomaton flamenco tanssi, -laulanta ja kitara saivat meidät täysin haltioihimme! Siinä samalla nautimme sherryjä, juustoa, chorizoa ja pikkunaksuja. Ja missä ympäristössä!! Tabanco huokui historiaa ja tunnelmaa! Jotain, mitä on turha koittaa kuvailla, se on vain nähtävä!! Illan päätteeksi joimme vielä parit lasilleset ja nautimme tapaksista karusellimme kupeessa ja kävelimme oikeaa reittiä mäkkärijäätelön kautta hotellille uinumaan. Ihana päivä! Täydellinen ilta!!
8.7.2020
Aamiaisen jälkeen kirjauduimme ulos hotellista. Hotellin respa oli varannut meille kierroksen paikallisen sherrytilan Tio Pepesin tiloihin, mutta sitä ennen meillä oli vielä hetki aikaa käytettäväksi Jerezissä. Minä tutustuin kahteen läheiseen supermarkettiin laihoin tuloksin. Mukaan tarttui vain reikäkauha ja muutama pussi erikoisia ilmapalloja tytöille vietäväksi =) Rauno käveli eri reittiä eiliselle karuselliaukiolle kuvaillen matkalla upeita kirkkoja ja muuta mieleenpainuvaa. Meillä oli treffit varttia vaille yksi Tio Pepen edessä.Tio Pepessä meidät ohjattiin isoon aulaan odottamaan kierroksen alkamista. Kanssamme odotti noin kolmekymmentä muuta sherryn historiasta ja valmistuksesta kiinnostunutta turistia, mikä näytti silmäämme hyvin vastenmieliseltä. Helpotus oli huomattava, kun oppaita olikin kaksi, toinen espanjaa puhuva ja toinen englanniksi opastava setä. Matkaan päästettiin ensin espanjaa puhuva ryhmä, jonka jälkeen meitä jäi kierrokselle enää me mukaan lukien yhdeksän henkilöä. Koronan aiheuttama kotimaan matkailun korostuminen näkyy siis täällä aivan niin kuin kotona Suomessakin.
Sanotaan nyt ensin nämä risut, että päästään sitten hehkuttamaan ruusuja. Kierros oli aivan liian kiireinen! Aikaa edes pikaiseen kuvaukseen, saati sitten asioiden ihasteluun tai kysymysten tekoon ei oltu varattu yhtään. Opas painoi vaan määrätietoisesti kohteeseen, kertoi asiansa ja jatkoi suoraan seuraavaan kohteeseen. Ainut tapa ihailla paikkaa ja ottaa edes muutama nopea kuva oli jättäytyä röyhkeästi jälkeen ryhmästä ja jäädä osittain vaille oppaan selostusta. Eikä lähes neljänkymmenen asteen helteellä ollut koko paikassa edes ostettavissa pullollista vettä!! Viinien maistatuskaan ei ollut kovinkaan aistikasta. Jotenkin tuli olo, että kierros oli nimenomaan rahvaalle tarkoitettu ja hienommat vieraat saisivat täällä aivan toisenlaisen punaisenmaton kohtelun.
Mutta niihin ruusuihin ja itse kierrokseen. Alkuun meidät johdatettiin viinitynnyreiden täyttämän varastorakennuksen läpi pieneen huoneeseen, jossa näimme oikein kivan sherrystä ja Tio Pepen historiasta kertovan lyhytelokuvan. Tähän oli selvästi panostettu tekovaiheessa. Pätkän jälkeen kuljimme oppaan perässä läpi useamman viininsäilytys rakennuksen. Osassa näissä tuoksu oli juuri niin huumaava, kuin matkailuohjelmia katsoessa on olettanutkin. Aivan paras osa kierrosta olivat nimenomaan nämä tuoksuvat ihanauset tynnyrit, joita säilytettiin siisteissä riveissä valkeiden holvikaarien ja ajan patinoiman ruskean kattorakenteen suojassa. Yhdessä tilassa saimme nähdä upeita vanhoja tynnyreitä sekä mahtavassa kunnossa olevia vanhoja kulkuvälineitä. Näitä olisi halunnut ihastella paaaaaaljon kauemmin. Sokerina pohjalla oli pieni soppi, tarinan mukaan alkuperäisessä paikassa, alkuperäisessä kunnossa, täynnä todella vanhoja pölyttyneitä viinipulloja. Hieno näky kerrassaan. Ainiin..hauska pieni yksityiskohta eräässä tynnyritilassa oli maahan asetettu lasi, joka oli aina täynnä sherryä. Kertokoon kuva loput.
Ennen sherryjen maistamista kävelimme vielä espanjan kauneimman kadun läpi. Katu on kenties liian mahtipontinen sana kuvaamaan tilan sisällä olevien rakennusten väliin jäävää kahta pientä risteävää pihatienpätkää, mutta tästä huolimatta näky oli kaunis! Senkin kauneutta olisi voinut ihailla mieluusti rauhassaan vaikka penkillä istuen ja siinä hetkessä pepesin sherryä maistaen.
Maistoimme kuitenkin viinimme siellä missä kuuluikin, muun ryhmän mukana uusituissa modermeissa tiloissa. Sherry itsessään oli ensiluokkaisen hyvää, mutta maistatus tarkoitta tässä tapauksessa sitä, että opas kaatoi meille kahta eri sherryä laseihin ja katosi paikalta. Ei tietoa siitä mitä joimme, miten sherryä tulisi maistella tai mitä makuja meidän tulisi juomistamme etsiä. Eikä mitään, millä neutralisoida suu juomien välillä. Kummaa touhua. Kun vessakeikan jälkeen opas ei ollut vieläkään palannut huoneeseen, päätimme poistua omatoimisesti paikalta. Tämä oli hyvä päätös, sillä saimme kiertää shopin kahden ilman muita turreja ja tämä sai meidät innostumaan ostamaan jotain pientä pub-ranilaan. Ostettiin pieni välipala vielä pienemmästä kaupasta ja nautittiin se hedelmää kantavan limepuun alla (jokunen lime taisi tarttua mukaankin) ja käännettiin auton nokka kohti Sevillaa. Sevillassa meitä odotti 85m2 asunto ilman parkkitilaa, mikä aiheutti Raunolle useamman uuden harmaan partakarvoihin. Minä jäin potemaan veden puutosta sekä auringon, suolan ja sherryn yliannostusta asunnolle Raunon parkkeeratessa pösöä jonnekin noin kilometrin päähän asunnosta. Päätettiin, että Rauno lähtisi omille iltariennoilleen ja minä pitäisin myöhäisen siestan ja nauttisin asunnostamme, olisimmehan täällä vain tämän yhden yön.
9.7.2020
Tänään söimme aamiaista asunnolla. Juustoja, kirsikoita ja mangojälkiruokaa tuoremehulla. Kahvit jäivät myöhemmäksi, sillä olimme hörppineet houstimme varaamat kahvikapselit jo eilen asunnolle tullessa. Haikeana hyvästelimme asuntomme, jossa ehdimme olla vain yhden yön. Vedimme laukut autolle ja nokat suoraan kohti Sevillan kaunista keskustaa. Kaiken kaikkiaan Sevilla näyttäytyi meille lämpimänä, värikkäänä ja kultturellina suurkaupunkina, joka imaisi meidät mukanaan. Aloitimme kierroksemme pistäytymässä panttilainaamossa, josta ostimme kotiin vietäväksi pari peltistä kylttiä, joihin ihastuimme. Tästä suuntasimme joen ja upean rantapulevardin yli kohti katedraalia hörpäten matkalla kaipaamamme aamukahvit ja syöpötellen chulloja ja patonkia lisähiukopalaksi. Ja saimme ensimmäistä kertaa aikoihin tuoretta papaijamehua! Katedraalin suuruus häikäisi kaikkine holveineen ja patsaineen. Sisään emme valitettavasti päässeet, sillä koronarajoitusten mukaan henkilörajoitukset turistikohteissa espanjassa ovat tällä hetkellä tarkat. Katedraalin edessä vastaamme pöllähti mustalaismummo, joka antoi meille oksat rosmariiniä ja luki kämmenestä no tuota, ei iha pienestä maksusta. Mutta ai mikä kokemus! Tuli älyttömän hyvä ja onnellinen olo. Kiertelimme värikkäitä ja hyvin perinteikkäitä kortteleita kohti härkätaisteluareenaa, joka myöskin oli suljettu yleisöltä. Harmi sinänsä, sillä paikka huokui jo aitojen takaa omaa henkeään. Upean näköinen rakennus tämäkin.
Härkäareenan edestä nousimme heppakärryn kyytiin. Seuraavan reilun puolituntisen säästimme jalkojamme sekä nautimme ilmavirrasta, upeasta kaupungista toinen toistaan hienompine rakennuksineen sekä tietenkin kavioiden kopseesta. Kuski kertoi meille espanjaksi rakennuksista ja nähtävyyksistä, joita matkamme varrelle osui. Loppuhuipennukseksi kiersimme vankkureilla läpi val-ta-van puistoalueen placa de espanolille.
Ja tämä placa de espanol..hyvänen aika kun se oli ruuri ja upea! Valtava puoliympyrän muotoinen kivetty aukio, jonka keskellä suihkusi suihkulähde ja kaarireunoja reunusti silmää hivelevän kaunis symmetrinen linnoitus, joka oli täynnä upeita kaakelisia koristeita ja yksityiskohtia. Ja miten onnekkaita olimmekaan ollessamme täällä tässä ajassa, kun turistit käytännössä puuttuivat katukuvasta.
Aukiolta läksimme pilkuhiljaa kävelemään kohti autoa. Matkalla ihmettelimme vielä valtavia yliopistorakennuksia, pysähdyimme tapaksille oluineen ja kahvittelimme eräälä terassilla. Turistin kannalta hauskaa espanjan matkailussa on se, että useat ravintolat ovat sulkeneet vessansa koronan pelossa. Valitsimme ruokapaikkamme siis sen perusteella, mistä löytyi sinetöimätön vessakoppi.
Sevilla oli vienyt sydämemme, niin kuin mekin toistemme. Matka on ensimmäinen kaksin taittamamme sitten esikoisen syntymän ja juhlistimme samalla lokakuista kymmenvuotis hääpäiväämme. Tämän taipaleen ja rakkautemme merkiksi jätimme sevillan sillalle lukkomme, jonka avaimet niin kauniisti upposivat yhtäaikaisesti jokeen.
Matkamme pisin autotaival taittui nopeasti ihaillen maisemia. Koko väli Sevilladta Granadaan oli loputonta kumpuilevaa oliivipuuviljelmää, jota reunustivat välillä jyrkästikkin kohoavat vuorenrinteet. Välillä maisemaan ilmestyi aina joku alueen monista valkoisista pikkukylistä. Valitsimme summamutikassa yhden,Estepan, johon pysäköimme pientä ihmettelylenkkiä varten. Viehättävä valkoinen kylä kohosi lähes suorana katuna ylös mäen huipulle, jonne kipusimme kuvaamaan alhaalla aukeavaa maisemaa viehättävine valkoisine taloineen ja niiden takaa siintävine oliiviviöjelmineen. Huipulla kohosivat Estepan vanhan linnoituksen rauniot ja kirkko, joka ilmeisesti toimi luostarina. Hyvin kaunis ja kuvauksellinen paikka tämäkin.
Hetken ajon jälkeen edessä häämöttivätkin jo Sierra Nevadan vuoristo, Granada ja hotelli, jossa yöpyisimme seuraavat kolme yötä.
10.7.2020
Aamupäivällä pääsimme viimein Alhambran palatsialueelle! Maurilaisaikainen, 1300 luvun lopulla valmistunut palatsi on maailman ainut keskiaikainen muslimipalatsi, eikä sen kauneudelle löydy vertaa rakennustaiteessa. Kertokoot kuvat enemmän, kuin sanat. Ne eivät tähän riitä. Sen verran mainitsen vain, että palatsiin oli kiipeämistä, mutta se kannatti!
Onnekkaina nautimme turistien vähyydestä ja kuvasimme sielumme kyllyydestä. Normaalisti palatsi on nimittäin Espanjan suosituin turistikohde. Lenkkeiltyämme alas kukkulalta tiemme erkanivat hetkeksi. Rauno lähti hotelliin lepille ja minä otin taksin ja hurautin ylös San Nicolasin vieressä avautuvalle näköalatasanteelle, josta avautui suora näkymä Alhambraan ja Granadan kaupunkiin. Ihailtuani maisemaa tarpeeksi nautin juuripuristettua appelsiiniä ja paseeratulla tomaatilla päällystettyä patonkia ennen pitkää vaellusta alas Granadan kaduille.
Pienet matkamuistot turreshopitista ja yhteys Raunoon. Treffasimme suihkulähteellä, josta suuntasimme syömään toista oikeaa ateriaa koko lomamme aikana! Kuumuus ja tapastelu ovat vieneet suuremmat ruokailuhimot, mutta jospa tämä elämä tästä alkaisi tasoittua. Paitsi että nytkin minun evääksi osoittautui valtava palanen juustokakkua Raunon syödessä espanjalaista omelettia. Rauno kävi pikku jalottelulla ja otettiin päivälepit, minkä jälkeen etsimme käsiimme taksin. Pahaksi onneksi taksikuski oli vanhempi setä, joka väitti ymmärtävänsä mihin halusimme. Kun olimme setän mielestä perillä, olimme hyvän matkaa ohi kohteesta jollain paikallisten bussipysäkillä vuorenrinteellä, jossa kulki vain yksi tie. Sanoimme setälle että ehei, ei tämä ole paikka, jossa on musiikkia ja flamenkoa, mutta setä oli sitä mieltä että tämä se oli. Ni, emme jaksNeet tapella setän kanssa ja päätimme ottaa kunnon iltalenkin. Hyvä päätös todellakin. Koimme valtavan aikahyppäyksen. Vuorenrinteessä oli nimittäin lukuisia seinämään kaivettuja luolia, jotka vielä tänä päivänä olivat paikallisten mustalaisten koteja! Aivan älytön elämys! Ihmisiä asumassa luolissa vuonna 2020!
Aikamme käveltyämme luolarinteet oikealla, toinen seinämä alhambran palatseineen vasemmalla puolellamme, pääsimme viimein kohteeseen, johon taksisetän olisi meidät kuulunut jättää. Sacromonten keskustaan, jossa oli upea mustalaisten pitämä luolabaari. Nautimme luolan viileydessä oluet ja tapastelimme oliiveja samalla kun lepuutimme jalkojamme.
Flamenco esitystä emme malttaneet jäädä odottamaan, vaan päätimme lähteä harhailemaan kohti Granadan keskestaa pitkin rinteellä kulkevia pikkuteitä. Ja mitä vastassamme olikaan. Päädyimme vieraaksi mustalaisperheen terassille. Maistelimme oluet, katselimme korkeuksista vastapäätä siintävää palatsia, joka kylpi laskevan auringon säteissä, katselimme mustalaislasten vesileikkejä ja kuuntelimme erään setän tarinoita. Setä oli ollut 20 vuotta ranskan muukalaislegioonassa ja esitti meille kaijuttimesta ylpeänä legioonan marssin. Aivan älytön hetki, joka olisi saanut jatkya loputtomiin.
11.7.2020
Tämän päivän seikkailu johdatti meidät Sierra Nevadan vuoristoon. Ajelimme hiljakseen ohi kylän, jossa näimme toimivan vesimyllyn. Sitten ajelimme serpentiiniteitä ylöspäin..kapeampia serpentiiniteitä aivan rinteen reunassa ylös, alas rinteitä..yhtäkapeita teitä ilman päällystettä, kunnes totesimme, että tiellä kohtaamamme rengasrikkoinen härkäkuljetus oli merkki siitä, että tiellä oli huomattavan isoja ja teräviä kiviä ja auto oli syytä kääntää takaisin Granadaan päin. Upeita vuoristomaisemia saimme ihailla! Aprikoosi- ja oliivipuita ja niitä rinteitä ja karua kauneutta. Alkumatkasta ohittamamme pato ja tekojärvi näkyivät automme kääntöpaikalla (1408m) niin pieninä alhaalla horisontissa. Kaunista, karun kaunista!
Illemmalla keskityttiin lasten tuliaisten ostamiseen, mitä hankaloitti hieman korona, joka selvästi on sulkenut kauppoja, osaksi huonosti ajoitettu ostoshetki, sillä la ilta osoittautui ainoaksi paikallisten vapaa-illaksi sunnuntain sijaan. Noo, isossa kaupungissa on onneksi aina elämää ja jos 4/5 kaupoista oli kiinni, niin jäljelle jääneestä viidenneksestä löysi kyllä etsimänsä.
Katsastimme pikaisesti katedraalin, sillä olimme lukeneet sen olevan “pakollinen” vierailukohde Granadassa. Älytönhän se olikin! Suuri ja mahtava. Katedraali ei ole koko aikaa auki yleisölle, mutta onneksemme siell oli juuri alkamassa jumalanpalvelus, joten pääsimme kurkkaamaan sinne sisään. Iltaruoaksi vielä pizzaa, hunajoituja munakoisotikkuja ja juoman mukana tulleita tapaksia. Sitten ajoissa unille. Aamulla onaikainen herätys kohti seuraavaa kohdetta.
12.7.2020
Auts..kello soi jo puolikuudelta. Ei yleensä meidän reissuilla näin, mutta tänään oli viimeinen ajopäivämme ja olimme varanneet meille kierroksen “kuninkaan polku” nimiselle rotkovaellukselle. Torkutettiin sitten vielä puoli tuntia, mikä tarkotti luonnollisesti sitä, että saimme ajaa kieli vyönalla ehtiäksemme perille puoli yhdeksäksi. Ehdimme juuri ja juuri paikalle, mutta pettymys oli sikamoinen. Reitille johtavan luolan suulla oli opastäti teippaamassa suljettu-lappua portille. Oppaan mukaan tuuli oli niin kova, että polulla olisi liian vaarallista kulkea. Noh, pettymys oli paljo siedettävämpi, kuin mitä se olisi ollut, jos olisimme jääneet kokemusta paitsi myöhästymisen vuoksi.
Upeat rotkomaisemat jäivät nyt näkemättä, mutta aivan ilman luontoelämystä emme jääneet. Reitin alkua pääsi kävelemään omin nokkineen ja löysimme muutaman mukavan sivupolunkin, jonka kävimme katsastamassa. Vuoristomaisema, kaukana siintävät rotkot ja alas avautuva sola jokineen saivat vetämään henkeä. Ja se tuuli..nooo, rinteellä kävellessämme toterimme, että ehkä oli hyvä, ettei ketään päästetty rotkoon ja riippusillalle. Hattu lensi päästä sen siliän tien ja hyvä ku ei tuuli vieny tallajiakin mennessään. Kapealla kallionkärjellä kuvatessa piti oikeasti odottaa puuskien väliä liikkuessaan ja silloinki piti pysyä liki puiden runkoja. Huih! Oli muuten alueella huikeen näkösiä kämppinki alueita! Tuli kovasti halu päästä tänne tai vastaavalle alueelle telttailemaan ja tekemään pitempiäki päivävaelluksia.
Siitä alkoi matkan viimeinen taival kohti Malagaa. Palautettiin auto lentoparkkiin, mistä hurautettiin Malagan keskustaan hotelliin viimeistä yötä varten. Malaga näytti heti taas paljon espanjalaisemmalta kuin Granada, joka oli yliopistoineen hyvinkin eurooppalaisen näköinen kaupunki. Asuntomme oli remontoisun kerrostalon kattokerroksessa. Oikea studio. Ja käytössämme oli “oma” kattoterassi, josta oli huikea näkymä katedraalille.
Kävelimme rannassa välipalalla ja istuksimassa aallonmurtajalla sekä bongailemassa papukaijoja, jotka pesivät polevardien puissa. Rauno osti julisteen, johon myyjä-setä painoi vanhoilla painoleimasimilla nimeni. Setä oli tehnyt tätä jo 47 vuotta, joten kokemusta riitti ja onnistunut lopputulos päätyy varmasti seinälle. Kävellessämme ihmettelimme suuresti tuskaista kuumuutta ja ällöttävän hikistä oloa, jotka iskivät ensi kertaa matkan aikana, vaikka lämpö täällä oli vain 29 astetta ja parhaillaan Jerezissä ja Cadizissa ollessamme lämpö kiipi jopa 41 asteeseen.
Loppuun on vielä sanottava, että oli kaiken kaikkiaan onnistunut ja monin tavoin yllättävä reissu. Käsityksemme Espanjasta oli ollut vastaava kuin kokemuksemme Italiasta, joka ruokaa lukuun ottamatta oli sekava, kos ei jopa kaoottinen. Espanja taas aukeni meille maana, jossa esiintyi kaikin tavoin sama suomalainen kurinalaisuus ja järjestelmällisyys yhdistettynä espanjalaiseen viehättävään tyylitajuun. Espanjalaisissa paistoi kilometrien päähän toisen arvostus ja ylpeys omasta perimästä, omasta maasta. Olimme onnekkaita, kun saimme nähdä maan tämän kolkan omassa rauhassa..olisi ollut varmasti hyvin paljon hektisempi kokemus ilman pandemian aiheuttamia muutoksia. Tämä oli meidän Andalusia!
Vietnam 2020
Matkapäiväkirja
Vietnam: Da nang 2020
Mukana menossa Rauno&Rauno the appiukko
17.1.2020
Junamatka JNS – HKI meni hyvin. Juna vaan 15min myöhässä. Tikkurilassa reilu tunti oltiin ja sitten lähijunalla lentoasemalle. Oli reilusti aikaa. Syötiin ja istuttiin kahvilassa. Qatar Airwaysin lennot HKI – Doha – Da nang. Tosi hyvä palvelu, tarjoilu ja jalkatila. Qatar ei petä koskaan. Eka lento airbussilla, toinen boeingilla (oli ahtaampi). Dohasta lento lähti 1,5h myöhässä. Kaikestaa huolimatta lennot meni nopeasti.
18.1.2020
Tultiin noin 19.30 vietnamin aikaa Da Nangiin. Rajamuodollisuudet sujui todella nopeasti. Pimeellä taksilla ajeltiin hotellille. Maksoi 20$, eli ylihintainen. MAx hinta Vietnamissa pitäisi olla 1€/km. Hotelli oli siisti ja viihtyisä Huone iso, parveke ja merinäköala. Pieni kävely ja unille. Matkaväsy oli kova, matkustettu n.32h kaikkinensa.
19.1.2020
Good morning Vietnam!! Olipa hyvät unet ja mukava herätä lämpimään aamuun. Parvekkeelta mahtavat näkymät. Sitten se suuri kysymys. Aamiainen. Sehän oli tosi hyvä =) Monipuolinen, runsas ja raikas. Mehut todella hyviä! Pekoni sai miinusta. Hedelmät nam. Nam Vietnam nam! Aamiaisen jälkeen käytiin katsastamassa kattoallas. Oli hieno ja allasbaari ja kaikkee, jee! Kävelylle lähettiin ilman päämäärää. Mukava kävellä kun oli aitoa ympäristöä. Sää suosi. Noin +25 ja puolipilvistä. Nähtiin yhtä sun toista. Lepi hotskulla ja uusi kävely. Käytiin myös taxilla market placella. Oli porukkaa kun pipoa ja tavaraa suhteessa siihen! Löysin sieltä sandaalit (180000dong = 7€) ja on hyvät. Jos jotain ei Vietnamista löydä, ni sitä ei kyllä takuulla tarvii. Kauppahallissa syötiin hyvät nuudelit ja kääryleet (75000 dong = 3€ / 2ann.) Iltakin sujui mukavasti. Hyvä alku lomalle.
20.1.2020
Good morning Vietnam! Toistoa, mutta pakko sanoa, tai siis kirjoittaa. Kaunis aamu, huippuaamupala ja hetki altaalla. Hyvä fiilis=) Lähettiin rannalle, sannalle. Valtava ranta the China beach! Hieno on. Palmuja, hiekkaa ja meri ja toistaiseksi ei aurinkotuolihelvettiä (kovasti tälle rannalle kyllä hotelleja rakennetaan, valitettavasti). Mitäpä muuta. Porukkaa tosi vähän. Eli sesonkiaika ei ole vielä. Joko sanoin hintatasosta. Halpa! Ja kaikki hyvää! No joo.. Rannanjälkeen lepille hotellille. Otettiinkin kunnon huili. Seuraavaksi lähettiin etsimään ruokapaikkaa. Aikamme käveltiin ja valittiin ruokapaikka. missä näytti olevan enimmäkseen paikallisia asiakkaita. Tilattiin kanaa ja chiliä. Chiliä tuli ja kanaa, mutta lautasella oli käytännössä kanaluita, joissa oli pikkupaloja lihaa. Nälkä jäi, mutta maku oli mahtava. Aika perus meininkiä tämmönen ateriointi Vietnamissa. Eipä sitten muuta kuin lenkin jälkeen hotskulle ja unta palloon. Sarkki muuten soitti whatsapp videopuhelun. Oli kiva ylläri =)
21.1.2020
Eka aurinkopäivä! Tosi kuumasti paistaa ja eilen mahanahkani poltin…amatööri. Kiva on aloittaa päivä kun aamiainen on niin hyvä. Jonkin verran lajit vaihtelee. Ei tarttee kahtaviikoo syödä pelkkästään samoja eväitä. Maha täynnä altaalle ja oluelle. Rannalle sannalle mentiin vähän eri kohtaan kun viimeksi. Rantaa nimittäin riittää..noin 30km! Väljää oli. Oltiin monta tulnia Tuli käytyä kahlaamassa, mutta uimaan ei ollut asiaa. Punaiset liput liehui rannalla. Aika kova merenkäynti oli. Matkalla nähtiin jokin linnamainen/kalliomainen rakennus. Käytiin katsomassa paikka. Se oli eräänlainen kylpylä, joka oli joko kiinni tai remontissa. Kaupan kautta hotskulle ja pienen lepin jälkeen taksilla buddhapatsaalle n.8km päähän. Oli hieno nähtävyys. Taksiukkeli ehdotti, että käydään jollain bunkkerillaa vuorella. Oli jyrkkä nousu (autolla) ja perillä näköalapaikka. Ihan ookoo. Selvästi viileämpi ilma. Syötiin kokeeksi hotellilla. Hyvänmakuinen eväs, annos pieni. Iltakävely ja aloeveran osto palaneelle iholle. MAhanahka punotti ikävästi. Puhelu omalta kullalta oli kiva yllätys=)
22.1.2020
Goon morning Vietnam! Pakko! Runsaan aamiaisen jälkeen suoraan rannalle. Porukka hieman lisääntynyt. Tänään mennään Hoi Aniin. Shuttle bussi lähti 16.15. Matka kesti reilun puol tuntia. Matkalla oli sika isoja resortteja ja rakennustyömaita. Kovaa vauhtia rakennetaan rantoja täyteen. Hyvään aikaan tultiin paikkaan. Vielä keretään nähä aitoja juttuja! Hoi Ann oli aika perus turrerysä, mitä nyt muutaman tunnin perusteella kerkeää nähdä. Oli osittain ihan idyllisiä kadunpätkiä. Syötiin katukärrystä corndogit. Nam! Mahaa vaan väänsi jokin aikaisemmin syöty. Hoi Anista ysin maita pois. Pieni kävely ja hotskulle unille.
23.2.2020
Mahaa vääntää, eikä aamupala meinaa maistuu. Ruokamyrkytyshän se iski. Silti lähettiin rantsulle puolikuntosina. Toivottavasti menee nopeesti ohi. Aini! Remu – koiruli on nyt muuttanut meille kotiin. Haluis nähä heti! Rannalta hotskulle ja soitto kotiin..ikävä rakkaita! Vähän vaisu päivä. Lepäilin hotellilla mahapöpön kourissa. Käytiin kuitenkin sotamuseossa. Oli tankkeja ja tykkejä ja kaikkee julmaa. Illalla kävellessä koitin jo vähän syödä. Hyviä kääryleitä oli paikallisessa ravintolassa.
24.1.2020
GMV! Päätettiin lähteä rannan sijasta Marble Mountainsille. N. 10km päässä semmone matalahko vuorirypäs, jossa on temppeleitä, luolia jne…ja paljon aasiaturisteja. Ihan käymisen arvonen paikka. Oli vaan niin kuuma, ettei jokapaikkaa jaksanu kattoo tai kuvata. Lähellä oli älyttömästi patsas- sun muita kivimyymälöitä. Ostin sieltä pienet buddha-patsaat tuliaisiksi kaikille tytöilleni. Hotellilla lepi ja otettiin taksi keskustaan tarkoituksena ostella juttuja. Mutta meidät yllätti TET, eli vietnamilainen uuden vuoden juhla. Juhla kestää 3-9 päivää. Silloin on juhlapyhät ja melkein kaikki kaupat kiinni. Eli ostosreissu oli turha reissu…tai melkein..syötiin nimittäin tosi hyvää kanaa, korean chickeniä. Sielläpä meni iltaan asti ja loppuilta kateltiinki hotskulla leffaa. Yritin selvittää, olisiko lähellä jotain lohikäärmekulkueita tai muita uudenvuoden juhlahumuja, mutta ei tärpänny.
25.1.2020
GMV! Tänää mennään Hueen. Hotellin autolla kyyti klo 9.00. Oli hieno auto. Wifi toimi ja kaikki. Noin 100km/2h matka. Hue on entinen Vietnamin pääkaupunki/keisarin vanhakaupunki. N. 500 000 asukasta nyt. Ajomatkalla näki mukavasti maaseutua, pikkukyliä ja vuoristoa. Niin ja vesipuhveleita. Huessa mentiin ensin keisarin palatsille. Tosi iso alue. Vanhaa ja hienoa. Lipu peräti 200 000 dong/hlö, eli n.8€. Käveltiin alue läpi n. kahessa tunnissa. Oli vaikuttava! Jokaista yksityiskohtaa ei jaksa kirjoittaa. Seuraavaksi mentiin katsomaan jonkin ajan keisarin hautaa. Sekin oli tosi hieno! Hauta oli sademetsässä vuoristossa. Ei hirmu suuri alue. Eikä tupaten täynnä turreja. Vielä viimeiseksi käytiin Huen keskustassa syömässä Lotteriassa, eli paikallisella hesellä. Ihan ookoo. Mikään muu paikka ei ollu auki, niin aika nopeesti lähdettiin hotellin suuntaan. Koko päivä meni. Kuski ja auto olivat hyvät. Hinta 2,4 milj dong eli 100€ yht.
26-30.1.2020
Tiedossa tuhdin aamiaisen jälkeen perusrantapäivä. Ei ollut siis suurempia suunnitelmia. Puolipilvinen sää. Ei tähän mennessä vielä yhtään sadepäivää. Rannan jälkeen käytiin juomassa vietnamilaiset kahvit, jotka ovat omaa luokkaansa. Ekaa kertaa kävin muuten kunnolla uimassa. Alkureissulla tuli käyty nuo kaikki lähialueen nähtävyydet läpi ja nyt on kaikki paikat kiinni. Taitaa mennä loppupäivät virallisesti lepäillessä ja löhötessä rannalla ja syödessä mahdollisimman paljon erilaisia paikallisia herkkuja.
Vietnam kiittää ja kuittaa!
Puola 2019
Matkapäiväkirja
2019 Puola – Krakova
Mukana menossa: Rauno
22.9.2019
Rauno Krakovassa! Juna Joensuusta Helsinkiin lähti 0906 sunnuntai aamuna.Oli tosi mukava lähteä reissuun ja ennenkaikkea lomalle! Juna oli tietenkin myöhässä, mutta onneksi ei ollut kiire. Juna oli perillä 14.05 ja lento lähtisi vasta 19.15, joten oli aikaa käppäillä Helsingissä pikku lenkki. Kylmä sää oli. Lähijunalla lentoasemalle ja sitten alkoi tuntua hyvältä! Reissufiilis löytyi. Kentän pubissa muutamat ennen lähtöä. Norskin lento ookoo. Palvelu olematonta, mutta hinta-laatusuhde kohdillaan. Lento kesti vain 1h 40min. Krakowa airport oli pieni selkeä kenttä. Kaikki uutta, joten mietin heti, tulinko liian sliipattuun turistipaikkaan. No sitähän nämä kaikki alkaa olla. Junalla keskustaan (9slaty). Uusi sekin. Odotusten “aito” krakova tuntui aika kaukaiselta. No hällä väliä. Olin lomalla. Juna-asemalta (ohitettuani mäkkärin, kfc:n, burger kingin…) löysin oikean kadun. Majoitukseen ei ollut kuin 15min kävely. Matkalla ostin kioskista muutamat oluet 2,4sloty/0,5, eli noin 0,8 € olut! Halpaa siis. Sain avaimen kerrostalosta vuokraamaani apartmenttiin. Yksiö oli tilava ja siisti. Keittiömahikset ja kaikki. Siinäpä sitä matkustuspäivälle. Paikallisten tv-lähetysten tylsistelyä ja unta palloon.
23.9.2019
Huomenta Krakow! Suihkuun ja hiljakseen kohti Stare Miestoa, eli vanhaa kaupunkia. Ilma hyvä, viileä vielä, päivällä luvassa n. +20 astetta. Vanha kaupunki oli odotusten mukainen. Kirkot, aukiot ja vanhat upeat rakennukset. Näitä on vaan nähnyt jo niin monet, että suuntasin suoraan aamupalapaikkaan nimeltä charlotte. Hyvä mesta. Täynnä, mutta viihtyisä. Aamupalaksi leipää, croisanttia, paistettua munaa, tupla espresso ja tottakai lasi kuoharia. Niin kuuluu tapoihin tehdä! Hyvää oli ja hinta vain 6€. Ja vanhassa kaupungissahan kaikki on tunnetusti kalliimpaa kuin monessa muussa kohteessa.
Puistojen kautta kävelin krakovan linnan lähelle ja totesin paikan myös turrerysäksi. Jatkoin matkaa maja paikalle huilaamaan ja miettimään seuraavaa siirtoa. Matkalla näkyi hienoja kirkkoja jne.mukavasti ilta päivällä aurinko lämmitti! Levon jälkeen lähdin kävelemään kohti juutalaiskaupungin osaa. Unohdin muuten mainita majapaikan lähellä olevan markkinapaikan, minkä läpi kävelin aamulla. Hieno mesta oli. Kaikkea mahdollista tarjolla. Aikaisemmin päivällä kävin pääaukiolla olevassa kaupungintalon tornissa. Oli aika jyrkät portaat, mutta todella vanha paikka ja hienot näkymät yli kaupungin. Synagoga Kazimierzissä oli upea!! Aivan uskomattoman komea kirkko! Iltakävelyn tein vanhaan kaupunkiin ja piipahdin Hard rock cafeeseen oluelle…ja mitä ihmettä..siellä soi pop! Tarjoilijan mukaan sopii laajemmalle asiakaskunnalle. Mutta eikös tämän pitänyt olla juuri tietylle asiakaskunnalle kohdennettu paikka!?!
24.9.2019
Aamupala itse laitettuna huoneessa ja kohti uusia seikkailuja. Turre, turre, turre…vaikka oli vasta varhainen aamu. No worries. En anna häiritä tämän enempää. Puistossa istuminen osoittautui rauhattomaksi hetkeksi, joten kävelin kaupunkia halkovan joen (ehkä Vieksel) toiselle puolelle, jossa meno osoittautui iisimmäksi. Sain hyviä kuvia linnasta.
En kuitenkaan mennyt linnaan, vaan kiersin parissa synagogassa Kazimierin puolella. Ovat aivan toisen henkisiä ja ulkoasultaan hienompia kuin ns. tavan kirkot. Sieltä sitten huilille. Päivän aikana tuli syötyä kaikenlaista. Sen kummemmin erittelemättä kaikki todella hyvää. Lepin jälkeen läksin tuliaisostoksille. Löysin mielestäni hyvät tuomiset=) Illan päätteeksi suunta kohti gamla stania ja katotaan what`s going to happen..
Kirjoitin muuten loppupäivän stoorin erittäin tunnelmallisessa pubissa ja maistelin samalla paikallista hunajavodkaa, nam!
Jatkuupi huomenna…
Tai vielä…käppäilin keskustaan, söin ns markkinakojulla paikallista liha-perunaruokaa, oli ok. Jälkiruoaksi juusto-pekoni slice ja nam!!
25.9.2019
No niin. Taas heräsin seitsemältä, vaikka ois saanu nukkuu pitempäänki. Päätin lähteä käymään Wielitskan Salt minellä. Linja-auto maksoi vain 11 slatya, mutta oli hidas ja ahas kyyti. Päätin tulla takasin taksilla. Wielizkan kylä oli pieni ja mukava. Mukavuus tosin loppui, kun tuli kaivoksen sisäänkäynnille. Järkyttävästi porukkaa, turreryhmiä joka nurkassa ja nurkan takana. Otin kuvia kauempaa ja lähdin tutkimaan kylää kävellen, Hyvä päätös! Käveleksin rauhassa ja herkuttelin krakovanmakkaralla ja paistetulla hapankaalilla.
Loppuun vielä pikkukävely puistossa ja suunnitellusti taksilla takaisin n.12 km, 35min ja 75slotya eli 18€…ei paha! Vanhaan kaupunkiin jäin ja söin taas parit juusto-pekoni slicet..on niin hyviä!! Kun kerran ollaan turrepesässä, niin päätin leikkiä itsekkin kunnon turrea. Kävin iltapäivällä personal tourilla juutalai/vanhassa kaupunginosassa. Oli kuulkaattes suomenkielinen selostus ja kaikki. Suht kallis huvi, mut sen kustansin nyt itselleni. Näin paikkoja, jotka olis muuten jääny näkemättä. Sit vielä iltakävely ja unille. Kanakebabit iltapalaksi ja Hard rock cafeessa kävin taas kuuntelee poppia. Huomenna sitten aina niin vaikea ja haikea poislähdön hetki edessä.
Norja – automatka Lofooteille 2019
Matkapäiväkirja
2-8.7.2019 Norja – Lofootit
Mukana menossa: Niina, Netta, Sarah ja Savanna
2.7.2019
Tänään alkoi uudenlainen seikkailu. Tällä kertaa emme lähteneet matkaan lentäen, vaan starttasimme reissulle pienellä toyotallamme. Suuntana ovat Lofootit norjassa ja suunniteltu reitti kulkee Polvijärveltä Ouluun, Oulusta Ruotsin Abiskoon, Abiskosta Norjaan jonnekkin Lofoottien saaristoon ja sieltä samoja jälkiä mukaillen takaisin. Koko seikkailu temmattiin viikko sitten tuulesta ja nyt lähtöpäivänä oli seikkailumieli kohdillaan. Vastoin kaikkia odotuksia saimme aika näppärästi pakattua kuuden yön varusteet ruokineen pieneen autoomme. Niina, Sarah ja Savanna lähtivät kymmenen maita Polvijärveltä ja noukkivat Netan mukaan Kontiolahdelta. Tästä alkoi ensimmäisen päivän ajotaival kohti Oulua. Matkalla pysähdyttiin Juuassa jätskille ja myöhemmin hampurilaiselle. Vuokatin kautta ajeltiin. Mukava oli ajella, kun matka meni joutuisaan ja sää oli mitä kaunein. Perillä Oulussa käytiin ostamassa tytöille makuupussit xxl:stä. Pienoinen takaisku retkelle oli, että tytöille tilatut ale-pussit eivät ehtineet tulla postissa meille ja nyt saimme ostaa yli puolta kalliimmat pussit liikkeestä. Mutta pääasiahan on, että tytöillä on nyt hyvät, pitkäikäiset kolmen vuodenajan pussit. Oli tytöt tosi onnellisia, kun illalla pääsivät kylmästä tuulesta ihanan pehmeisiin ja lämpimiin pussukoihin unta odottelemaan.
Yöksi ajelimme Nallikarin leirintäalueelle Pohjanlahden rannalle. Teltan kasaus kävi kahdelta hengeltä sukkelaan, kun tytöt viihdyttivät itseään leikkiksellä. Pakko sanoa että loistava leirintäalue on kyseessä. Upealla paikalla ja hyvässä kunnossa pidetty. Huoltokatoksia oli vvain jostain syystä yksi ainokainen käytössä, mikä aiheutti aika pitkiä vessamatkoja teltalta käsin. Iltaruoan jälkeen kävelimme katsomaan, miltä merenrannalla näyttää. Kertakaikkiaan upea hiekkaranta, rauhoittava meri saarinäkymineen ja etempänä näkyvine purjeveneineen ja hieno majakan näköinen näköala/tähystyspaikka merelle. Kiipesimme ylös katselemaan maisemia. Tytöt leikkivät hiekalla ja kuvailivat puhelimillaan onnellisina. Ihanaa olla lomalla! Illalla teltassa lueskeltiin vielä kirjoja ja tehtiin oppi ja ilo kortteja. Huomenna hervottoman pitkä ajomatka edessä, mutta ei haittaa. Niin paljon hienoa nähtävää luvassa!
3.7.2019
Iloinen aamu hyvin nukutun yön jälkeen. Tytöt nautti leirintäalueen leikkiksestä ja tuunattiin strangella puuroa, mehukeittoa ja muita hörsöjä. Sitten suunnattiin Oulun keskustaan etsimään forexia, johon olimme varanneet sekä ruotsin, että norjan kruunuja varoiksi, kun netissä joka paikassa toitotettiin, että niitä on hyvä olla varalta mukana pohjoisessa matkatessa. Pienillä paikoilla kun rahaa ei saa vaihdettua, eikä sen enempää nostettua. Ite ei kyllä löydetty mitään paikkaa ruotsin puolella, missä kortti ei olisi käynyt. Mutta onpahan saanu katsella hauskoja erilaisia seteleitä. Sen sijaan hieman yllätyksenä tuli, että kun puhut kauniisti englantia, sinulle vastataan ruotsiksi! Tämä tuli ilmi, kun olimme ostamassa jäätelöitä matkan varrella olleesta kioskista.
Mutta eipäs hätäillä. Ensin ajoimme Oulusta Kemiin tuskastuttavan hitaasti valtavien tietöiden takia. Siitä suuntasimme Tornioon, jonka liepeillä söimme strangenuudeleita ja siitä Haaparannan kautta Ruotsiin. Heti rajan takana kävimme valtavan isossa karkkikaupassa! Sarah löysi ilokseen metripurkkia ja sinisen välkkyvän tikkaritutin. Savanna hamstrasi irtokarkkeja ja löysi kivoja suklaamunia ja toki aikuisetki löysi yhtä ja toista mieluista.
Matka jatkui koko ajan muuttuvissa pohjoisen maisemissa aina Abiskoon saakka. Vähän väliä saimme ihastella toinen toistaan kauniimpia jokia ja koskia. Yksi kauniimmista koskista sattui olemaan levähdyspaikalla noin tuntia ennen kiirunaa, jossa söimme tyttöjen riemuksi makaronia ja lihapullakastiketta. Siinä joessa huuhdellessaan astioita ei voinut olla miettimättä, kuinka onnekas on, kun pääsi tämänkin hetken kokemaan. Tytöt leikkivät leikkiksellä ja kävivät seikkailemassa Netan kanssa läheisellä sillalla. Savanna löysi jonkin kauniin kukan, jota emme olleet Suomessa koskaan nähneet. Sarah nautti silmin nähden pomppiessaan kivillä ja esitellessään, miten kovaa pääsi juoksemaan. Perheaikaa parhaimmillaan!
Matka jatkui iltaan saakka pikkuhiljaa komistuvissa vuorimaisemissa. Yhden poronkin onnistuimme bongaamaan. Viimein edessä alkoivat siintää upeat lumihuiput, joita pysähdyimme moneen kertaan ihastelemaan ja kuvaamaan. Tytöt keräsivät suopursuja ja ihmettelivät maisemia. Sarahin mielestähän maisema käsitteenä on sama kuin taivas, vuori ja järvi tai pelto samassa kuvassa =)
Abiskossa saimme hieman etsiä, että löysimme leirintäalueen. Paikassa olisi ollut paljon mökki ja hostellitarjontaa, mutta telttapaikkoja ei mainostettu missään ja suojelualueellahan ei telttaansa mihin vain voi laittaa. Lopulta sellainen löytyi kysymällä turreinfosta. Telttailualue ei ollut camping, joka tarkoitti sitä, että saimme kantaa kaikki konttiin pakatut tavarat, jotka halusimme telttaan n.puolen kilometrin matkan telttapaikalle. Mutta ei se mitään. Alue oli valtavan hieno! Telttapaikat vaivaiskoivujen seassa, vierellä lumihuippuiset vuoret ja järvi sekä alueella täysin uudet vessat ja suihkut. Nyt on retkielämä kohillaan! Sääkin on meitä suosinut! Aurinkoisessa säässä olemme toistaiseksi saaneet retkeillä. Iltapala varvikossa vuoria ihmetellen ja sitten telttaan unille. Katsotaan, mitä huominen tuo tullessaan
4.7.2019
Yöllä satoi kiitettävästi. Aamulla herättiin märkään ja harmaaseen maastoon. Ei satanut enää, mutta uusi hieno teltta oli vuotanut molemmista päistä. Onneksi pahimmat vauriot osuivat lasten kirjoihin, eivätkä makuupusseihin! Siitä selvittiin säikähdyksellä. Koko päiväksi oli luvattu pilvistä säätä, mikä tarkoitti, että koko päivän oli vuoroin pilvistä, vuoroin tihkusadetta. Herättyä kävimme suihkussa ja pakkasimme kostean teltan. Telttalätkää luovuttaessa kävimme tutustumassa Abiskon turistisentteriin. Pieni, mutta siisti ja mielenkiintoinen paikka, missä esitettiin mm yötöntä yötä ja lapsille oli siisti oma nurkkaus virikkeineen.
Viitisen tuntia ajettiin Abiskosta Norjan Svolvaeriin, joka kuuluu Lofoottien saariryhmään. Maisemat muuttuivat taas lähes heti rajan jälkeen. Jos Ruotsissa oli kaikki suurta ja huoliteltua, Norjassa kaikki on heppoisen näköistä ja rosoista. Vuoret muuttuivat ensin paljaiksi kallioiksi ja hetken päästä pääsimme mutkittelemaan vuonojen ympärillä. Sääli vaan, kun valtaosa pysähdys ja näköalapaikoista oli metsittynyt umpeen, eikä kuvaamaan oikein päässyt. Matkalla pysähdeltiin kuvaamaan jonkin verran, mutta tihkusade vei enimmät halut nousta autosta. Keittelimme risottoa taukopaikalla, jossa oli toisen maailmansodan muistomerkki. Narvikin ympäristössä sotamuistomerkkejä löytyi jokaisen nurkan takaa. Ajoimme ainakin kahden suuren sillan yli ja lukuisissa tunneleissa, joista pisin oli kuusi kilometriä pitkä! Heti lofoottitien alkaessa tienlaitojen ja maisemien hoitokin muuttui huomattavasti parempaan suuntaan ja oli ilo päästä taas kuvaamaan kauniita maisemia ja vastaan tulevia ihmeitä.
Svolvaerissa piipahdimme hetkeksi suureen ostoskeskukseen, josta tytöt saivat pientä puuhaa, sekä isossa ruokakaupassa, josta ostimme ainakin ihanaa leipää, söpön mini ketsupin, tuubijuustoa ja vähän ruokatuliaisia. Sitten ajeltiinkin vain kymppiminsa ja oltiin leirintäalueella upeissa maisemissa. Ja tällä kertaa saatiin auto teltan viereen ja viime yön jäljiltä räjähtäny takis taas järjestykseen. Päivälliseksi soijabolognesea ja rakettispagettia, teltassa muutama erä dopplea ja iltasaduksi huomisen teemaan sopiva Mauri Kummaksen “viikingit tulevat” ja päivä oli pulkassa. Aivan loistava iltapäivä!
5.7.2019
Aamupalan jälkeen suuntasimme kohti Lofotr viikinkimuseota. Sää oli pilvinen ja tuulinen, mutta onneksi ei satanut. Lippu museoon aikuiselle maksoi 200 norjan kruunua ja lapselle 150. Savanna pääsi ihan ilmaiseksi. Näimme museossa viikinkien käyttämiä työkaluja, koruja ja vaatteita. Museo koostui kahdesta isommasta rakennuksesta ja muista pienistä jutuista ulkona. Aktiviteetteina oli mm. viikinkien aikaisten pelien pelaamista, jousiammuntaa ja talutusratsastusta lapsille. Savanna pääsi ensimmäistä kertaa hevosen selkään, mikä oli ihan mahtava juttu! Talutusratsastus sijaitsi rannalla, missä oli myös viikinkilaiva ja muita veneitä. Ulkona asusti myös söpöjä poneja, villisikoja, lampaita ja kanoja. Viikinkien aikaista kotieläimistöä siis. Museon kaupasta Niina sai itselleen ihanat mustikkakorvakorut, Sarah sai vihkon ja Savanna söpön pupupehmon. Museossa oli vanhan viikinkitalon muotoon rakennettu suuri asumus, ihan kuin ylösalaisin käännetty laiva, jonka sisällä oli esillä viikinkien aikaista elämää esittäviä huoneita ja tarvekaluja. Kaikki uutta tosin. Kahviorakennuksessa oli pieni museohuoneisto, joka kertoi viikinkien ajasta ja esitteli saarelta löydettyjä paikallisia viikinkiaikaisia arkeologisia löytöjä. Hienosti tehty kokoperheen paikka, jossa oli isommalla alalla paljon puuhaa ja tutkittavaa yhdessä lasten kanssa. Jos paikkaan olisi tullut yksin aikuisena, olisi se jättänyt kylmäksi. Sarahkin sanoi olevansa hieman pettynyt, kun museossa ei ollut paljonkaan aitoa, eikä yhtään hurjaa juttua. Täytynee joskus käydä Oslon viikinkimuseossa tutustumassa, jos meno olisi hurjempaa.
Museosta lähdettiin Haukland biitsille, joka oli todella kaunis. Vesi oli kristallinkirkasta ja hiekka lumivalkoista. Ranta antoi hauskan kontrastin jylhälle vuorimaisemalle. Aurinkokin alkoi pilkistää pilvien välistä. Netta keräsi simpukankuoria ja Sarah, Savanna ja Niina laski, että rantakivissä oli yhteensä 61 pientä etanaa.
Seuraavana suunnattiin Nusfjordin kalastajakylään ja aurinko alkoi paistaa ihan kunnolla. Keltaiset ja punaiset pienet mökit loivat väriläiskän keskelle vihreää vuoristoa ja paljasta hasmaata kallioseinää vasten. Sarah ja Niina kiipesivät kylän laidalla olevalle “vuorelle”, josta aukesi kauniit maisemat. Kylästä löysimme kivan pikkukaupan, mistä ostettiin tuliaisia kotiin. Savanna parka kaatui kaupan portaissa ja polveen sattui itkun verran. Kaupantäti toi Savalle lohtutikkarin ja päästiin tutustumaan upeaan kauppaan, jonka seinät oli sisustettu vanhoilla kauppapakkauksilla ja tiskillä oli lähes metrinen vanha kassakone!
Lopuksi ajelimme läheisille rannoille, Rambergiin ja Skagsandeniin, joista ensimmäistä on verrattu Rio de janeiron hiekkarantoihin. Näky jota ei voi vangita kameralla! Turkoosia vettä, valkeaa hiekkaa, kuun sirppinä kaartuva ranta ja kaiken tämän kehystää uljas lofoottien vuoririvistö. Täältä löydettiin iso simpukankuori, joka päätettiin liittää matkamuistoihin. Käytiin kotimatkalla vielä Rema 1000:sta ostamassa nutellaa ja muita hömpötyksiä. Raunolle olisi ostettu tuomiseksi hieno viikinkilaivalla kuvioitu oluttölkki, mutta ilmeisesti Norjassa alkoholin myynti päättyy tuntia aiemmin kuin Suomessa, kun emme vähän kahdeksan jälkeen saaneet olutta ostettua. Illalla syötiin Niinan tekemiä lettuja nutellan kera! Mukava oli paistella ja mussutella lättyjä leirintäalueen huoltokatoksessa ja nauttia samalla lofoottien kauneudesta. Ei nimittäin ollut hullumpi paikka leiriytyä. Sandvika camping, 10 min päässä Svolvaerista, pienellä rannalla, kauniissa vuorimaisemassa! Ihan täydellistä!
6.7.2019 Tänään alkoi kotimatka. Aamulla laitettiin teltta taas kasaan. Tällä kertaa hyvin rivakkaan, kun sade uhkasi alkaa juuri aamiaisen jälkeen. On ollut niin mukava kokkailla ruokaa strangella, syödä ulkona ja juoda kuksasta! Ihan paras tapa elää! Vuoristoilmakin on tehnyt tehtävänsä. Mukavasti on alkanut iltaa kohti raukaista ja haukottaa itse kutakin. Tosin silti ollaan käyty joka ilta nukkumaan lähempänä puolta yötä. Eilenkin alettiin vasta kympin maita paistamaan lettuja. Tytöt ei oo muistanu puhelimia juuri ollenkaan. Autossa on raikanut hevisaurus aamusta iltaan, jokaiselta stopilta on löytynyt jotain kivaa katseltavaa, löydettävää tai puuhaa ja illalla Oulusta ostettu uusi pallo on ollut mitä mainiointa viihdettä. Autoillessa on myös nähty vaikka mitä nelijalkaisia. Tienlaidoilla on laiduntanut heppoja, lampaita ja lehmiä ja auton edestä tien ovat ylittäneet ainakin metsoherra (hyvin läheltä tuulilasia), lumikko, kettuvauva ja saukko. Niin ja nähtiinhän me Ruotsissa se yksi porokin. Näitä on ollut kiva bongailla yhdessä.
Tänään ajettiin vähän lyhyempi pätkä, sillä Norjan puolella sää oli ennusteen mukaan huomattavasti parempi kuin Ruotsissa. Ajelimme Slovaerista Narvikkiin yhdellä jätskistopilla. Narvikin ja Lofoottien välillä ovat tulleet tutuksi monet upean kamalat sillat ja tunnelit, joista pisin oli peräti 6,4km. Tytöt on ollu erityisen innoissaan tunneleista, joita on odotettu aina kovasti.
Narvikissa etsimme ensin leirintäalueen. Ensimmäinen kokelas ei ollut jostain syystä auki. Toinen tärppäsi. Saimme majoittua koko komppanja 200 kruunulla leirintäalueelle, jolla a) ei ollut käytännössä muita kuin me b) oli jonkin omalle pihalle pykätty ja c) tämä joku oli n.50v setä, jolla oli pitkä harmaa heviletti. Pelottavaa. Niina oli ihan varma että tarina päättyy kuin huonoissa kauhuleffoissa. Onneksi iltaa kohti leirintäalue oli käytännössä täynnä karavaanareita ja saimme nukkua huoletta.
Pystytettyämme jälleen teltan (tällä kertaa käytännösä ruoholla naamioidulle kalliolle, johon tikut oli hyvin haastava saada kiinni) lähdimme tutustumaan itse Narvikkiin. Oikein sievä kaupunki, jossa oli paljon sotaan liittyviä muistomerkkejä. Kävimme syömässä pizzat italialaisessa ravintolassa ja tytöt saivat testata peräti kaksi leikkipuistoa, joista toinen oli kauniin kivikirkon kirkkomaalla. Kävimme ostamassa Raunolle tuliaisen ja kävelimme katuja kaikesta kauniista nauttien. Sarah on juuri oppinut lukemaan ja lueskeli vastaan tulevia kylttejä onnesta soikeana. Takaisin teltalle pelaamaan uunoa ja lueskelemaan kuka mitäkin. Pizzaakin jäi vielä iltapalaksi. Huomenna onkin sitten pitkä ajopäivä.
7.7.2019
Sunnuntaina heräsimme ihanaan aurinkoiseen säähän. Ja mikä yllätys meitä odottikaan! Olimme nukkuneet yömme upeiden lumihuippuisten vuorten ympäröiminä! Eilen ei vain ollut asiasta tietoakaan, sen verran tihkuinen ja harmaa iltapäivä oli. Nautiskelimme hitaasta aamiaisesta…paistettiin munia ja syöpöteltiin puuroa kaikessa rauhassa. Niina kävi virkistäytymässä suihkussa, josta perhanan asuntoautoilijat olivat kerenneet viedä kaiken lämpimän veden. Hyvin oli tukka pörröllä kokemuksen jälkeen.
Sitten alkoikin pysähdyksineen semmoinen kahdeksan tunnin ajotaival Narvikista Romaniemelle. Kaunis aurinkoinen sää jäi Norjan puolelle ja Ruotsissa ajelinne pilvisessä, välillä tihuuttavassa säässä. Sen verran kostea keli oli, että strangeruoka vaihtui huoltoaseman “ranskalaisiin hodareihin”. Abiskossa tankkailtiin auto ja jäätiin shoppaamaan karkkeja ja muita paikallisia herkkuja, kun kruunuja oli vielä reilusti jäljellä. Irtokarkkeja tosin emme ostaneet, sillä ne olisi pitänyt ostaa 5l sankkoon!! Ja kilohinta oli kalliimpi mitä vähempi osti!?! Nooo…tytöt löyti kuiteski trollisormustikkareita, tuttitikkareita, valtavia notskivaahtiksia…maukas visiitti siis.
Matka Rovaniemelle oli Kiirunan jälkeen ehdottomasti maisemaköyhin, mutta yllättävän nopeasti aika kuitenkin meni. Rovaniemellä majoituttiin joen rantaan Ounaskoski campingille ja pystytettiin teltta viimeistä kertaa retken aikana. Vähän haikeaa! Netta sai kuuman suihkun ja Niina taiteili soija-italianpataa. Vielä jätskit tytöille ja eiköhän se päivä liene pulkassa telttatouhuja varten.
8.7.2019
Reissun viimeinen päivä alkoi aurinkoisena ja tuulisena. Aamupuuroa syödessä sai pitää eväistään kiinni, ettei tuuli vie niitä mennessään. Teltta viimeisen kerran kasaan ja pakkauduttiin autoon. Vielä oli yksi etappi tehtävänä ennen kuin kotimatka alkaisi. Ajelimme kymppiminsan ja löysimme helposti Joulupukin pajalle. Paja oli upea punaisiksi maalatuista pyöröhirsirakennuksista koostuva alue, jossa oli napapiirin ylityspaikka, joulukukin virallinen postitoimisto, paljon lahjatavarakauppoja, hieno joulusta kertova näyttely, sekä itseoikeutetusti joulupukki ja osa hänen poroistaan.
Kiersimme näyttelyn, joka johti meidät tapaamaan joulupukkia. Pukki kyseli, muistavatko tytöt mitä olivat pukilta viime jouluna saaneet ja Sarah teki pukille reklamaation rikki menneestä piirrustustaulustaan. Pukin kanssa olisi saanut ottaa todella kalliin valokuvankin, mutta onneksi tyttöjä jännitti sen verran, ettei kuvaa otettu ollenkaan. Ostimme tytöille vielä viimeiset matkamuistot pukin pajasta/retkeltä. Seuraavaksi piipahdimme pukin pääpostiin. Lähetimme sieltä kortit kotiin napapiirin omalla portileimalla. Viimeiseksi menimme moikkaamaan pukin poroja. Aitauksessa oli kolme upeaa sarvipäistä urosta, sekä emä ja toukokuussa syntynyt vasa. Ihanan söpöjä, ihanan pehmeitä ja ah niin lutusia Petteri Punakuonon kavereita. Syötimme vasalle ja emälle lehtiä puun oksasta ja rapsuttelimme poroja kylliksemme. Sarah halusi kysyä poronhoitajalta, miksi porojen sarvissa oli karvaa. Tämä selvisi ja lähdimme tekemään retkemme viimeistä strangeruokaa alueen paussipöydille. Vielä kuuden tunnin ajo kotiin ja stopit päälle. Olipa upea reissu!
Japani 2019
Matkapäiväkirja
2019 Japani – Osaka ja Tokio
Mukana menossa: Niina, Rauno, Sarah ja Savanna
5.3.2019
Eilen oli matkustuspäivä. Polvijärveltä Joensuuhun Raunon äitin kyydillä, Joensuusta Helsinkiin junalla ja Helsingistä Osakaan Finnairin koneella. Junassa muksujen jännitys oli vähän turhan korkealla, mutta lentokentälle päästyä jännitys muuttui ihmetykseksi ja odotukseksi. Yölento meni kivuttomasti. Uusi ja hieno kone oli. Oikeastaan ainut miinus olivat viihdejärjestelmän kuulokkeet, jotka vinkuivat niin, että ohjelmat oli parempi katsoa ilman ääniä.
Tämän päivän aloitimme Osakan lentokentällä. Rauno kävi seikkailemassa kentän ylemmissä kerroksissa ja selvitti paluulentoamme. Helsingin kentällä meille nimittäin ilmeni, että paluulentomme oli jonkinlainen pakkokimppa halvan hintansa vuoksi. Emme kuitenkaan aikoneet lentää Osakasta Tokioon, vaihtaa lentokenttää neljässä tunnissa muksujen ja laukkujen kanssa ja lentää sitten Tokiosta kotiin. Ehei..mahdoton yhtälö. Jo pelkkä Naritan kenttä vie kolme tuntia ja siirtymä sinne tunnin. Meillä oli tarkoitus junailla Tokioon jo muutamaa päivää ennen lentoa ja fiilistellä siellä parhaat mestat läpi ennen kotiin paluuta. No, lentoasia järjestyi hintaan 200€ per pää, eli käytännössä maksoimme nyt normaalihinnan lennoista edellisen alekimpan sijaan.
Oltiin kaikki ihan täpinöissään kun päästiin Osakan kentälle. Jälleennäkeminen juoma-automaattien kanssa oli lähes herkkä hetki. Tytöt oli ihan innoissaan, kun pääsivät laskemaan kolikoita automaatteihin ja valitsemaan juomiaan. Ikinä ei ymmärrys riitä, miksei näitä ihania mehuja, eti teelaatuja ja kaikkia kymmeniä tölkkikahveja voi saada suomen kaupoista! Raunon seikkaillessa me muut valkkasimme infopisteestä mukaamme reiluhkon nipun esitteitä, joista osa oli englanniksi, osa japaniksi, mutta kaikki yhtä upeilla kuvilla varustettuja. Kentän Lawsonilta ostimme vähän junaevästä. Osakan kenttä on rakennettu keinotekoiselle saarelle mereen ja matka sieltä Osakan Nambaan kestäisi vielä kolmisen varttia. Junassa, joka oikeastaan oli maan päällä kulkeva metro, oli ihana fiilistellä tunnelmaa, ihmisiä, maisemoita ja syödä eväitä. Savanna parka pellavapäänä tullaan syömään täällä elävältä..sen verran japanilaiset rakastavat lapsia ja pikku blondi on heille jotain täysin vastustamatonta. Onneksi maan tavat ovat hyvin hillittyjä ja ihastelun lisäksi ei ole tiedossa muuta kontaktia. Japanilaiset yli-ihanat kolmioleivät nassuun ja asemalta ulos etsimään toimistoa, josta saimme asuntomme avaimen. Vartin kävely kauniin siistin ja ah niin japanilaisen jämptin ja hillityn kaupungin läpi ja asuntomme löyti keskeltä paikallista asuinaluetta ison ostoskestuksen ja koulun vierestä. Metrolle matkaa kaksi minuuttia ja sillä alle kymmenen minuuttia, niin pääsisimme keskeisille turrealueille. Täydellinen sijainti siis. Eikä asunnossakaan ollut valittamista! 43 neliöinen asunto keittiöineen ja ammeineen. Tytöt oli seota vessassa, kun pönttö oli lämmin ja siinä sai painella vaikka mitä näppäimiä jos uskalsi.
Otettiin parin tunnin päikkärit, sen verran rankka vuorokausi oltiin matkustettu. Sitten etsimään kaupungille iltaruokaa. Päädyimme syömään pieneen kivaan ramen-nuudelipaikkaan. Tytöt uskalsivat tilata peräti kipot riisiä, mutta hienosti maistelivat meidän rameneita. Niin ja mikä hienointa, tunnelman lisäksi siis, heti ekassa ruokapaikassa pääsimme tilaamaan ruoat koneelta. Raha työnnettiin koneeseen, painettiin ruoka-annoksen kuvaa ja kone sylkäisi ulos pienen lapun, joka annettiin kokille. Valmiit eväät tuotiin sitten auliisti hymyillen ja kumarrellen pöytiin. Ollaan niin Japanissa!! Ennen pitkää kuumaa suihkua kävimme kotimatkalla vielä isossa ruokakaupassa, jollaiseen emme aiemmilla Japanin reissuillamme ollet vielä törmänneet. Ostimme vähän sitä ja tätä ihanaa valmiiksi aamiaiselle. Ihanaa olla taas täällä!
6.3.2019
Tänään nukuttiin tarkoituksella pitkään. Heräiltiin vasta kympin tienoilla. Aamiaiseksi herkuteltiin japanilaisilla riisikakuilla, yokitorilla, juguilla ja kylmällä kahvilla. Tytöillä lurpotti silmät siihen malliin ja ruoka ei oikein maistunu, joten katsoimme parhaaksi tapella molemmille buranat alas kurkusta ennen päivän juoksuja. Aloitimme päivän suuntaamalla vieressä olevalle metrolle ja ostamalla Raunolle ja Niinalle icoca-metrokortit ja Sarahille vastaavan paperisen lasten version. Savanna pääsee vielä vapaamatkalaisena japanin julkisilla, kun on alle kuusi vuotta. Ja sitten päästiin metroilemaan. Sarah oppi heti jutun juonen ja innostui metroilusta tosissaan. Hitsi kun siistiä…omat icoca-cortit=)
Metroilimme muutaman pysäkin välin ja läksimme katselemaan ihan summamutikassa kauppapaikkoja. Melkein heti vastaan tuli valtava katettu ostoskatu, josta kolusimme muutaman meitä kiinnostavan liikkeen. Sarah osti eskariin tuliaisia, kolusimme läpi ihmeellisen ihanan karkkikaupan ja olimme tikahtua ihastukseen valtavassa kolmikerroksisessa hello kitty puodissa. Yhdessä liikkeessä myytiin japanilaista herkkua, vihreäteepehmistä! Ihan parasta ikinä ja niin veikeän vihreää. Sarahin ja Niinan uusi lempiherkku, mutta maistui muillekkin. Lounaaksi tytöt tinkasivat pizzaa, joten suostuimme esittelemään millaista japanilainen pizza oli. Löysimme kivan paikan, jossa sai syödä niin paljon kuin jaksoi. Ja todentotta..jos turtlesissa syödään kermavaahtopizzaa, ei se ole ohjelmaan keksitty juttu, vaan japanissa todella on tarjolla jälkiruokapizzoja! Lämmintä vaniljakreemillä päällystettyä pizzaa, tai kermalla ja hedelmillä päällystettyä..saisiko olla…meille maistui. Syötyämme jatkoimme kävelyä ostoskatua pitkin yli kanavan ja päädyimme dotonborin ostosalueelle. Täällä ihmettelimme hetken kanavan vartta ja ihmisvilinää ja bongasimme seinillä mitä uskomattomampia mainoksia jättirapuineen ja mustekaloineen. Tänne pitää ehdottomasti päästä joku ilta pimeällä uudestaan ihmettelemään maisemaa värivaloissa. Asunnolle metroiltuamme koetimme käydä läheisessä leikkipuistossa, mutta olimme kokonaan unohtaneet, että japanissa puistot suljetaan yöksi. Tässä tapauksessa jo kello viideltä. Saman saimme huomata koettaessamme seuraavaksi päästä läheisen temppelin pihalle. No, ei se mitään. Lomapäiviä on vielä reilusti edessä. Katselimme vielä hetken eilen löytämämme ostarin yläkertaa ja totesimme, että sieltä on tultava ostamaan useampi kiva juttu ennen kotiin lähtöä. Illan päätteeksi tytöt pääsivät nauttimaan vaahtokylvystä asunnon ammeeseen Raunon shopatessa meille iltapalaa. Oikein mukava ja makoisa päivä! Ainiin..tärkein..tänään pääsimme viimein Lawsonin kanapalleroitten makuun. Asia, jota Rauno on viimeiset viisi vuotta odottanut=)
7.3.2019
Meille on kehkeytymässä mielenkiintoinen lomarytmi. Herättiin yhdeltätoista, kun sarah ilmoitti kuolevansa nälkään. Aamiaista asunnolla ja sitten suoraan leikkipuistoon, joka eilen illalla jäi meiltä väliin. Puisto ei ollut suuri, mutta tytöt saivat siitä ilon irti. Lisäksi saimme ihastella kahden vanhemman rouvan liikehdintää(sana hukassa) viuhkojen kanssa. Kaunista ja sulavaa. Tästä jatkoimme metrolle ja sillä päivän pääkohteeseen osakan linnaan. Nykyinen 90-luvulla vanhaa kunnioittaen rakennettu linna toimi museona ja näköalapaikkana, mutta paikalla alunperin sijainnut 1500-luvulla rakennettu linna oli rakennettu puollustustarjoitukseen. Linnaa kiersivät mahtavat vallihaudat ja puistoalueet. Harmi vain, kevät on tänä vuonna hieman myöhässä, eikä puissa ollut vielä lehtiä. Linnan muurit oli rakennettu valtavista kivistä, joita eri suvut aikanaan ovat linnan rakentamista varten lahjoittaneet. Itse linna oli upea kahdeksan kerroksinen rakennus, jonka jokaisessa kerroksessa oli oma juttunsa. Yhdessä kerroksessa oli esillä vanhoja samuraimiekkoja ja kypäriä, sekä muita aseita ja esineistöä. Yksi kerros oli täytetty upeilla vanhoilla maalauksilla ja sermeillä. Yksi kerros taas oli täynnä linnan historiaa käsitteleviä pätkiä, jotka oli luotu hologrammikuvilla kolmiulotteisiin pienen tv:n kokoisiin boxeihin. Hienointa oli ehkä kuitenkin päästä ylös linnan näköalatasanteelle ja katsella Osakan kaupunkia ja linnan puutarhaa lintuperspektiivistä. Linnasta ostettiin vielä muistoksi the jääkaappimagneetti ja muutama postikortti, joissa oli kuvattuna vanhoja kauniita antiikkiesineitä
Linnaseikkailun jälkeen kävimme huokaisemassa ja herkuttelemassa kahvilassa. Rauno tilasi Sarahille american woffeleita ja pöytään ilmestyi american coffee..Savanna sai saman tilauksen suoraan oikein, kun näyteherkuista näytettiin kännykuvia kassalla tilatessa. Päivän japanilainen kaffeherkku oli green matsha jäähilejuoma, joka oli enemmän kuin virkistävä ja herkullinen. Seuraavaksi aamupäivällä ohittamamme leikkipuiston kimppuun. Tässä olisi vierähtänyt pitempikin hetki, jollei sadepilven reuna olisi juuri pahaksi onneksi tullut kesken leikin kastelemaan aluetta. No, eipä tuo haitannut. Ilta alkoi jo hämärtää ja ajatuksena oli mennä ihailemaan eilen päivällä näkemäämme dotonborin aluetta valoloistossaan ja syömään alueelle päivällistä. Osakaa sanotaan Japanin keittiöksi ja se näkyi, tuoksui ja maistui alueella. Värivaloviidakossa oli jos jonkinmoista japanilaista herkkupaikkaa. Tänään päädyimme syömään toista paikallisista herkuista, okonomiakia. Rauno tilasi itselleen beefin ja Niina juustovetoisen okonomiakin, joita tytöt innolla tutkivat. Älyttömän hyvää! Ja hauskana lisänä, ruoat sai tilata itse pöydissä olevilta tableteilta tätä varten kehitettyä sovellusta käyttäen. Ruoan tilaaminen ei missään muualla ole yhtä helppoa, kuin japanissa, sillä lähes kaikissa keskeisissä paikoissa ruokien annoskuvat tai jopa valmiit muoviannokset ovat esillä valintaa helpottamassa.
Illan päätteeksi piipahdimme vielä yhden pelihallin ovensuulle ostamaan “automaattimunia” näitä kinderyllärin tapaisia juttuja, joita myydään suomessakin huoltoasemilla ym. Paitsi että täällä lelut ovat laadukkaampia ja niitä on satoja eri vaihtoehtoja…mangatyyppejä, disneyhahmoja, pokemoneja, limapalloja…rajattomasti kaikkea kivaa. Tytöt oli ihan pilvessä paikan nähdessään. Ja kaiken huipuksi Sarah sai vielä ongittua itse koura-automaatista siistin snoopy-avaimenperän. Kiva päättää päivä metroilemalla asunnolle!
8.3.2019
Tänään aloitimme aamun etsimällä aamiaista viereisestä kauppahallista, joka osoittautui paikallisten tukkuhalliksi. Uusi ja hieno paikka oli täynnä kaikkea kumisaappaista ja keittiötarvikkeista eläviin mereneläviin, kuten tonnikaloihin ja pallokaloihin. Söimme aamiaisen pienessä kahvilassa tukkuhallin yhteydessä. Kahvilan täti tykästyi tyttöihin niin kovin, että antoi heille lahjaksi ensin keksiä, sitten snäksejä ja lopuksi tyttöjen ihaillessa seinällä olevaa sumopainijajulistetta saimme vielä hienon riisipaperille japaniksi painetun sumopainijulisteen. Kauniisti täti kertoi, mitä julisteessa luki, mutta arvailun varaan jää, oliko julisteessa sumopainijoiden nimiä, otteluaikataulu vai muuta vastaavaa. Jokatapauksessa täti sai meiltä vastalahjaksi muumitikkareita, joita oli juuri tällaisiä lahjustilanteita varten varattu kotoa mukaan.
Sitten suunnattiin metrolle ja sillä umedaan, jossa sijaitsi valtava 170m korkea ja kaikkiaan 40 kerrosta käsittävä pilvenpiirtäjä. Ihmettelimme rakennusta ensin ulkoa ja kävelimme pienessä japanilaisessa puutarhassa, jossa oli hauskoja vesiaiheita joiden vesi virtasi vastavirtaan putouksen kiviä alhaalta ylös. Sitten uskallauduimme sisään rakennukseen. Hissipoika vei meidät kerrokseen nro 39, josta käsin ihailimme allemme levittyvää Osakan kaupunkia. Kaupunki, kanava, kaikki kauniit sillat ja kaupunkia ympäröivät vuoret saivat aikaan vaikuttavan näyn. Mikäs sitä oli katsellessa ja samalla pehmistä ja olutta maistaessa. Samalla siinä muksujen mellakointia seuratessa mietimme, missä japanilaiset säilyttivät lapsiaan, sillä matkan aikana oli näkynyt vain kourallinen lapsia ja nekin niin pieniä, että kulkivat rattaissa. Samaan ajatuksern mahtui ihmetys länkkäreiden puutteesta katukuvasta. Kiinalaisia turisteja kyllä oli bonhailtu, mutta länkkäri oli kaupungissa harvinaisuus. Rauno kävi kävelemässä ylimmässä näköalakerroksessa. Pienet matkamuistot shopitista mukaan ja kohti seuraavaa yllättävää etappia…
…pilvenpiirtäjälle kävellessämme olimme tallustelleet yllätykseksemme sirkuksen ohi. Piirtäjän infopisteessä sitten tiedustelimme mitä esitteen tiedot olivat englanniksi ja olisiko tänään mahdollisesti esitystä. Täti neuvoi meille ystävällisesti, että tänään oli luvassa kaksikin esitystä ja liput saisi ostaa suoraan sirkuksen lippupisteestä. Niinan yksi suurista haaveista pikkutytöstä asti on ollut päästä ulkomailla johonkin suureen, oikeaan sirkukseen! Tätä tilaisuutta ei siis voinut missata! Ei ollut kellään vastaan sanomista, kun ostettiin 3300/2300¥ maksavat liput ja jonotettiin lähemmäs tunti sisään sirkukseen. Oikeaan sirkukseen! Meitä naurattivat oikeat pellet punaisine nenineen, strapetsitaiteilijat, taikuri, tasapainoilijat, seeprat, kahdella jalalla kävelevä elefantti ja oikea eläintenkesyttäjä leijonineen. Illan kohokohdiksi Sarah nosti Helinä-keijua muistuttavan keinutaiteilijan, Rauno bulgarialaiset miehet, jotka temppuilivat eräänlaisessa kaksipyötäisessä “marsuhäkissä”, Savanna tyttö pellen ja Niina leijonat. Aivan huikea show!! Ihan parasta!! Nyt sai sanoa, että sirkus on saapunut kaupunkiin
Sirkuksen jälkeen palasimme Umeda skybuildingille ja menimme päivälliselle sen alakertaan. Aiemmen rakennuksessa ollessamme bongasimme alakerrassa olevan ravintolakerroksen. Koko kerros oli täynnä ravintoloita, jotka oli rakennettu vieriviereen, aivan kuin vanha japanilainen kortteli. Kivetty tie, räystäät ja vanhan näköiset vesikourut, lyhdyt ja hienot yksityiskohdat, kuten vanhat julisteet, patsaat, pieni lelunäyttely ja esille laitettu vanha japanilainen olohuone tekivät paikasta viehättävän. Päädyimme syömään tempura ravintolaan. Rauno tilasi itselleen katkarapuja, me muut söimme kanaa ja erilaisia karviksia tempurataikinassa paistettuna ja riisipedillä tarjoiltuna. Ja vihdoin saimme loman ensimmäiset misokeitot. Japanilaisista japanilaisin maku! Metrolla kämpille ja Rauno läksi vielä iltakävelylle. Mikä päivä!!
9.3.2019
Tänään oli yksi reissun odotetuimmista päivistä. Aamiaisen jälkeen kipaisimme metrolle ja siitä junalle. Suuntana oli Nara upeine temppelialueineen ja pyhine peuroineen. Jo junasta näimme, että lyhyen, noin 40 min matkan aikana maisema muuttui huomattavasti kesäisemmäksi kuin Osakassa. Ruoho vihersi, puissa oli lehtiä ja mikä parasta, kirsikat olivat puhkeamassa kukkaan. Tätä emme odottaneet tällä reissulla näkevämme. Parin viikon päästä maa on varmasti kukkameren valtaama. Oli kiva saada tästä kauneudesta pieni sipaus. Junalla oli taas kiva mennä. Savanna mussutti matkaeväänä mansikkatäytteisiä kolmioleipiä. Sarahin nakit osoittautuivat juustoiksi. Tunnelma oli odottava. Tyttöjä oli etukäteen varoiteltu, että peurat saattaisivat syödä kaikkea käsilaukuista kameroihin ja tytöt olivatkin jättäneet ekana päivänä ostetut laukkunsa asunnolle. Naran asemalta kerkesimme kävellä muutaman sata metriä, kun ensimmäiset peurat ilmestyivät katukuvaan. Ja kylläpä niitä oli paljon! Peurat olivat täysin kesyjä ja kärkkyivät ihmisilta herkkuja. Pienissä kärryissä myytiin peuroille tarkoitettuja keksipakkauksia. Mekin ostimme pari ja voi, miten ahneesti peurat herkkunsa hamusivat. Osa peuroista osoittautui hyvinkin röyhkeiksi. Useampi koetti käydä käsilaukkua tutkimassa ja yksi pahapäinen kerkesi näykätä Niinaa takareidestä, kun ei heti saanut keksiään. Noh, söpöjä ne olivat. Tytötkin uskalsivat rapsuttaa elukoita kunnes kävimme ostamassa pehmikset ja etsimme peuravapaan spotin, että saisimme itse syödä herkkumme. Peurat ovat alueella pyhiä. Vanhan uskomuksen mukaan ne laskeutuvat vuorilta temppelialueelle päiväksi työskentelemään jumalille ja illan pimetessä nousevat takaisin metsiin. Temppelin sisälle veitikoita ei kuitenkaan päästetä, vaikka ison ja ihanan puiston ne olivatkin vallanneet viimeistä soppea myöten.
Narassa on paljon kauniita ja suuria temppelialueita, joista valitsimme vierailukohteeksemme ehkä sen kuuluisimman, Todajin temppelin. Aivan järkyttävän suuri ranennus kätki sisäänsä valtavan budhapatsaan. Patsaan korvat olivat suunnilleen ihmisen ja hiuskiehkurat noin ihmisen pään kokoiset. Budhan molemmin puolin oli hieman pienemmät kultaiset patsaat, joissa budha ei vielä ollut valaistunut( tälle on sanakin, mutten muista mikä). Itse budhapatsas oli itseoikeutetusti keskellä salia suoraan ovien edessä ja otti tässä sisään astujat vastaan. Nyt puhutaan jostain massiivisesta. Mikään valokuva ei tee oikeutta sille, mitä tänään näimme ja koimme!
Illalla Niina ja Rauno kävivät vielä vuorotellen iltajuoksuilla Shinsekaissa, valtavalla ravintola-alueella, jonka tunnusmerkkinä on kauan Osakan korkeimpana tornina tunnettu, eiffeltornin mallinen tsutenkaku-torni. Illan pimeässä ravintolat loistivat valomainoksineen ja ihmiset täyttivät pikkuhiljaa kujat ja kojut. Siinä kävellessä silmään osui sivukujilla muutama pienempi paikka, johon paikalliset jonottivat ulkona. Ei värivaloja, ei turhia mainoksia. Nämä olisi varmaan olleet niitä paikkoja, joihin olisi kannattanut mennä itsekkin jonottamaan. Mutta eipä sillä, loistavaa ruokaa saa täällä joka paikasta. Niina nautti kasvistempurasta täällä samalla kun Rauno viihdytti tyttöjä osakan linnan lähellä leikkipuistossa. Osia vaihdettaessa Niina jäi asunnolle tyttöjen kanssa ja Rauno läksi tornin suuntaan. Mutta mitä ihmettä! Lähes kaikki ruokapaikat olikin jo kiinni ja mies joutui palaamaan asunnolle familymartin einesgrillin kautta. Voi harmitus. Tornin valaistukset olivat kuitenkin olleet käymisen arvoiset.
10.3.2019
Tänään me käytiin Osakan aquariumilla. Matka taittui nopeasti kahdella metrolla. Matkalla herkuteltiin ajatuksella, jos kotonakin olisi metro. Niina jättäisi tytöt aamulla hoitoon yhden stopin jälkeen ja jatkaisi tästä metroillen vielä vaivion, pilkon ja muutaman keskustan pysäkin ohi, ja nousisi ulos metrosta Rantakylässä parin sadan metrin päässä työpaikasta. Illalla sama toisin päin. Ei tarvitsisi raappailla autoja lumesta, matkalla poikkeaisi ruokakauppaan tai ostaisi automaatista kuumaa kahvia lämpimikseen ennen kotiin pääsyä. Olisi se jännää. Tytöistä oikein toimiva ehdotus. Matkalla aquariumille pysähdyimme muutamaan liikkeeseen ja teimme pikkuostoksia. Sitten yritimme ohittaa miehen, joka möi pienessä kojussa jotain huumaavan tuoksuista. Ostimme häneltä kullekkin oman kapoisen juusto- tai makean perunatäytteisen herkun, jotka osoittautuivat hauskoiksi ja makoisiksi täytetyiksi vohveleiksi. Hyvin tekivät meille kauppansa. Sää oli sateinen ja lämmin välipala oli tervetullut.
Aquarium oli jo ulkoa hienon näköinen rakennus. Ostettiin liput ulkona olevasta kopperosta ja kuljettiin porttien läpi sisään. Turhat tavarat lukollisiin lokeroihin ja kierros voi alkaa. Nousimme heti ensimmäiseksi ehkä pisimmät, kapeimmat ja jyrkimmät liukuportaat ikinä. Ainakin suhteessa näin. Kai niitä pitempiä on jossain brasilian ostareissa kuljettu. Yläkerta alkoi esittelemällä japanin luontoa ja söpösti kerällä nukkuvat saukot valtasivat sydämet. Tästä läksimme kulkemaan kiertäen alaspäin rakennusta. Matkalla meille esiteltiin alueittain eri vesistöjen eläjiä painottaen kuitenkin isompiin lajeihin, vaikka toki esim. koralliriutat pikkukaloineen olivat myös edustettuna. Hauska yksityiskohta oli, että useiden isompien läjien kohdalla altaita pääsi katsomaan useasta eri kerroksesta ja korkeudesta. Samoin esimerkiksi saukkoja ja hylkeitä sai seurata sekä maanpäällä, että veden alla matkalla alaspäin. Kierroksen vetonauloja olivat eittämättä kaksi valashaita, jotka valtasivat rakennuksen keskiön ainakin kolmen tai neljän kerroksen korkeudelta. Ja hitsi vie vedeneläviä on vaikea kuvata! Ihan vihoviimeistä puuhaa..vastassa ovat vesi, lasi, liikkuvat kohteet, sormenjäljet ja heijastukset lasissa ja tässä tapauksessa vielä tönivät kiinalaiset turistit. Onneksi turistimassa katosi kuin tuhka tuuleen, kun valashain ensimmäiset ihailupaikat olivat menneet. Sitten päästiin nauttimaan kierroksesta, eikä tarvinnut pelätä että lapset hukkuisivat väkimassaan. Kierroksen lopussa oli hauskasti tehty kerros, jossa esiteltiin vedeneläjiä jäälauttojen alla. Kierros loppui saliin, jossa olisi saanut silittää kaloja, mutta siinä kohti meiltä loppui mielikuvitus ja siirryimme suoraan lahjatavaramyymälään. Niin, tosiaan..valashaiden lisäksi näimme mm. erilaisia rauskuja, vasarahain, hassuja pikku pingviinejä, merikilpikonnan, meduusoja, hylkeitä ja vaikka mitä muuta. Upea kokoelma hyvinvoivia ja hyvin pidettyjä eläimiä. Hyvin oli säästetty tämä retkikohde tälle sadepäivälle ja samalla reissulla bongattu huomiselle seuraava kohde. Mutta pakko vielä sanoa, että liian helpoksi on tehty tämä elämä mobiilin kanssa. Kauas on tultu niistä ajoista, kun kymmenen vuotta sitten ensimmäisen kerran kävimme Japanissa. Silloin ei toiminut puhelimessa netti, piti maksaa kahvilaan satajenisillä tietokoneajasta, että sai pidettyä kotiin yhteyttä sähköpostilla. Eikä silloin saanut katsottua puhelimesta säätä, vaan piti koettaa arpoa mikä lukuisista japanin paikallissäiden telkkaritiedotteista ehkä olisi alueelle oikea. Ja silloin kymmenen vuotta sitten japanilaiset istuivat metrossa ja lukivat lehtiä ja kirjoja söpöjen irtokansien suojassa, että kanssamatkustajat eivät tietäisi mitä oltiin lukemassa ja opus pysyi samalla siistinä. Nyt ihmiset kulkevat känny kourassa metrossakin. No, nytpä tiedetään, että huomennakin sataa ja suuntana ei siis ole suunniteltu universalstudio, vaan tyttöjen iloksi legoland discovery…mutta se olkoon vielä yllätys.
11.3.2019
Tänäänkin nukuimme pitkään. Ollaan oikeastaan puolittain jätetty aikaero omaan arvoonsa ja nukuttu joka aamu kymmeneen tai yhteentoista ja vastaavasti laitettu muksut iltakympin tienoilla sänkyyn. Tänään syötiin taas aamiaista kämpillä ja lähdettiin sitten metroilemaan samaa reittiä kuin eilenkin. Metsästimme pikkumarketeista Sarahille disney huulirasvaa, jollaisen Savanna oli eilen saanut. Siis samanlaista, mutta eri kuosilla. 7elevenillä tärppäsi ja nyt tytöillä on toisella lumikki, toisella ariel huulirasvat ja molemmat hyvin ylpeitä omistaan. Japani on kaiken maailman krääsän luvattu maa, sillä erolla, että missään muualla maailmassa krääsä ei ole laafukasta, kuin täällä. Jopa muksujen kapselilelut ja hilpetöörikauppojen tuotteet ovat todella laadukkaita (kunhan kiertää muutamat kiinashopitit). Alkajaisiksi Rauno vei meidät maailmanpyörään, jonne Savanna olisi kovasti ollut jo eilen menossa. Maailmanpyörä oli maailmankorkein! Ja mikä kummallisinta, siinä ei pelottanut yhtään, vaikka tivolien vastaavissa pikkupyörissä iskee välitön korkean paikan kammo. Yksi sopivan rauhallinen kierros riitti esittelemään alueen ilmasta käsin. Allemme jäi eilinen aquarium ja seuraava kohteemme, ostarin yhteyteen rakennettu legolandia. Näimme meren ja rahtilaivoja, useita erivärisiä valtavia siltoja ja bongasimme vielä universal studion harry potter maan linnantornitkin. Jää vähän kaivelemaan kun studio jäi meiltä käymättä, mutta eihän tämmöiseen paikkaan riittäisi kuukausikaan jos kaiken oleellisen tahtoisi kiertää..seuraavan kerran sitten =) Jokatapauksessa maailmanpyörästä käsin maisemat olivat upeat ja kokemus itsessään yllättävän rauhallinen, miellyttävä ja zen. Maailmanpyörän jälkeen otimme pientä hiukopalaa ostarin ruokamaailmassa. Corndogia, jätskiä ja Rauno sai viimein maistaa osakan ehkä kuuluisinta herkkua takiyokeja, eli mustekalapalleroita, joitten päällä oli asianmukaiset soossit ja kuivatut tonnikalalastut jotka “tanssivat” annoksen huipulla. Herkku sai varovaisen hyväksynnän. Kuulemma hyvänmakuinen, päältä sitkeä ja sisältä löllö. Pitänee syödä toisessakin paikassa, että selviää oliko rakenne oikea.
Sitten päästiin tyttöjen iloksi Osakan legolandiaan. Paikka oli pienempi kuin olimme odottaneet, mutta silti siellä vierähti kevyesti kolme ja puoli tuntia ennen kuin nälkä vei voiton ja vaihdoimme maisemaa. Kolmen ja puolen tunnin aikana kerkesi ainakin rakentaa legoauton ja kisata sillä rampilla, rakentaa duplotaloja ja kokeilla, saako maanjäristysnappi ne kaatumaan, tehdä legoruokaa Olivian talossa, nousta ilmaan legovelhon karusellissa, ampua örkkejä ja hämähäkkejä legoörkkijunassa, rakentaa legofriens maailmaa ja kuvata siitä padille kuvasarjan/animen..ihmetellä legoista rakennettua uskomattoman pikkutarkkaa Osakan pienoismallia hauskoine yksityiskohtineen(esim sumopainistudio)… Lounaaksi tytöille ostettiin legopalikat, joitten sisään sai valita mieleisensä pillarin, kolmioleivän, jättikeksin ja jogustin/hyytelön. Kun eväät oli evästelty, pääsivät tytöt ostamaan itselleen jotain, josta vielä pitkän ajan jälkeenkun muistaisivat käyneensä Japanissa. Savanna osti itselleen järkyttävän kalliin, mutta suloisen repun ja Sarah päätyi kaikkien kommervenkkien jälkeen japanissa valmistettuun lautaseen, jossa oli koristeena kirsikankukkia. Mukavia valintoja molemmat. Shoppailun jälkeen Niina ja Rauno pääsivät syömään kahdestaan tempuraa. Tytöt pistettiin istumaan penkille ravintolan eteen ja tyrkättiin puhelimet kouraan. No ei lapsia nyt vahtimatta jätetty, mutta tilaisuuden sattuessa menimme syömään ostoskeskuksen ruokamaailmasta löytyvään vanhannäköiseksi tehtyyn ruokakortteliin, joka oli vielä upeampi ja yksityiskohtaisempi kuin skybuildingin alakerrassa ollut oli. Pystiksessä on tarkoitus syödä ja poistua sitten, eikä jäädä jumittamaan ja viemään asiakaspaikkoja, joten emme tuoneet juuri syöneitä muksuja edes sisään paikkaan. Saimme valita ja kirjoittaa itse lomakkeelle, mitä halusimme syödä. Lotuksen juusta, makeaaperunaa, kanaa, tankoparsaa…oli mukava seurata, kun kokki paistoi tilauksdmme siinä silmiemme edessä. Ja vielä mukavampaa oli kastaa valmiit tempurat dipboxiin ja herkutella niillä kaikessa rauhassa. Niinalle tempura on ollut tämän loman ykkösjuttu kaikista mauista!
Asunnolle päästyä tytöt saivat ansaitsemansa puhelinajan ja Niina pääsi kylpyyn. Rauno läksi vielä ostamaan meille lippuja huomiseen junaan, jolla kiidämme Tokioon. Osakassa vietetty aika on ollut loistavaa, mutta kyllä kovasti lämmittää mieltä päästä taas Tokion hulinaan. Sen verran kaupungit kuitenkin poikkeavat toisistaan. Rauno oli kävellyt asunnolle sivukujia pitkin ja nähnyt kauniita aitoja rakennuksia kerrostalojen lomassa. Upeita kuvia oli tuomisena silyä kävelyltä. Nyt vielä munakasrullat ja kanatikut nassuun ja unta palloon. Huomenna pitää varmaan laittaa kello soimaan että keretään junaan.
12.3.2019
Tänään heräilimme pakkailemaan kimpsuja ja kampsuja vaihtaaksemme majapaikkaa. Kävimme pikaisella aamiaisella tukkuhallin kahviossa, mummojen pitämässä paikassa ja suuntasimme sitten rinkkoinemme ja laukkuinemme metrolle ja sillä junalle. Juna asemalla seikkailimme ensin väärällä laiturilla, kun junalippuihin on näemmä japanilaisittain painettu lähtölaiturin sijaan lähtevän junan numero. Onneksi aikaa oli reippaasti ja Rauno tuli huvikseen varmistaneeksi asiaa laiturivirkailijalta. Nosomi shinkasen kiiti Osakasta Tokioon parhaimmillaan 300km/h ja matkaan meni aikaa vain 2,5h. Matkalla kiidettiin mm. Nagoyan ja Yokohaman ohi. Koko matkan ajan maisemassa näkyi lakkaamattomana ketjuna taloja. Oli mahdoton tietää, mihin yksi kaupunki loppui ja mistä toinen alkoi. Isoimmat keskukset erotti korkeammista rakennuksista. Jossain kohden maisemaan ilmestyi fuji-vuori, joka tällä kertaa piti huippunsa visusti pilviverhon takana. Junamatka meni nopeasti. Syöpöteltiin mäkkärin murkinat ja Savanna veteli päiväunet. Junailu on kyllä kiva tapa matkustaa!
Ah, TOKIO! Heti junasta noustuaan aisti sen jonkun, sanoi kuvaamattoman jutun, joka vain Tokiossa on. Ihmiset, tuoksut, liikenne, vehreys, kauneus..ero Osakaan on valtava. Vaikka Osaka oli valtavan hieno paikka ja ollaan oltu niin lomalla ja niin Japanissa, niin nyt oltiin viimein niin Tokiossa! Etsiydyimme lähijunalle ja ajelimme sillä lähes hetellimme viereen Uenoon. Laukut hotskulle ja heti iltakävelylle ja kohti uenon puistoa. Tytöt laskettiin puistossa irti ja eiköhän siinä juostessa tullu useampi kilometri mittariin. Alkuhuuman jälkeen etsimme kaikkia miellyttävän raflan ja menimme iltapalalle. Miso-ramen nuudeleita, riisiä ja liha-kalinyyttejä. Tautisen hyvää. Ihanaa olla Tokiossa!
13.3.2019
Kauan odotettu hetki. Lähi Lawsonille ja puistoaamiaiselle! Osakassa ei todellakaan ollut mitään vastaavaa. Tokion puistokulttuuri on ihan omaa luokkaansa. Ja ollaan vielä Uenossa, meidän lempialueella! Täällä on valtavia puistoja ja järjetön määrä upeita shintotemppeleitä. Jokainen sai valita itselleen mieleiset eväät ja sitten tallusteltiin Uenon keskuspuistoon suihkulähteen viereen evästelemään. Muutamassa puussa oli jo kauniita kirsikankukkia, mutta itse sakura on tänä vuonna varmasti vasta useamman viikon päästä. Aamiaisen jälkeen kävelimme fiilistellen vanhoja tuttuja maisemia ja bongasimme paljon uusia juttuja, joita ihmettelimme…miten tätäkään ei viimeksi nähty. Mutta sehän Japanin hienous onkin..koskaan et voi nähdä kaikkea! Löysimme vanhan ja todella kauniin shintopyhäkön. Yksi kauneimmista, jossa olemme käyneet. Tytöt innostuivat opettelemaan, kuinka kädet ja kasvot pestään pikkuisella kauhalla ennen pyhäkköön menoa. Savanna tutki “seinälle” ripustettuja puisia rukouskortteja ja leikki maassa olevilla kivillä. Sarah mietti budhalaisuutta ja shintolaisuutta. Vaikuttava paikka. Täällä olisi ollut mielellään vaikka koko päivän rauhoittumassa. Siitä suunta sitten kohti puiston lampea ja pientä leikkistä, jossa vietimme hetken kuka leikkien, kuka kirsikan kukkia kuvaillen. Kuljimme vielä läpi lammen keskelle rakennetun shintopyhäkön. Paikasta näki, miten paikalliset alkoivat valmistautua sakuraan. Kaunis maisema ja temppelialue alkavat pikkuhiljaa peittyä myyntikojuihin ja suuriin roska-astioihin(joita japanissa näkee normaalisti lähinnä juoma-automaattien yhteydessä).
Puistokävelyn päätteeksi kävimme ajelemassa polkujoutsenella puiston lammella. Lihasvoimalla eteenpäin..Sarah hoiti ohjauspuolen ja Savannaan iski pusutauti. Täytettiin tytöt mäkkärin mätöllä ja tutustuttiin samalla valtavaan piraattikoju alueeseen, joka ei suuresti säväyttänyt. Alueen kulmassa oli kuitenkin pieni pätkä kojuja, joissa myytiin mitä ihmeellisempiä mereneläviä. Ennen hotelille lähtöä viivyimme vielä kaikenikäisille tarkoitetussa peliluolassa, joka oli töynnä kolikoilla toimivia kaappauskoneita. Savannan disney lelun kohdalla kävi tuuri, ja se saatiin tipautettua ensimmäisellä yrityksellä. Sen sijaan Sarahin animehahmo tuotti tuskaa, hikeä ja kevensi lompakkoa. Yritys oli niin kova, että koneista huolehtiva tyttö kävi tökkimässä molempien, Raunon ja Niinan koettamia hahmoja. Lopputulos: Savanna sai tähkäpää figuurin, Rauno kaappasi Sarahille sinitukkaisen anime-enkelin ja Niina kaappasi matkamuistohyllyyn pinkkitukkaisen animetarjoilijan. Sinnikkyys siis palkittiin!
14.3.2019
Tänään mentiin puistoaamiaisen kautta metrolla Asakusaan. Niinan virallinen shopoailupäivä! Rauno otti Asakusassa tytöt huostaansa jo metrossa ja ajeli yhden pysäkin pitemmälle. Tytöt pääsivät vesibussin, eli tässä tapauksessa jokialiksen kyytiin. Alus ajeli pitkin jokea jopa tunnin verran ja siinä ajassa kerkesi nähdä jo mukavasti jokivarren puistoja ja kaupunkishilhuettia sekä lukuisia siltoja muita aluksia. Tytöt leikkivät merirosvoa. Tällä välin Niina pisteli suoraan valtavalle kauppakadulle, josta paikalliset ostavat itselleen ja ravintoloihinsa jaikki mahdolliset keittiötarvikkeet. Reilu kaksi tuntia aikaa ja alueesta kerkesi katsoa maksimissaan kahdeksasosan. Ihania, hyvin erilaisia kauppoja. Toiset olivat rähjäisen kirpparin näköisiä luolia, joissa myytiin uutta hyvää käyttötavaraa, näissä voi tehdä todella edullisia löytöjä. Toiset kaupat olivat lähinnä tukkuhalleja, joissa myytiin esimerkiksi astioita tai paperitavaraa. Löytyi alueelta myös hienoja liikkeitä, joissa myytiin trendikkäitä astioita ja keittiövälineitä, hinta laidasta laitaan. Löytyi baarijakkaramyymälöitä, astiakauppoja, konditoriotarvikekauppoja, liikkeitä joissa myytiin ravintolakylttejä, muovisia ruoka-annoksia myyviä liikkeitä ja veitsikauppoja. Suurimmat löydöt tulivat japanilaisia astioita myyvästä liikkeestä ja veitsikaupasta. Veitsikaupassa oli sadoittain erilaisia keittiöveitsiä. Niistä piti sitten yrittää löytää oikean mallinen, keskihintainen ja ehdottomasti japanissa japanilaisesta teräksestä valmistettu veitsi. Tämä löytyikin lopulta. Eikä sitä ostettukaan osoittamalla ja rahaa vaihtamalla. Malliveitsi vietiin kassalle, jossa esittelijä toi vastaavan veitsen laatikossa kassalle. Veitsi otettiin esiin laatikosta ja ostajan piti ottaa se käteen ja todeta oikeaksi. Tämän jälkeen esittelijä näytti, kuinta terävä veitsi on leikkaamalla sillä paperia. Vasta kumarrettua myöntävästi, esittelijä rupesi paketoimaan veitseä ja myyjä rahasti ostoksesta. Aika hieno kokemus. Sitten etsiydyttiin sovittuun aikaan sendiji temppelin portille. Tuttu temppeli olisi ollut kiva käydä katsomassa, mutta paikka on niin järkyttävä turrerysä, ettei tehnyt yhtään mieli. Sen sijaan läksimme etsimään ruokapaikkaa.
Löysimme pienen ja viihtyisän soba-nuudeli paikan, jossa eräs vanhempi herrasmies viihdytti meitä näyttämällä kuvia linnuistaan ja ihastui tyttöihin niin, että antoi heille annoksestaan nakit maistiaisiksi. Me puolestamme annoimme herralle suomalaisia tikkareita ja näytimme tälle komean kuvan Niinan veljen rakentamasta ainakin kaksimetrisestä lumiukosta. Paikka oli kotoisa ja ruoka erittäin maukasta..niillä jotka ruokaa saivat. Niina tilasi itselleen automaatista kaksikin eri ruoka-annosta, mutta paikan rouva palautti niistä molemmista rahat ja selitti kovasti jotain japaniksi. Ensin luultiin, että kyseinen annos oli loppu, mutta toisen annoksen kohdalla epäilys alkoi jo herätä. Rouva oli sitä mieltä, että tytöt eivät jaksa syödä omia annoksiaan ja Niinan olisi pitänyt syödä tyttöjen jämät. Kylmät ja sotketut annokset! Ja tasan ei sellaista aikuinen ihminen tule syömään ravintolaan! Onneksi käsilaukussa oli aamiaiselta ylijäänyt leivos, jolla sai verensokeria vähän nostettua. Kokemus se oli tämäkin..ja jos kyseinen rouva jätetään pois laskuista, hyvinkin miellyttävä sellainen. Metromatkalla herkuteltiin vielä jätskeillä..bataattipehmistä, mielenkiintoista mutta yllättäen hyvää! Uenossa Rauno vei Savannan hotellille kylpyyn ja Sarah läksi Niinan seuraksi vielä syömään tempuraa ja tekemään pikkuostoksia. Kotiin pitäö hamstrata ainakin kaikkia ihania vihreäteeherkkuja. Hotellille lähtiessä vastaan tuli vielä kiertämätön paikka. Puiston kulmassa istui mies, joka maalasi kanjeilla länkkärinimiä. Molemmille tytöille ostettiin matkamuistoksi taulut omilla nimillä ja setä näytti vielä, millainen on äiti-kanji. Upeaa!
15.3.2019
Tänään oli viimeinen päivämme Tokiossa. Huomenna lähdettäisiin heti herättyä kävelemään Uenon puiston poikki ja siitä skylinerillä Naritan lentokentälle. Viimeisen päivän kunniaksi päätimme lähteä tyttöporukalla luonnontieteelliseen museoon samalla, kun Rauno tekisi vähät tuliaisostoksensa. Museo oli puiston laidassa, kuten useampi muukin museo. Jostain syystä elimme käsityksessä, että Japanissa museot eivät ole kovin mielekkäitä paikkoja. Mutta kuinka väärässä olimmekaan! Museo oli valtavassa rakennuksessa, josta kerkesimme kahdessa ja puolessa tunnissa koluta pääpiirteittäin noin puolet. Kerroksia museossa oli ainakin viisi ja museo rajoittui kahteen eri lohkoon, joista toiseen piti puikahtaa pihan kautta. Museossa esiteltiin uoealla aikajatkumolla eliökunnan kehityshistoria aivan alusta tähän päivään asti. Alkueliöistä siirryttiin dinosaurusten luurankoihin, siitä veisi- ja lentoliskoihin sekä mammutteihin ja sapelihammastiikereihin. Tästä villkeläimiin japanissa ja maailmalla sekä ihmisen kesyttämiin hyötyeläimiin ja lemmikkeihin. Samoin esitettiin ihmisen evoluutio apinasta uskontoa ja tiedettä harjoittavaksi ajattelevaksi yksilöksi. Museossa oli sali, jossa esiteltiin ihmisten luita ja kerrottiin mitä niitä tutkimalla voi saada selville, sekä sali, jossa esiteltiin ihmisen suurimpia keksintöjä ja oivalluksia, kuten maapallon pyöreys, aika, kello, tähtikartat, kaukoputki ja japanilaisille hyvin olennainen geikometri. Aivan loistava paikka! Yksin dinosaurussalissa olisi vierähtänyt tunti, jos ei toinenkin. Upeita luurankoja ja paljon yksityiskohtaista tietoa, jota sai lukea itse, tai halutessaan museo-oppaan kertomana. Kuuntelimme ensimmäistä kertaa ikinä museo-opasta, ja opimme esimerkiksi, miten dinossurukset jakautuvat hampaidensa vuoksi kolmeen eri ryhmään, jotka kasvoivat pureskelemansa ruoan perusteella yri mittoihin. Museossa olisi mennyt koko päivä, jollei olisi sovittu Raunon kanssa treffejä puistoon. Jotain pientä vielä ostettiin museon shopitista. Tiedettä ja dinosauruksia tietysti=)
Museokierroksen jälkeen vietimme viimeistä lomapäiväämme uenon puistossa leikkiksellä leikkien ja puistoeväitä syöden. Tytöt viihdyttivät itseään seuraamalla lammen kaloja ja laskien lintuja. Kylmä tuuli pakotti meidät hetkeksi ostoskeskukseen turhille ostoksille, mutta kivaahan se oli. Ruokapaikaksi löysimme ravintolan, jossa olimme käyneet syömässä Raunon kanssa kahdestaan viisi vuotta sitten, kun olimme viimeksi Japanissa. Oi miten nostalgista. Paikka tuli pian täyteen, hotpot ja muut eväät olivat maukkaita ja tunnelma mukavan rento. Mukava lopetus niin loistavalle lomalle! Vielä viimeinen fiilistelykävely puiston poikki hotellille ja pakkaushommiin.
Romania 2018
Matkapäiväkirja
2018 Romania – Bukarest ja Poiana Brasov
Mukana menossa: Niina, Rauno, Sarah ja Savanna
8.5.2018
Kello herätti 3.30. Aamukahvit kerettiin juoda ja sitten oli aika nostaa nukkuvat mukulat sängystä autoon ja kääriä vilttien sisään. Matka Vantaan lentopysäkille taittui tällä kertaa Utin abc:n kautta. Oikeastaan auton aikuisväestö olisi halunnut pysähtyä jo paljon aiemmin, mutta Sarah ja Savanna nukkuivat ohi Lappeenrannan.liian kilttejä seuralaisia siis. Matkan varrella nähtiin tien yli juokseva kauris ja penkalla toinen, pellolla kolme hirveä, useita joutsenia, kuoveja ja orava. Tytöt pelasivat vettä-peliä, jossa laskettiin kuka näkee useamman vesistön matkan aikana.
Blueair lenteli aikataulussa. Matka sujui joutuisasti Risto Räppääjää lukiessa, puuhakirjoja tehdessä ja kentältä ostettuja karkkeja mutustellessa. Ensimmäistä kertaa molemmat tytöt osasi odottaa koneeseen menoa ja ilmasta maisemien katselua. Muuten ihan jees, mutta blueairin kone oli todella vanha ja epäsiisti ja perille päästyämme saimme nähdä, että Savannan erikoismatkatavarana laitetut vaunut olivat laukkuhihnalla ja yksi rengashan siinä menossa oli murtunut irti. Noh, taksilla kohti hotskua. Matkaa taitettiin puolen tunnin sijaan tunti, sillä tiellä oli ollut joku onnettomuus. Eipä se mitään. Savanna sai viimein unenpäästä kiinni ja me muut saimme katsella rauhassa maisemia. Joka paikka oli uskomattoman vihreänä vuodenaikaan nähden. Kuski sanoi, että tänä vuonna he eivät kevättä Romaniassa nähneetkään, vaan maa hyppäsi kummallisen lämpöaallon myötä talvesta suoraan kesään. Bukarest vaikuttaa erittäin vihreältä ja arkkitehtuuriltaan rikkaalta kaupungilta. Ajoimme ympäri riemukaaren ympäri rakennettua liikenneympyrää, joka on täydellinen kopio ranskan alkuperäisestä ja pääsimme viimein hotellille 16.30. Hotel boutique & restaurant cherie oli ensimmäinen hotelli, jonka Sarah oli saanut valita itse (tosin bookingin suodattimia hyväksi käyttäen). Hyvän hotellin tyttö olikin osannut valita!
Illan ohjelmistoon kuului hotellin raflassa syöminen ja pieni iltakävely hotellin lähistöllä. Pistelimme poskeemme kasvistagliatelleaa sekä paikallisia isoja lihapullia niin tankoparsalla, kuin perunamuusillakin. Kaikki suussa sulavaa ja aidon makuista! Iltakävelyllä eksyimme piipahtamaan suureen lähipuistoon, jonka keskusväylä johti valtavan muistomerkin luo. Leikimme puiston leikkiksellä (uusi, siisti ja toimiva) sekä upealla antiikin kreikkalaista vatia muistuttavalla suihkulähteellä ja ihmettelimme puiston isoja vesislueita ja vanhoja valtavia puita. Päivän kruunasivat vielä paikalliset ihanat jäätelöt, jotka kerkesimme ostaa kioskista vielä juuri ennen sen sulkemista. Vaniljaa, minttu-suklaata ja melonia!!
9.5.2018
Aamu alkoi tavan mukaan jännittämällä millainen aamiainen hotellissa olisi. Saatiinkin tällä kertaa valita aamiaisannokset listalta. Tytöille tilattiin pannukakkuja kirsikkahillolla, Raunolle juustolla ja lohella täytettyjä letturullia ja Niinalle vuohenjuustoa pinaattipedillä. Kaiken kruunasivat kahvit, jollaisia emme olleet juoneet aiemmin kuin Italiassa. Niin täyteläistä ja pehmeää paahtoa. Aamiaisen jälkeen läksimme kävelylle tarkoituksenamme eksyä parlamenttitalon edustalle. Helpostihan tuon valtavan rakennuksen löysi. Meillä oli tarkoitus käydä ihailemassa rakennusta sisältä, mutta vartija oli asiasta erimieltä, joten tyydyimme ihmettelemään rakennuksen suuruutta ulkopuolelta. Ja ihmettelemistä koossa olikin, sillä rakennus oli valmistuessaan maailman toisiksi suurin rakennus heti pentagonin jälkeen. Olisi muuten pitänyt ostaa liput parlamenttitaloon etukäteen ja osata mennä paikalle oikeaan aikaan, jos halusi käydä sisällä. Juoksimme kilpaa parlamenttitalon edustalla olevaa pulevardia läheiseen puistoon, jossa tytöille ja vähän aikuisillekkin löytyi valtava linnan muotoinen leikkipaikka. Ehdottomasti isoin yhtenäinen kiipeilyteline, jonka olimme koskaan ennen nähneet. Bucarest on osoittautunut erittäin vehreäksi miljoonakaupungiksi, jonka jokaisesta puistosta löytyy jotain kivaa niin aikuisille kuin lapsillekkin. Jo nyt olemme hyvin ihastuneita kaupunkiin. Leikkikentältä lähdimme etsimään jäätelöä ja jotain pientä välipalaa. Ostimme eväät kaupasta matkalla hotellille ja herkuttelimme suklaajätskeillä, oliiveilla ja erilaisilla täytetyillä pasteijamaisilla rullilla ulirii-pulevardin penkillä. Sitten vielä apteekista Niinalle omatoimiantibiootit (kurkunpääntulehdushan se iski) ja hotellille lepille ennen iltapäivän rientoja.
Iltapäivällä kalastimme taksin ja suuntasimme luonnonhistorialliseen museoon, mitä kaikki olimme odottaneet kovasti. Tytöt oli ratketa liitoksistaan, kun näkivät ensimmäiset täytetyt eläimet. Jo heti ovella meitä tervehti afrikannorsun luuranko. Tämän nähtyämme kiersimme museon kaikki kolme kerrosta ihmetellen lasi-ikkunoiden taakse aseteltuja älyttömän eläviä kuvauksia eläimistä luonnollisissa elinympäristöissään. Kotkia haaskalla, orava hyppäämässä puusta puuhun näätää pakoon, pääskyjä rantatörmäällä jne. Esillä olivat eläimet maanosittain, hyönteiskokoelma, fossiilikokoelma, aurinkokuntamme, huikea kivikokielma, bakteerit, atomit, tippukiviluola (jota tytöt vähän pelkäsi lepakonäänten takia), sekä erilaisia ihmisen ja eläinten anatomiaan kuuluvia kokoelmia kuten vahasta valmistettuja aivoja ja sydämiä. Museon kiistämätön vetonaula olivat kierroksen loppuun sijoitetut aasiannorsun, virtahevon ja oikean mammutin luurangot! Näitä tutkimme hyvän tovin. Ainiin..näimmehän me muuten käärinliinoihin käärityn muumionkin ja jännänä yksityiskohtana museossa olivat vahaveistokset eri alueitten alkuasukkaista! Tytöille ostettiin museosta muistoksi pehmikset. Sarah valitsi roikkukätisen laiskiaisen ja Savanna pienen sievän lumitiikerin. Nälkähän siinä oli jo kerennyt tulla, joten etsimme taas taksin ja ajelimme Hard rock cafeelle syömään burgereita ja club sandwitsejä. Ihan huikea päivä! Mahtaa kohta nukuttaa!
10.5.2018
Tänään lähdimme aamiaisen jälkeen jättimäiselle kierrokselle läheisiin puistoihin. Kävelimme koko aamupäivän valtavissa puistoissa, joita Bucarestissa on lukuisia. Jo Ensimmäisessä puistossa pääsimme leikille taas uuteen hienoon leikkipuistoon, jossa tytöt viihtyivät hyvän tovin. Pisti silmään, miten lähes jokaisella puistossa olevalla lapsella oli mukanaan jonkinasteinen muovinen potkuauto tai mopo. Polkupyöriä ei nähty yhtään. Seuraava puisto oli vielä ensimmäistä isompi, joskin hieman vanhempi. Täällä kipusimme kauniille sillalle ihmettelemään allamme aukeavaa vesimaisemaa, jossa seikkaili heinäsorsia ja jokunen kilpikonna. Näimme yhden sorsanpoikasenkin. Toinen oli niin hellyttävän näköinen seikkaillessaan äitin ja veden päälle kallistuneen puun, suojapaikkansa välillä. Puistosta löytyi tällä kertaa vanhempi, mutta upea leikkipaikka, jossa oli useampi pyöritettävä karuselli ja enemmän kuin kymmenen liukumäkeä. Ja koko paikka säihkyi sateenkaaren väreissä! Ei ole tytöt ennen matkoilla päässeet näin usein ja näin hienoihin leikkipuistoihin! Vaikka sää on ollut meille kesäinen, on täällä paikallisten mielestä vielä kevät. Ihanat jätskikiostit eivät ole olleet missään tänään auki ja ajauduimme siksi jäätelölle ja kahveille eräälle ravintolan terassille. French-cafe ja mocca-latte ja päivän kofeiiniannos tuli täytettyä samalla kun tytöt söivät yhteistä kolmipalloista jätskiunelmaansa.
Päivälepin jälkeen innostuimme leikkimään hotellilla puistosta ostamillamme slimeillä ennen ulos lähtöä. Ihmettelimme kaupungin värikästä ja vaihtelevaa arkkitehtuuria. Vierekkäin, limittäin ja osin päällekkäinkin näytti olevan rakennettu eri ikäisiä ja tyylisuuntaisia rakennuksia, joista osassa olisi voinut filmata elokuvaa aateliperheistä ja osassa keskiajan kurjuudesta. Kaikki pihat olivat aidattuja. Porttien läpi pääsi kurkkimaan pihoja, joista joillain roikkui pyykkiä roska-astioiden vieressä kuivumassa, ja joillain loisti valtavia kukkameriä monimetrisine ruusuineen. Se, mikä on ollut silmään pistävää, on ollut mustalaisten ja kerjäläisten puute katukuvassa. Aiheesta varoitetaan jokaisessa mediassa, mutta näkemämme saldo on koko ajalta ollut vain kolme kerjäläistä. Näistäkin Rauno näki kaksi seikkaillessaan tyttöjen nukkuessa turrekadulla ja Niina bongasi eilen yhden taksin ikkunasta. Iltakävelyn jälkeen menimme helposti hotellin ravintolaan syömään. Helppous päättyi kyllä siihen, kun tilasimme ruuan ulkona, tarjoilija siirsi meidät jossain vaiheessa sisälle ruokaa odottamaan ja saimme odottaa ruokaa puolitoista tuntia! Tytöt sai väärät annokset ja ne otettiin ihan periaatteen vuoksi vielä uusiksi. Romaniassa on toki normaalia odottaa ruokaa aikansa, mutta meitä ennen ei ollut edes muita asiakkaita jonossa. Ei ymmärrä ei. Ruokakaan ei ollut yhtä hyvää kuin eilen tai aamiaisilla. Noh, vatsat tuli täyteen ja tytöt oli tosi reippaita. Nyt vaan unta palloon ja huomista odottelemaan.
11.5.2018
Ah, kiireetön aamu. Herättyä aamiaiselle. Tytöt on tykästyny paikallisiin muroihin, mikä passaa meille muille, sillä niiden kanssa tarjoillaan erittäin meheviä croisantteja! Niina söi uppomunia pinaatti pedillä ja Rauno omelettia. Eväät oli taas kohdallaan. Otettiin vähän pidennetty ruokalepi, sillä lähdimme suoraan hotellilta yhdentoista pintaan taksilla rautatieasemalle. Asemalla ostettiin yllättävän sujuvasti liput Brasoviin menevään junaan ja todettiin, että turhaan varoteltiin tyttöjä aseman kanssaeläjistä. Meitä epämääräisempää väkeä asemalla ei näkynyt. Toki asema oli vanha ja siistimmät päivänsä jo nähnyt, kuten moni muukin paikka Bucarestissa, mutta kaikki toimi kuten pitikin. Liekkö pimeällä eri meno, ei voi tietää. Asemalla tytöt sai mäkkärijädet ja Niina kävi ostamassa leivoskärrystä valtavan palan paikallista juustopiirakkaa. Sitten junaan. Laituri ja lähtöajat oli selvään merkattuja, mutta vaununumeroita junasta ei löytynyt konnarilta kysymättä. Ihan vierekkäisiä paikkoja emme junassa olleet saaneet, mutta saimme silti istua koko matkan rennosti vierekkäin. Peltomaisemat alkoivat pikkuhiljaa vaihtua vuoristoisiksi ja lopulta huokailtiin ihmetyksestä, kun katselimme Etelä-Karpaattien huippuja junan ikkunoista. Välillä ikkunasta näkyi enemmän ja vähemmä vapaita kanoja ja paimenia lammaslaumoineen. Tytötkin oli koko 2,5h matkan ihmisiksi. Tuntui, että oltiin taas suuremman äärellä.
Perillä Brasovissa etsimme taksin, joka ilmoitti matkan hotelliin kestävän vielä puolisen tuntia. Maisemat ikkunasta olivat upeat. Pysähdyimme yhdelle näköalapaikalle, josta kuski näytti Brasovin vanhan kaupungin. Rauno kyseli mahdollisuutta kulkea ympärillä kohoavissa vanhoissa metsissä, johon kuski tokaisi, että toki, mutta varokaa karhuja. Pimeällä ei kuulemma ollut mitään asiaa yksin metsiin juuri karhuvaaran takia. Perillä hotellissa olimme taas kerran silmät suurina. Olikohan vähän liian hieno paikka meille!?! Päästiin omaan sviittiin, jossa tytöillä ja aikuisilla oli omat terassit ja kylppäristä löytyi poreamme. Hotellin sauna ja allasosasto olisivat myös meidän käytössä. Ihmeteltiin hetki maisemia sisältä käsin, ennen kuin älysimme lähteä ulos tekemään samaa. Vuoret ja metsät ympäröivät meitä jokapuolella. Sesonkiaikoina laskettelukeskukseksi paljastunut Poiana Brasov on varmasti turrerysä, mutta nyt saimme nauttia luonnosta ja olostamme rauhassa. Tarkoituksenamme oli mennä vaijerihissillä ylös huipulle, mutta viimeinen hissi oli kulkenut jo, joten hisseily jäi huomisaamuun. Sen sijaan lähdimme vaeltelemaan Karpaattien metsäpoluille. Tytöt keräsivät oravan syömiä käpyjä ja muita aarteita, liftasivat välillä heppaselkään ja tallustivat valtaosan matkaa itse. Upea kokemus. Metsät täynnä vanhoja valtavia puita, välissä hissiniittyjä ja aurinko väritti niin metsät kuin niityt kullallaan. Tätä varten tänne tultiin! Vaelluksen päätteeksi söimme raflassa ja läksimme sviittiin testaamaan poreammetta. Ihan huippu päivä!
12.5.2018
Eka aamiainen uudessa hotellissa..aina yhtä jännää. Hienossa paikassa oltiin. Aamiaispöytä oli merkattu huoneen numerolla ja siihen oli katettu valmiiksi leivät, sämpylät, croisantit, jugut ja hillot/hunajat. Tarjoilija toi viel pöytään ison vadillisen erilaisia paikallisia juustoja ja leikkeleitä sekä toisen vadin, jolla oli munakaslettua ja paistettuja munia, joilla oli pippurisilmät ja paprikasuut. Savanna veteli puolitoista croisanttia, joista noin puolikas löytyi ruokailun jälkeen murusina syöttiksestä. Croisantti piti kuulemma kuoria ja vain pehmeä sisus oli hyvää. Upea aamiainen kerrassaan! Aamiaisen jälkeen Rauno meinasi vaihtaa euroja leiksi, mutta koko Poiana Brasovissa ei ilmeisesti olle yhtään rahaa vaihtavaa hotellia. Onneksi yhdestä hotellista sai nostettua rahaa automaatista. Leit saatuamme läksimme koettamaan uudelleen vaijerihissille. Hissikyyti nousi ylös n.1700 metriin. Sää oli upea. Ei juuri tuullut ja aurinko paistoi muutamaa pilvenreunaa lukuunottamatta täydeltä taivaalta.
Hissiltä vaelsimme vielä pienen matkan ylöspäin päästäksemme ihailemaan edessämme avautuvaa laaksoa, joka rajoittui horisontissa nouseviin paikoin lumihuippuisiin vuoriin. Henkeä salpaava näky. Tytötkin ihmettelivät vuoria ja olivat innoissaan paitsi maisemasta, myös kaikesta pienestä kauniista, kuten metsässä kasvavista kevätesikoista ja kalliokivestä, jota Sarah keräsi palan näytteeksi kotiin omiin aarteisiinsa. Hissillä huristeltiin takaisin alas. Matkalla ihmeteltiin suurta pyöreää vesiallasta, jonka tarkoitus jäi meille vielä epäselväksi. Alhaalla läksimme etsimään paikkaa päiväkahville ja jätskeille. Ja kyllähän se paikka löytyikin heti turrekojun jälkeen, sillä tytöille oli luvattu ostaa jotkin kivat rojut. Söimme ensin kakkua ja jäätelöä, mutta Raunon maistellessa paikallista käsin tehtyä makkaraa, päätimme tilata jälkkäriksi makkarat koko porukalle. Sen verran hyvää oli. Päivälepin jälkeen totesimme, että Niina ja Rauno olivat syöneet makkaroitaan liian hartaasti, sillä siinä samalla oli päässyt käsien ja kasvojen iho palamaan mukavan punakaksi. No, ihonvärillähän ei oli väliä. Rauno läksi tyttöjen kanssa testaamaan hotellin allasta ja Niina kävi kävelemässä vähän omilla teillään. Lopputuloksena oli kolme tyytyväistä uijaa ja turrekojusta ostetut käsintehdyt pressokupit. Ihan hyvä saldo. Illalla vielä syötiin pizzaa ja polentaa romanialaisittain ravintolassa, jossa joku paikallinen täti lauloi romaniaksi aivan liian kovaa, mutta muuten kauniisti. Tytöillä kului aika mukavasti naisen kansallispukua ja laulua seuratessa ja uusilla vietereillä leikkiessä. Illan päätteeksi saimme vielä mahdollisuuden katsoa viereisen hotellin hääseurueen ilotulitusta parvekkeeltamme.
13.5.2018
Äitienpäiväaamu alkoi ihanasti perheen onnitellessa ja lupaillessa illaksi äitienpäivä päivällistä erääseen Romanialaiseen metsäravintolaan, jonka toissapäivänä näimme ohimennen. Aamiaisen jälkeen tilasimme taksin ja ajelimme 23 km Braniin katsomaan kuulua Draculan eli oikeammin Branin linnaa. Matkalla saimme kiemurrella ensin metsäisiä serpentiiniteitä, mutta pian pääsimme laaksoon, jonka peltoja ja kyliä upeat Karpaatit reunustivat. Pelloilla näkyi aitoja, mutta laiduntavat eläimet eivät niitä juuri käyttäneet. Lampaat, lehmät ja jopa osa hevosista laidunsivat pelloilla vapaana paimen ja koira mukanaan. Eräs hevonen laukkasi niityllä suoraan kohti autotietä. Paluumatkalla näimme samaisen hevosen syömässä ruohoa aivan autotien laidassa ja yhden lehmän ruokailevan kahden metrin päässä retkeilijöiden lounaspaikasta
Perillä Branissa kiitimme onneamme, että olimme liikkeellä sesonkiajan ulkopuolella ja vielä aamutuimaan, siinä kymmenen maita, sillä puolen päivän maita linnaan olisi ollut inhottava tunkea massa turismin sekaan. Nyt saimme kulkea ja katsella linnaa kaikessa rauhassa kourallinen muita turreja ympärillämme. Linna oli ulkoa upean näköinen ja täynnä historiaa. Sisältä ihanan sokkeloinen linna oli kuitenkin mielestämme osin pilattu liialla restauroinnilla. Rakennus näytti lähinnä valkeaksi rapatulta museolta, joka oli rakennettu vanhaan linnaan, ei vanhalta linnalta, joka esitteli aarteitaan. Vanha henki oli ikään kuin pyyhitty linnan sisältä pois ja tilalle jätetty tyhjä kuori, johon oli aseteltu esille vanhoja historiallisia ja komeita kalusteita. Toki linnakäynti oli kokemisen arvoinen! Linnan ulkoasu, sisäpiha ja sokkelot, sekä esille laitetut kalusteet ja muut aarteet tekivät retkipäivästä ikimuistoisen. Olihan se hienoa ajatella käyneensä ”drakulan” linnassa. Tytöt olivat muuten ihan elementissään linnassa! Sarah löysi aina uusia paikkoja, joissa dracuka oli nukkunut, lentänyt tai syönyt verta. Vertaansa vailla ollut kohde siis kirjaimellisesti. Linnan kierrettyämme kiertelimme loputtomilla turrekrääsäkojuilla ja ostimme muutaman matkamuiston itselle ja tytöt hoitoon vietäväksi. Söimme jäätelöä ja joimme äitienpäiväkahvit eräässä kahvilassa aivan linnan tuntumassa. Niina tosin vaihtoi viimetingassa jäätelönsä valtavaan
omenakakkupalaan, eikä todella katunut vaihtoaan! Kahvit olivat tosin jo toiset tänään, sillä ensimmäiset oli pitänyt hetkutella kärrystä, jossa eräs setä keitteli sumppia kuumalla hiekalla vanhan mallin mukaan. Pienet kävelyt turistoidulla kylällä ja taksilla lepille hotskulle.
Iltapäivällä Rauno läksi kävelemään vuorta ylös, minkä jaksoi ja Niina lähti puljaamaan tyttöjen kanssa hotellin altaalle. Osastolla oli suomalaisella mittapuulla oikein hyvä sauna ja altaalla kului huomaamatta tunnin verran puljatessa. Altaita oli vain yksi ja Savannalla ei yltänyt jalat pohjaan, joten pienempi neiti oli koko ajan sylitakiaisena. Sarah esitteli uimataitoaan. Neiti oli joku aika sitten oppinut uimaan omalla tyylillään ja veteli nyt viisimetristä sekä koiraa, että sammakkoa! Mukava uimareissu oli, mutta nälkä alkoi jo kurnia, joten huoneen kautta oli pakko lähteä raflaa etsimään. Kävelimme metsikön kautta perinteiseen Romanialaiseen ravintolaan. Tilattiin tytöille possunleikkeet, Rauno söi possua sipuli ja riisihässäköillä höystettynä ja Niina lammasta polennalla. Tytöt uskalsivat maistaa ensimmäistä kertaa polentaa ja se oli Niinan ruoan menoa se. Jälkkärijätskien jälkeen oli aika ajella Savannan rattaitten viimeinen matka hotellille. Lentoyhtiöhän tuhosi rattaista yhden pyörän jo tullessa. Noh, nyt meni metsätiellä pyörän vastakappale matkalla ravintolaan. Kolmella pyörällä Rauno ajoi tytöt naapurihotellimme pihaan, josta naisväki käveli suoraan omalle hotellille ja Rauno kävi piilottamassa rattaittemme jäämistön naapurihotellin roskakatokseen (omalla hotskulla katos oli lukittu ja vieressä oli aidassa bernhardilainen=) ).
14.5.2018
Haikea viimeinen lomapäivä. Huomenna lähtisimme aikaisella aamulennolla kohti Suomea, joten meidän piti päästä tänään vielä viimeiseksi yöksi Bucarestiin lähemmäs lentokenttää. Tarkoituksenamme oli ajella taksilla juna-asemalle, jättää laukut säilöön ja käydä katsomassa Brasovin vanhaa kaupunkia ennen junamatkaa. Mukavuus ja lisätuntien osto illaksi Bucarestiin veivät kuitenkin voiton ja kysäisimme siinä ajaessamme taksikuskilta millä hinnalla hän veisi meidät perille asti. Nelihenkiselle perheelle matka ei tullut taksilla paljonkaan junaa kalliimmaksi, joten ajelimme seuraavat 2,5h ensin kiemurtelevia, mutta hyväkuntoisia teitä läpi pienien kylien ja vuorenrinteiden. Myöhemmin tie muuttui suureksi valtatieksi, jota pellot ja bensa-asemat reunustivat. Vastaan tuli muutama vanha mustalaisten ohjaama hevosvaunu ja paikoin unikot olivat vallanneet peltojen reunat. Harmitti, kun ei voinut pysähtyä kuvaamaan näitä. Taksikuski innostui juttelemaan meille Romanian kovasta verotuksesta, heikosta julkisesta terveydenhuollosta ja muista yhteiskunnallisista asioista. Vasta verotuksesta puhuttua miehet esittelivät itsensä toisilleen. Mustalaiskärryistä ohi ajaessamme kuski kertoi, ettei mustalaisista ole maassa juurikaan vaivaa. Ne vain ovat. Perillä Bucarestissa ajoimme parlamenttitalon ohi ja kuski manasi rakennuksen maanrakoon.. ymmärsimme, että verorahat olisi voinut käyttää hänen mielestään paremminkin. Loppumatkasta Savanna heräsi unilta ja tytöt rupesivat kuuntelemaan puhelimesta hevisaurusta. Kuski oli ihmeissään, eikä muistanut nähnyt yhdenkään lapsen aikaisemmin kuuntelevan rokkia. Tästä innostuneena virittelimme kaapelin puhelimesta auton soittimeen ja rikastutimme kuskin musiikkimakua suomalaisella rock-tuotannolla. Hyvä valinta oli tämä takseilu toiseen suuntaan.
Majoituimme vielä viimeiseen hotelliimme. Tällä kertaa neljänteen kerrokseen kierreportailla ja ilman hissiä. Kävimme viimeisen kerran pienellä puistokävelyllä ja leikkimässä kahdessa eri leikkipuistossa. Jätskikiskat olivat auki, joten herkuttelimme vielä mm. purkan makuisella jäätelöllä. Söimme kiinalaisessa ravintolassa, jossa ruoan määrä korvasi laadun. Kaupasta vielä viimeiset suklaa ja hillo-ostokset ennen viimeistä hotelliyötä ja aamun lentoa. Erittäin upea ja onnistunut loma. Seuraava kohdekin on jo mielessä. Uutta lomaa odotellessa siis!
Maailmankartalla
Maanosittain olemme nähneet:
Eurooppa:
Bulgaria
Englanti
Espanja
Veljeksen menossa osa 1
Luxemburg
Norja
Portugali
Puola
Wales
Meksiko
Etelä-Amerikka:
Brasilia
Kroatia 2017
Matkapäiväkirja
2017 Kroatia – Pula
Mukana menossa: Niina, Rauno, Sarah, Savanna sekä kummityttö Aino
1.8.2017
Eilen ajelimme koko porukalla pitkästä aikaa Joensuusta Helsinkiin lentoasemalle. Matkalla poimimme mukaan Juvalta Niinan kummitytön Ainon ja syöpöttelimme samalla herkullisen aamiaisen, puoli kuudelta kun oli kotoa lähtiessä kaapattu vaan muksut sängystä autoon. Tähtihovilla jätskit ja lomalehtien osto ja sitten Lentoparkin kautta kentälle. Aika sutjakkaan meni matka.
Jo koneesta Kroatia näytti mahtipontisen kauniilta. Syvän sinistä vettä, havupuumetsiä ja kalkkikalliota, sekä tietysti punatiilikattoisia taloja. Kuumuus iski heti kentällä. Lomaviikolle oli luvattu 35-38 astetta ja lähes pilvetöntä. Pulan kenttä oli pieni ja sieltä selviydyttiin nopeasti. Soitimme asuntomme emännälle ja meitä tultiin pian kyytimään keskustaan ihan kahden auton voimin. Isäntäpariskunta oli ystävällinen ja peri krostialainen. Asuntomme oli n.puoli kilometriä keskustasta kolmannessa kerroksessa. Hissin puuttumisen korvasi asunnon siisteys ja tilavuus. Hyvä valinta! Aikamme laukkuja purettuamme läksimme illan vilakalla vielä syömään lämpimän aterian. Ja pakko sanoa, että kroatialaista keittiötä ei ole turhaan kehuttu! Söimme monenmoisia herkkuja ja annoksia. Aino nautti wieninleikkeestä, Niina valkosipulisesta naudan maksasta ja Rauno paikallisista lihapullapötkylöistä ja siinä sivussa maistelimme tarjottimellisen vuohenmaitojuustoa. Aijai, kun maistuu lomalta!
Siinä turisteja väistellessä kiipesimme pikku kujia ylös linnoitusmäelle, mistä oli huikeat maisemat kaupunkiin ja merelle. Katselimme linnoitusta vanhoine tykkeineen ja innostuimme käymään sen sisällä museossakin. Tytöt oli innoissaan nähdessään 1700 luvulta petäisin olevia juhlavaatteita. Sitten välipalalle ja lepille asunnolle. Matkalla näimme linja-auton, jolla olimme suunnitelleet menevämme iltapäivällä emäntämme suosittelemalle rannalle. Bussi oli niin täynnä auringon palvojia, että päätimme koettaa etsiä rauhallisemman rannan, jonne suuntasimmekin pian taksilla. Yritys rauhallisemmasta rannasta vain jäi yritykseksi. Koko rantaviivan matkalta tien varret oli pysäköity täyteen autoja. Löytämämme ranta oli valtoimenaan turreja kuten kaikki muutkin rannat. Kirkkaaksi mainostettu merivesi oli roskainen ja samea uijien aurinkorasvasta ja ilma ei tuoksunut merivedeltä vaan tupakalta. Kun yritti nähdä rannan ilman turisteja, voi kuvitella kauniiden kallioiden ja joidenkin mäntypuitten reunustaman upean lahden, jonka ranta oli täynnä kauniita pyöreiksi hioutuneita kalkkikiviä. Noh, tytöt nauttivat leikkiessään merivedessä ja kiljuivat aina pikku medusojen lähestyessä. Ja pieniä aarrekiviä oli kiva kerätä kilpaa. Aino löyti rannalta mäkkärin minions lelun ja Sarah nappeja aarrekokoelmaan. Rannalta keskustaan palatessamme kävelimme vielä hetken vanhan kaupungin katuja ja nähtävyyksä katsellen ennen iltaruokaa. Yleisön pyynnöstä ruokailinne eilisessä ravintolassa, josta tytöt saivat toivomiaan leikkeitä ja lihapullatikkuja. Rauno mässäsi juustotäytteisellä murekkeella ja Niina maisteli paikallisia herkkuja sieni-tryffelipastaa ja paikallista viiniä. Erittäin maukas päätös lomapäivälle
3.8.2017
Toinen varsinainen lomapäivä alkoi vähintään yhtä kuumana ja aurinkoisena kuin edellinenkin. Onneksi asunnolla on joka huoneessa hyvä ilmastointilaite. Kyhäsimme herkullisen aamiaisen ja päätimme lähteä katsomaan alueen suurimman ranta-alueen Verudelan tarjontaa. Siis lähinnä etsimään omaa rauhallista soppea nauttia merestä ilman massaturismia. Ja löytyihän se. Taksikuski jätti meidät alueen isoimman rannan parkkikselle, josta kävelimme puolisen kilometriä, kunnes tärppäsi. Laskeuduimme kävelytieltä alas kalliota kauniille hieman isompaa kiveä olevalle ranta-alueelle, jota reunustivat iso valettu laituri, kalkkikivikalliot ja mukavasti varjostavat havupuut. Nautimme kaikki suuresti merestä. Taksikuskin mukaan meriveden lämpö oli 29 astetta, eikä hän tainnut liioitella. Rauno pääsi snorklaamaan ja bongaili kirkkaassa vedessä isompiakin kaloja aivan rannan tuntumassa. Savanna leikki meressä keräillen kiviä ja antaen niitä äitille ” tässä on ystävänpäivää”. Niin ja tytöt pääsivät kokeilemaan myös eilen ostettuja vesipyssyjä, mikä oli heille ihan uusi juttu. Aikamme ryvettyämme jatkoimme hetken matkaa rantaviivaa etsien jätskipaikkaa, joka oli onneksi hyvin lähellä. Herkuttelimme kookos ja Lumikki jätskeillä ja viilentelimme mukavan näköisellä terassilla varjossa. Mikäs sitä merimaisemaa oli ihaillessa.
Kello oli jo paljon, mutta olimme päättäneet käydä samalla reissulla Verudelassa olevassa aquariumissa, joten suuntasimme sinne mapsin avulla. Kilometrin patikointi ja saavuimme vanhan linnoituksen luo, johon aquarium oli rakennettu. Aquariumissa oli jonkin verran kaloja, mutta suhteessa sitäkin enemmän muita mielenkiintoisia meren olentoja. Mieleenpainuvimpia olivat muksujen mielestä valtavat merikilpikonnat, merihevoset ja kaimaani, mutta aikuinen muistelee ihmeissään myös mikroskoopilla tutkailtua planktonia, meduusoja, linnoituksen pitkiä käytäviä ja ulkona ollutta kuivunutta vallihautaa, jossa sai kävellä ja kiertää linnoitusta. Nähtävää riitti pitkäksi aikaa ja alkumatkan vaunuissa nukkunut Savannakin kerkesi herätä ihmettelemään haita ja merimaisemia linnoituksen huipulta. Taksilla asunnolle lepille ja ruokaostoksille. Illalla lähdimme vielä turrelandiaan vanhaan kaupunkiin syömään ja leikkipuistoon leikille. Söimme tänään vähän hienommassa ravintolassa, sillä juhlimme Ainon synttäreitä. Aino herkutteli possuvartaalla, Rauno pizzalla, Sarah juustopastalla ja Niina tryffeliravioleilla ja Savanna onnellisena kaikella tällä. Niin ja illan päätteeksi tytöt valitsivat itselleen vielä omat spinnerit kaupasta, jossa niitä oli sadoittain! Jo uni maittaa!
4.8.2017
Aamulla muut eivät olleet kerenneet edes herätä, kun Rauno läksi selvittämään mahdollista autonvuokrausta. Aamiainen oli vasta puoliksi pöydässä kun Rauno tuli takaisin Fiat Punto viereiselle parkkikselle pysäköitynä. Aamiaiset naamariin ja rasvat iholle, ja sitten alkoi tyttöjen kovasti odottama matka Poreciin Aquacolour vesipuistoon. Matka alkoi hieman takkuillen, sillä vaikka vuokrafirmassa kaikki auton entiset nirhaumat oli käyty läpi, ei yksi takapenkin turvavöistä toiminut. Eipä siinä, hurautettiin vuokrafirman eteen ja vika korjattiin asentamalla kelaamattomaan turvavyöhön lastenistuin Savannalle. Ja siitä mapsin kanssa liikkeelle. Päätimme ajella moottoritien sijaan pienempiä teitä ja katsella maisemia. Ja katseltavaa riitti. Matkalla ajelimme useamman pikkukylän, näköalapointin, oliivipuu- ja rypäleviljelmän sekä upean solan ohi. Paluumatkalla olisi pakko pysähdellä ja ihastella maisemia tarkemmin. Aquapark oli helppo löytää. Vesipuisto on Kroatian suurin ja iloksemme todella siisti ja hyväkuntoinen. Puistossa oli ainakin kymmenen hullun isoa vesiliukumäkeä, valtava virta, jossa sai kellua jättidonitseilla sekä pienemmille leikkipuisto ja oma allasalue, jossa oli yksistään jo 14 liukumäkeä. Meidän suosikiksi osoittautui heti jättivirta, jossa sai nauttia rauhassa vilvoittavasta vedestä ja petollisesta auringosta. Tytöt oli verhottu jo alueelle tullessa t-paidoilla, sillä keskipäivän aurinko oli armoton lähes 40 asteen helteessä. Kuumuudesta huolimatta jaksoimme puljata yli kaksi tuntia, minkä jälkeen oli aika etsiä auto ja suunnitella paluureittiä Pulaan.
Ajelimme taas maisemareittiä. Pysähdyimme maisemapointille ottamaan isosta “hirvitornista” kuvia vuorien väliin jäävästä kauniista järvestä ja ostimme samalla maistiaisiksi grappaa ja tryffeliä. Balessa pysähdyimme kuvaamaan idylistä pikkukylää ja sen valtavaa kirkkoa ja tästä ajelimme jonkin kylän läpi ruokapaikkaa etsien Fasanaan, jossa evästimme merenrannalla terassilla. Tytöt vetelivät yllättäen wieninleikkeet, kun taas Rauno ja Niina söivät paikallisella ilmakuivatulla kinkulla ja juustolla täytetyt broilerin rintaleikkeet, jotka oli kuorrutettu maukkaalla tuoreista herkkusienistä tehdyllä kastikkeella. Älyttömän hyvää! Kävelimme rantaa pitkin autolle. Ranta oli oikeastaan kaunis satama-alue, jota kiersi jalankulkuväylä. Etempänä näytti olevan miellyttävän näköinen ranta. Pulassa Aino halusi heti asunnolle huokaisemaan, kun Rauno taas läksi parkkeeraamaan autoa ja Niina vei pienemmät tytöt vielä lupaamilleen jäätelöannoksille ja juoksemaan ympäri suihkulähdettä, joka eräällä aukiolla oli tyttöjä jo useampaan otteeseen viihdyttänyt. Huomenna vielä autoillaan.
5.8.2017
Oijoi..Tänään oli aamiainen valmiina pöydässä naisväen herätessä. Ja aamiaiselle oli katettu tuttujen herkkujen lisäksi paikallista dippiä/levitettä, joka oli tehty paprikasta, tomaatista ja munakoisosta. Todella hyvää dippinä ja leivän päällä. Auto oli vielä tämän päivän vuokrattuna, joten lähdimme ajelemaan toiseen suuntaan Istrian niemimaata. Maisemat muuttuivat viinirypäle- ja oliivipuuviljelmistä havupuumetsiksi ja alavasta vuoristoiseksi. Maisemat olivat joka puolella rutikuivia. Ihme, kun maastopaloja ei alueella vielä ole ollut. Ajelimme muutaman pikkukylän poikki ja kuvailimme upeita maisemia. Kauppastopilla löytyi tytöille hauskat välkehtivät superpallot, joita sai pompotella niihin sidotuista kuminauhoista. Ajelimme vielä muutaman vanhan kaivoskylän läpi ja näimme matkalla ison louhitun kallioseinämän, ennen kuin saavuimme määränpäähämme Rabacoon. Rabac oli rantakaupunki, jonka satamaan yritimme ensin autolla, mutta koska kadunvarret olivat siellä jo täyteen parkkeerattuja, tyydyimme jättämään auton hieman etemmäs ja kävelemään satamaan. Aino teki tuliaisostoksia rantakojussa, ihailimme suuria purjelaivoja ja päätimme olevamme jäätelöt ansainneet tämän kuumuuden keskellä. Istahdimme rannalla olevalle terassille ja tilasimme neljä jäätelöannosta, jotka osoittautuivat järkyttävän isoiksi! Mutta herkkua oli! Taidettiin tilata jonkin sortin hedelmäkimara, nutella-annos, vadelma-annos ja Raunolle jokin pirtelö. Virkistyttyämme hieman, suuntasimme autolle.
Vielä oli uimalupaus lunastamatta. Ajelimme mapsilla Premanturaan, jossa seikkailimme pieniä ja kapeita, välillä hiekkaisiakin teitä etsien hyvää uimapaikkaa, kunnes luovutimme ja ajelimme muutaman kilometrin takaisin päin luonnonkauniille kalliorannalle, jolla turreja ei juuri nähnyt. Paikka oli silmää hivelevän kaunis, mutta kohdasta oli haastavaa päästä mereen rosoisen kallon takia. Muksuilla oli onneksi tarkoitukseen sopivat kengät ja aikuisen jalat kesti koitoksen hyvin päästessään ihanaan vilvoittavaan meriveteen ja matalien mäntyjen varjoon. Sittenpä olikin suuntana asunto, jonne jätettiin kimpsut ja kampsut ennen auton luovutusta. Autovuokraamo oli aivan Areena Pulan vieressä. Kävelimme ihmettelemään areenaa, joka oli kooltaan noin puolet Colosseumista, mutta paljon paremmin säilynyt. Osasi eläytyä Asterixin ja Obeliksin aikaan kävellessään vanhaa kivettyä tienpätkää, joka sivusi areenaa. Nälkä oli jo kova, joten kiiruhdimme ravintolaan syömään ja siitä iltatoimille asunnolle. Paljon taas nähtiin tänään!
6.8.2017
Aamu alkoi hitaasti. Rauno kävi kaupasta aamiaistarvikkeita ja Niina laitteli sillä välin aamiaista pöytään. Sarahilla oli huono aamu, jonka tuloksena päätettiin, että Rauno lähtisi Ainon ja Savannan kanssa Verudelaan uimaan ja snorklaamaan ja Niina jäisi Sarahin kanssa Pulaan viettämään laatuaikaa. Verudelaan menijät läksivät keskustasta taksilla ja etsiytyivät samalle hyvälle rannalle, jolla oltiin muutama päivä sitten. Aino ja Savanna leikkivät kivillä, Rauno snorklasi ja toki kaikki pääsivät uimaankin. Retken päätteeksi porukka herkutteli vielä coconut kingis jäätelöillä ennen taksimatkaa asunnolle. Niina ja Sarah pakkasivat mukaansa pulmapähkinä kortit ja läksivät ensin keskustaan terassille, jossa herkuteltiin cappucinolla ja herkullisella bananasplitillä. Siinä samalla tehtiin muutama pulmapähkinä ja nautittiin kiireettömyydestä. Sarah totesi rakastavansa lomaa ja tykkäävänsä nautiskella rauhassa! Siitä käveltiin sitten leikkipuistoon leikille, josta Sarah halusi uudestaan ihmettelemään areenaa.
Kastelimme Sarahin hienossa Pulan pienoismallia esittävässä suihkulähteessä niin hyvin, että seuraava etappi olikin kuivan mekon osto turistipuodista. Kotimatkalla pysähdyimme vielä maustekauppaan, josta ostimme kotiin vietäviksi tryffelillä maustettua oliiviöljyä ja tryffelisuolaa. Paikallisia makuja pitkäksi aikaa kotikeittiöön. Olimme asunnon alaovella lähes yhtäaikaa taksin kanssa. Hyvä niin, sillä meillä oli vain yhdet avaimet, joilla mennä sisään. Pikku lepi asunnolla ja sitten läksimme kylille syömään. Ennen ruokailua Aino sai kauan himoamansa hennatottoon ja Rauno ja Sarahkin innostuivat ottamaan itselleen lomatatskat. Aino löysi jotain pientä itselleen ja Niina ja Sarah innostuivat ottamaan mallia ja shoppasivat samassa tauluputiikissa Ainon kanssa. Söimme samassa ravintolassa kuin Ainon syntymäpäivänä. Tytöille maistui pasta, Ainolle kanasalaatti, Raunolle paneroitu kala ranskalaisilla ja Niina tilasi pastaa gulassikastikkeessa. Ja herkullistahan kaikki oli, niin kuin aina tähän mennessä. Ehdottomasti Italian vertainen ruokamaa ja ihmiset täällä ovat todella paljon ystävällisempiä ja avoimempia, kuin naapurimaassaan! Kuuntelimme kotimatkalla niin upea äänistä katulaulajaa kitaroineen, että jollain nousi vedet silmiin. Sarahin harmiksi kuplataiteilija ei ollut tänään aukiolla, mutta sen sijaan hän sai seurata käsinukkejen myyntikojua, joka oli vähintään yhtä hauskaa! Kävelimme asunnolle osittain rantaväylää pitkin. Sarah talutti “Rauno koiraansa” remmin päässä, Savanna matkasi rattaissaan ja Aino esitteli steppitaitojaan. Asunnolle päästyä seurasimme vielä mereltä nopeasti noussutta myrskyä, jonka laannuttua Rauno läksi kylille iltaoluselle. Olipas vaiherikas päivä!
7.8.2017
Väsynyt aamu voitettiin päätöksellä lähteä shoppaamaan johonkin ostoskeskukseen. Matkaa ei olisi ollut kuin pari kilometriä, mutta lämmön ollessa varjossa 37 astetta, päätimme säästää omia ja muksujen voimia ja kulkea tämänkin matkan taksilla. Tytöt shoppaili tuliaisia kotona odottaville karvahousuille lemmikkikaupasta ja Rauno ja Niina istuivat tämän ajan Savannan kanssa kahvilla. Aino shoppasi jotain meikkijuttuja ja Niina tytöille hauskoja vihkoja ja Savannalle hauskan ryhmähau-peltisalkun sekä Minni hiiri sateenvarjon. Sarah on osannut loman aikana anoa omat matkamuistonsa mekoista viuhkaan ja leikkisähkövatkaimeen, joten tänään oli Savannan vuoro olla ostoksilla. Taksilla asunnolle ja lepin jälkeen päätimme vähän jakaantua. Rauno läksi Verundelaan snorklaamaan ja Niina tyttöjen kanssa keskustaan. Ensin istuimme keskusterassilla bananaspliteillä ja pelasimme Sarahin keksimää “arvaa eläin” peliä, minkä jälkeen kävimme muutamassa lastenvaateliikkeessä ostamassa Sarahille ekat omat bikinit ja Ainolle ja Savannalle paitoja ja housuja. Piipahdus karkkikaupassa, jossa myytiin hervottoman suuria karkkeja ” rommitynnyreiden” päällä ja sitten leikkipuistoon leikille. Sarah parka sai kivan leikkipuistohetken päätteeksi isot naarmut sääreensä ja varpaaseen pienen haavan, mutta selvisi onneksi pian voittajana. Tyttöjä ihmetytti kovasti leikkipuiston lähellä ollut valtava ankkuri, jollaisia olimme matkan aikana nähneet useassa eri paikassa. Tämä oli ehdottomasti suurin ja komein, jonka olimme nähneet ja siksi niin ihmeellinen. Kotimatkalla pysähdyimme vielä ruokakaupassa ostamassa kotiin viemisiksi viiniä ja säilykkeitä sekä lihaa ja muuta pientä asunnolle, sillä Niina oli luvannut kokata päivällisen. Rauno oli hurja ja käveli rannalta asunnolle. Ruokapöytään ilmestyi pastaa, nugetteja nakkisalaattia ja hivenen turhankin raa’aksi jäänyttä häränpihviä lisukkeineen, sekä tietysti paikallista Rose viiniä. Kuunneltiin häävalssia ja nautiskeltiin viimeisestä illasta Kroatiassa.
8.8.2017
Viimeinen lomapäivä. Aamulla (joka tällä reissulla on tarkoittanut herätystä vaille yhdeksän ja ulos lähtöä puolen yhdentoisa maissa) läksimme aamiaiselle mäkkäriin ja siitä viimeiselle rantahetkelle Verundelaan. Löytämämme “oma ranta” oli jälleen lähes tyhjillään ja siinä nautimme vielä hetken kuvan kauniista rantamaisemasta, kirkkaasta merestä, kalkkikivirannasta ja pilvettömältä taivaalta paistavasta auringosta. Sarah ja Aino ottivat aurinkoa varjossa vierekkäin rantapyyhkeellä maaten. Taksilla keskustaan ja ihanalle suurten puiden varjostamalle terassikujalle, jossa herkuteltiin vielä viimeiset jätskiannokset ja virvokkeet ennen asunnolle paluuta, suihkuja ja pakkausrevohkaa. Asunnon omistajat kyytivät meidät takaisin lentokentälle ja nyt ollaan jo yhdessätoista tuhannessa metrissä muistelemassa lyhyttä, mutta sitäkin lämpimämpää ja vaiherikkaampaa lomaa.
Loppusitaattina voisi tiivistää, että Kroatia osoittautui erittäin kauniiksi ja monipuoliseksi maaksi, jonka varjoksi levittäytyi massaturismi, jota luulimme tulleemme pakoon Pulaan “rauhallisempaan uutuuskohteeseen”, kuten netissä joka paikassa kehuttiin. Ehdottomasti parasta maassa olivat luonto, ruoka ja erittäin aidot ja ystävälliset ihmiset, joita jäämme kaipaamaan. Hieno loma, mutta ensikerralla jotain enemmän meidän tyylistä!
Puola 2017
Matkapäiväkirja
2017 Puola – Varsova
Mukana menossa: Niina, Maisa ja Netta
16.6.2017
Klo 7.45 lento lähti Helsinki-Vantaalta kohti Puolan Varsovaa. Koko seurueemme nukkui tai ainakin torkkui minkä kerkesi tällä 1,40 h kestävällä lennolla, sillä matka autolla kentälle Joensuusta oli kestänyt koko yön. Suht kivuttomasti matka kuitenkin oli sujunut ja lento Varsovaan laskeutui ajallaan. Kentällä etsimme oikean bussilaiturin ja siitä sitten bussilla 175 köröteltiin puolisen tuntia centrumiin. Jäimme pois kyydistä valtaisan Kulttuurin ja tieteen palatsin edustalla, missä ryhdyimme pohtimaan wifin toimivuutta ja etsimään mapsista hotellimme Puffa hostel luxin sijaintia. Lähdimme suuntaamaan huntturassa hotellille päin ja katselimme samalla paikkaa jossa syödä ja tankata kofeiinia. Päädyimme lopulta pieneen torttu/pannaripaikkaan, jossa Niina ja Maisa herkutteli kasvistäytteisillä ohukaisilla ja Netta omalla banaani-nutella versiollaan. Isot ja maukkaat annokset kruunasivat lähes Ilmaiset, yhden zlotyn maksavat cappucinot/latet. Väsymys painoi jo kovin ja ulkona satoi pienen kuuron ennen sään kirkastumista, joten istuskelimme hyvän tovin pannaripaikassa, ennen kuin jatkoimme matkaamme. Kävelimme noin suunnilleen oikeaan suuntaan ihaillen samalla valtavia vanhan mallin mukaan restauroituja rakennuksia, jotka alkoivat heti ydinkeskustan jälkeen. Aivan centrumissa arkkitehtuuri oli jokseenkin korutonta uusia lasiseinäisiä pilvenpiirtäjiä lukuunottamatta. Hotellimme löytyi lopulta aivan vanhan kaupungin laidalta. Sijainti oli loistava. Kävi ilmi, että olisimme päässeet nurkille samalla bussilla jolla tulimme keskustaan, mutta näimmepä kävellessä kaupunkia. Laukut jäivät hotellille, mutta sisään kirjautuminen sai vielä jäädä muutamaksi tunniksi ennen huoneemme vapautumista. Kävelimme puistoon ihailemaan suurta vesiputousta ja istuksimaan kaikessa rauhassa puiden katveeseen. Matkalla näimme toinen toistaan uljaampia rakennuksia ja pääsimme seuraamaan sotilaiden vahdinvaihtoa niin presidentin palatsin, kuin tuntemattoman sotilaan muistomerkin edustalla. Jatkoimme matkaa vanhaan kaupunkiin, jossa tutustuimme paikalliseen jäätelöön, lodyyn! Olipa pehmeää ja suussasulavaa herkkua. Ja jätskivohveleitakin oli eri makuisia! Nam maiskis! Vielä vähän kahvia ja sitten matkamuistokojun ja vesipullokaupan kautta hostelliin lepille. Hostellimme oli vanhassa rakennuksessa, jonka sisätilat oli uusittu täysin. Kyllä kelpasi kellahtaa päikkäreille päät puurossa pitkän päivän jälkeen.
Päikkäreitten jälkeen oli aika syödä hyvin. Kiertelimme vanhankaupungin ravintoloiden edustoilla ruokalistoja lukien, kunnes lähes kaikkia miellyttävä lista löytyi…Netalla oli pieniä ongelmia päättää mitä haluaa syödäkseen. Lopulta tilasimme pastaa, broilerin rintaa ja paikallista zurek keittoa. Ruiskeitto tarjottiin keitettyjen munalohkojen ja paikallisen makkaran kanssa kovakuorisen vehnäleivän sisältä. Jälkiruoaksi tilasimme omenatorttua ja juustokakkua ja n. puoli litraa suklaamoussea! Terassilta oli mukava seurata ulkona liikkuvien ihmisten touhuja, kuunnella aukiolla soittavia ihmisiä ja katsoa ilmapallokauppiaan suunnatonta pallopilveä, joka teki monet pienemmät ja isommat asiakkaat iloisiksi.
17.6.2017
Hyvien yöunien jälkeen heräsimme virkeinä toiseen päiväämme Varsovassa. Aamiainen oli katettu hostellin kellarikerrokseen. Pienessä tilassa oli muutamia pöytiä, joissa kaikissa oli erilaiset “vanhat” tuolit. Aamiainen oli pienehkö, mutta monipuolinen. Tarjolla oli nakkien ja majoneesimunien lisäksi mozzarellalle päällystettyjä tomaatteja, erilaisia kokolihaleikkeleitä, paikallista ihanaa maksapateeta, juguja yms. Kahvia varten tarjolla oli kuumaa vettä ja pikakahvimuruja. Säätilan tarkastus ja vanhaan kaupunkiin etsimään Hop on bussin pysäkkiä. Bussi tulikin juuri sopivasti paikalle ja kipusimme sen yläkertaan katselemaan nähtävyyksiä ja kuuntelemaan napeilla englanninkielistä selostusta kaupungista. Näimme geton laitaa, muistomerkkejä, upeita rakennuksia ja hulvattoman hauskan näköisen vihreän yliopiston kirjaston, jonka seiniä kiertelivät köynnökset ja muut kasvit. Paljon näimme lyhyessä ajassa ja avonainen katto toi oman lisänsä retken tunnelmaan. Hoppasimme pois kyydistä centrumissa ja suuntasimme suoraan tuliaisostoksille Zlote tarasy ostoskeskukseen, jonka tunnistaa pilvimäisesti kaareilevasta lasikatosta sen sisäänkäynnin kohdalla. Hyviä shoppaajia olimme. Kolme liikettä kiersimme ja sekä omat, että tuliaisostokset oli hankittu ja vatsa huusi jo murkinaa. Pienen pohdinnan jälkeen päädyimme syömään tavaratalon edustalla olevan Hard Rock cafeen terassille. Listan mahtiherkuista päädyimme syömään paikallisen burgeraterian makkaralla ja sienillä, burgeraterian avokadolla ja jollain tulisella kastikkeella sekä chiken wingssejä juustomakaronilla. Herkut kruunasi paikallinen olut, zywiec. Ennen ruokailua ostimme vielä jotain pientä cafeen kaupasta muistoksi käynnistämme ja tuomisiksi. Kahvila oli nimensä mukaisesti sisustettu ja sen lista oli todella kattava ja maukas, mutta musiikki näytteli paikassa pienempää roolia kuin oli ennakkoon kuvitellut. Musiikki oli toki hyvää rockia, mutta se soi vain hiljaa taustalla eikä sen mukana päässyt oikein elämään. Syötyämme läksimme kävelemään umpimähkää kaupungille ja etsiskelemään kahvipaikkaa. Löysimme kaupungin valtavasta tarjonnasta meitä miellyttävimmän vaihtoehdon ja valitsimme “pöllöpaikasta” mieleisemme kakut ja leivokset cappucinojemme seuraksi. Herkuttelimme suklaakakulla, moussekakulla, sekä marenkivaahtopallolla, jonka sisään oli leivottu saksanpähkinöitä, banaanimoussea ja jotain suklaista hyvää töhnää. Kahvion edustalta Niina osti kotiin vietäväksi pienen kukkopillin, jonka sointi testattiin myöhemmin hostellilla.
Kävelimme koko matkan hostellille, sillä viimeinen hop in bussi oli jo kerennyt mennä. Mutta eipä tuo haitannut. Oli kaunis sää kävellä sekä katsella arkkitehtuuria, katusoittajia, hevosvankkureita ja kukkakojujen kauniita kimppuja. Katu, jota kävelimme, oli täynnä ravintoloita ja kahviloita, joiden terassit oli järestään koristeltu rehevillä punakukkaisilla kukkalaatikoilla. Katu johtikin suoraan vanhaan kaupunkiin, jonka laidalla hostellimme oli. Matkalla istahdimme vielä kuvaamaan ja ihmettelemään pientä katolilaista kirkkoa, joka oli sisältä todella kaunis, yksityiskohtainen ja hyväkuntoinen. Pikku lepi hostellilla ja sitten vanhaan kaupunkiin kiipeämään kamalia kierreportaita ylös näköalatorniin. Upeathan ne maisemat olivat joka suuntaan. Toisaalla oli jokimaisema, toisaalle avautui vanha kaupunki, jossa katutaiteilijat aloittelivat esityksiään. Lähdimme seuraamaan esityksiä lähempää ja saimme nähdä useita upeita tuliesityksiä, tulennielentää, sekä tyypin, joka nieli kokonaisen pitkulailmapallon (tai huijasi yleisöä taitavasti). Jaloittelimme vielä hetken ja Netta ja Maisa söivät vanilja-suklaa lodyt, ennen iltapalalle siirtymistä. Iltapalaksi tilattiin paikallinen “pikkusuolainen” zapiekanki, joka oli pitkittäin halkaistun patongin puolikas päällystettynä kuivatuilla sienillä ja juustoraasteella. Patonki oli maukas, mutta kiskan täti unohti tilauksemme ja siitä muistuttaessamme taisi hieman suutahtaa, sillä saimme syötäväksemme hädin tuskin lämmenneen evään, jonka juusto ei ollut päässyt sulamaan. Niin ja paikallinen tapa on, että mitään ei puolitella valmiiksi. Pöytäseurueessa lasku tuodaan aina kokonaisena pöytään ja jokainen etsii siihen vain osansa rahoista. Samoin kankea puoliksi tilatessa vastattiin, että saisimme veitsen pöytään, että voimme puolittaa patonkimme itse. Siinä se sitten järeällä leipäveitsellä puoliteltiin ja iltapalaksi herkuteltiin ennen hotellille nukkumaan menoa.
18.6.2017
Hohhoi, aamiaisellehan sitä piti nousta, mutta uni oli vielä meillä kaikilla silmässä. Tänään oli luvassa loman paras ja aurinkoisin päivä. Suunnitelman mukaan lähdimme tutkimaan vanhaa kaupunkia hieman tarkemmin ja viettämään leppoisaa aamupäivää terasseilla ennen illan keikkaa. Kuvailimme vanhan kaupungin aukiolta PGE Narodowy stadiumia, jonne illalla hurauttaisimme taksilla. Aukiolla oli taas jos jonkinlaista katutaiteilijaa harmonin soittajista puujaloilla käveleviin keijuihin. Kävimme ihailemassa suurta ja upeaa katedraalia, jossa sytytimme kynttilätkin. Katedraali oli, kuten muukin kaupunki, toisen maailmansodan jälkeen uudelleen rakennettu vanhaa kunnioittaen alkuperäiseen asuunsa. Korkeat holvikaaret, värikkäät lasi-ikkunat ja lukuisat liput tekivät tunnelmasta kunnioittavan. Katedraalin jälkeen suuntasimme kohti vanhan kaupungin toria pysähtyen matkalla ostamaan turreshopeista vielä kortin ja puolalaiset huivit. Netan ja Maisan ollessa apteekissa aurinkorasvaostoksilla, Niina shoppasi paikallisia “tahmakarkkeja” niitä kadunkulmassa myyvältä Justiinalta. Sitten oli viimein aika istahtaa terassille nauttimaan kuohuvaa mansikoiden kanssa. Mansikat ovat Puolassa suosittu herkku, joita myytiin kadunkulmissa pienistä sievistä pärekoreista. Olipa mukava istuksia kiireettä ja nauttia säästä ja ympärillä näkyvistä rakennuksista, taulukauppiaista ja viereisistä terasseista kukkaloistoineen. Kellon edetessä kävimme katsastamassa vanhan kaupungin portin ja siirryimme seuraavalle terassille syödäksemme pierogeja ja paikallisia juustoja. Täällä saimme odottaa, odottaa ja vielä kertaalleen odottaa. Pierogit olivat tonnikalahötön näköisellä vasikanlihalla täytettyjä vedessä keitettyjä taikinapasteijoita. Herkun täydellisti oikein valkosipulinen tuorepesto, joka oli laitettu esille kauniisti omaan pieneen kulhoonsa. Vatsat pullollaan hiivimme hostellille päin pysähtyen matkalla vielä lodylle ja cappucinoille.
Taksi oli tilattu jo etukäteen kuudeksi ja siellähän se pihalla meitä jo odotteli. Hieman väärän rakennuksen kohdalla tosin, mutta paikalla kumminkin. Oli aika jännittävä ja odottava tunnelma. Taksi jätti meidän stadionin eteen ja lähdimme kiertämään valtavaa ympyrän muotoista rakennusta oikealle portille. Mutta portilla!! Innoissamme kävelimme portille, jossa virkailija sanoi, että lippumme olivat jo valmiiksi käytetyt! Mitä h***toa! Eikun jonottamaan parikyt minsaa kojulle, jossa meille kerrottiin vivagon, josta lippumme oli ostettu, olleen laiton yritys, joka kopioi lippuja ja myy niitä moneen kertaan. Luukun nainen pahoitteli tilannetta ja väitti konserttia loppuunmyydyksi. Kyllä oli sana jos toinenkin kielenpäällä, mutta ei vielä hellitetty. Sisälle oli nyt päästävä hinnalla millä hyvänsä. Olisi muuten liian karvas pettymys. Vieressä oli ticetmastersin koju, jossa jonotti kymmeniä ihmisiä. Sitähän sitä oli yritettävä. Jonotimme n.40min luukulla, jossa kuulimme, että lippuja vapautui koko ajan myyntiin, sillä feikkilippuja on oli ollut niin paljon myynnistä. Lopulta saimme uudet liput (90€/kpl)!! Luoja kun tärisytti..nyt oli viimestään elämä ihan sekasin. Päästiin jatkamaa stadionin kiertämistä lähes alkupisteeseen, ennen kuin pääsimme uudelle portillemme. Ei osannu huokaista, ennen kuin olimme päässeet uusilla lipuilla alueelle. Pääsimme vierekkäisille paikoille aivan esiintymislavan sivuun. Muutaman rivin edempää olisi lavan nähnyt vielä aivan toisella tavalla, mutta tästäkin näimme erinomaisesti. Kiitos sisäänpääsystämme kuuluu täysin järjestäjälle, sillä lippuhuijausten vuoksi stadionilta vapautettiin lavan molemmilta sivuilta ainakin nelisen sataa ylimääräistä paikkaa vähä vähältä lisää. Loppupeleissä paikkamme olivat varsin kivat, sillä saimme muutaman vieressä olevan tyhjän paikan turvin seista ja pomppia väljästi ja vapaasti paikoillamme. Ja itse keikka! Kerkesimme kuulla jokusen kappaleen lämppäriartistia Toveloa, joka jo itsessäänkin olisi ollut lipun oston värtti. Ja Coldplayn aloittaessa oli jo niin fiiliksissä, ettei tiennyt olisiko katsonut, tanssinut vai kuvannau, vai tehnyt niitä yhtä aikaa. Koskaan aiemmin emme olleet olleet niin valtavalla keikalla! Stadionilla olimme me ja 90 000 muuta nauttimassa uskomattomasta showsta ja aina yhtä tunnelmallisesta musisointia. Aivan käsittämätön kokemus! Keikan tunnelman täydellistivät jokaiselle ranteeseen jaetut rannekkeet, jotka vilkkuivat ja loistivat esityksen mukaan (tosin Niinan ranneke ei toiminu). Ei tuollaista kokemusta voi oikein sanoin tai kuvin kuvata, jotain niin uniikkia se oli. Coldplay esiintyi kolmella eri lavalla ja päälavan molemmilla reunoilla olleet valtavat näytöt takasivat, että kaikki yleisöstä näkivät esityksen ja saivat valtavan elämyksen. Keikan huippuhetkiä olivat ehdottomasti yleisöön laskettu ilmapallomeri, Viva la vida, sekä hetki, kun stadioni pimeni täysin ja saimme kuunnella esitystä pimeydessä sen siirtyessä salaa kolmannelle pienelle “piilolavalle” stadionin toiseen päätyyn. Keikka kesti kokonaiset kaksi tuntia ja sinä aikana sai itsensä hurmostilaan esityksestä sekä pohkeensa maitohapoille pomppimisesta ja tanssimisesta. Keikan jälkeen suuntasimme väkijoukon mukana kävelemään kohti hostellia. Iltapalaa ostaessa ihailimme vielä hetken vanhan kaupungin aukiolta stadionia, jonka ulkoseinässä kiersi valtavin valokirjaimin Coldpay nimi. Sitten vain unta palloon. Seuraavana päivänä on tiedossa aamupakkaukset, siirtyminen bussilla lentokentälle, sekä paikallisen “visenttipontikan” ostaminen kullalle kotiin viemisiksi.
MaailmanRakas 